tiistai 8. elokuuta 2023

Koiralla nenäpunkki vai jotain muuta

 

Kysymys

"Kuinkahan usein koiralla voisi mahdollisesti olla nenäpunkki? Meidän toinen koira on lääkitty nenäpunkin vuoksi nyt useamman kerran, myös talouden toinen (oireeton) koira on lääkitty samalla. Muita koiria koiramme eivät tapaa. Oireet ovat helpottaneet lääkityksen jälkeen aina pidemmäksi aikaa. Ja nyt taas alkoi tuo reverse sneezing. Alan jo kyseenalaistaa onko kyseessä nenäpunkki lainkaan. Olemme aina koiran oireillessa käyneet eläinlääkärissä, kun eivät määrää reseptiä puhelimitse, ja eläinlääkäri on todennut vaivan nenäpunkiksi. Vaiva on aina hoidolla helpottanut. Mutta nyt taas - ei rehellisesti sanottuna enää kiinnostaisi maksaa eläinlääkärille nenäpunkin toteamisesta, mutta samalla mietityttää tulisiko tutkia enemmän? Nenäpunkki on todettu oireiden perusteella eli on toki mahdollisuus, ettei ole nenäpunkki kyseessä. Oireiden helpottaminen aina lääkityksen jälkeen toki tässä tilanteessa ihmetyttää. En tiedä olisiko seuraava askel sierainten tähystys/huuhtelu?

Koira on siperianhusky, jolta on vuosia sitten poistettu mastsolukasvain kuonosta. En tiedä olisiko mahdollista, että siitä olisi jäänyt jotakin ja nyt oireilee. Vai onko ihan hakuammuntaa."


 Koiraihmisten pohdiskelua


"Muutama vuosi sitten eläinlääkäri sanoi meille, että nenäpunkkia ei käytännössä tutkita mitenkään, vaan diagnoosi arvioidaan oireiden perusteella. Itse nenäpunkkeja näkee harvoin mikroskoopilla." 

 

"Koirallamme oli lopulta syöpä, kun viimein oma eläinlääkäri totesi, ettei se nyt aina voi nenäpunkki olla ja siinä vaiheessa tuli jo vaahtoa nenästä. CT-kuvauksessa näkyi, että koko toinen sierainontelo oli täynnä kasvainmassaa, joka oli jo päässyt kallon läpi aivoihin. Kun tuli lausunto kuvista soittivat ja tuumasivat, ettei voi enää tehdä mitään. Ainakin sierainten tähystys voisi olla aiheellinen, jos koiralla on jatkuvasti nenäpunkin oireita ja eläinlääkärillä on tarpeeksi pieni tähystin."

 

"Se voi olla vain pehmeä kitakieleke eli rakenteellinen vika. Tämä on varsinkin pikkukoirilla yleinen."

 

"Onko koira ollut vetokoirana? Pakkanen saattaa vaurioittaa ja tulee näitä oireita, juuri tuon pehmeän kitalaen/kurkkupurjeen kanssa. Kylmä ilma, kurkkuun kohdistuva paine esimerkiksi hihnassa saattaa pahentaa oiretta tai jopa innostuminen. Ravihevosilla esiintyy myös tätä "kuorsaamista". En usko, että koiralla on nenäpunkki, tähystykseen, siinä selviää.

Kyseinen husky on ollut vetokoirana harrastelumielessä. Koira on oireillut kovimman treenikauden ulkopuolella. Nyt on viime treeneistä jo pitkä aika ja harvemmin koira enää hihnassakaan kiskoo.

Kun "yli" -15 asteessa vedättää koiralla, niin kurkkutulehdukset saattavat tulla herkemmin rasituksessa. Kurkkutulehdus taas voi vaurioittaa sitten lisää, esim suojelukoirat, jotka ovat saaneet tällaisen hihoja purressaan, kärsivät usein myös jälkeenpäin äänen menetyksestä /käheydestä."

 

"Asutteko kaupungissa? Itselläni yksi koirista ryysti katupölyn takia keväisin.

Asumme vaihdellen kaupungissa ja vähemmän kaupungissa (koirat siis majailevat kahdessa eri osoitteessa). Tuota reverse sneezingiä on muistaakseni esiintynyt myös aikoina, kun katupöly on ollut muisto vain. Toki toivon, että ehkä juuri tällä kerralla kyseessä olisi vain joku ohimenevä hetkellinen ärsytys, ehkäpä juuri katupölystä/siitepölystä/you name it."

 

"Koirallamme hoidettiin nenäpunkkina todella monta kertaa ja ihmettelin, miten voi koko ajan tarttua, kun lähipiirin koirat hoidettiin myös. Eläinlääkäri epäili koirallamme pehmeää kitalakea tai juuri tätä allergiaa. Muutimme pois kaupungista, eikä sen jälkeen ole koira enää ryystänyt. Koirallamme syy oli siis melko varmasti pöly."

 

"Toisella koirallani oli samanlaista "nenäpunkkioireilua". Koira sai nenäpunkkilääkitykset useampaan kertaan ja lisäksi antibioottia. Oireet palasivat aina muutaman päivän päästä antibiootin loppumisesta. Muutama kuukausi oli tällaista. Eläinlääkäri ei edes suostunut tähystämään nielua, kun aloin itse epäilemään, että olisiko nielussa syy, kun jossain vaiheessa rupesi olemaan myös nieleskelyä tuon reverse sneezingin rinnalla. Kävimme toisella eläinlääkärillä, kurkkaus nieluun niin löytyi todella tulehtuneet nielurisat. Koira ei ruokaillessa oireillut mitenkään, söi normaalisti jne. Nielurisat poistettiin, kaksi viikkoa antibioottia ja oireet loppuivat."

 

"Epb jos huskysta kyse? Eosinofiilinen keuhkoputkien ja keuhkojen sairaus: http://www.samans.fi/SHS/sairaudet/Eosinophilic.html."

Koirallani taudinkuva meni niin, että ensimmäiset vuodet oli pelkkää reverse sneezingiä, jota juurikin nenäpunkkina hoidettiin. Lopulta tauti aiheutti tulehduksen, jolloin koira alkoi samalla aina yskiä ja verikokeissa oli eosinofiilit koholla. Koira on pärjännyt satunnaisilla kortisonikuureilla. Tauti on yleensä nostanut päätään keväällä/syksyllä ”märkään” aikaan. Talvisin koira on aina oireeton.   

Kysyjän huskylla on myös satunnaisesti kakomista ja yökkäilyä, mutta oiretta ei ole osattu yhdistää reverse sneezingiin. Koira on siis tosi nirso ja jättää aika ajoin syömättä. Automaattisesti on oletettu, että koira oksentelee silloin tyhjää mahaa."

 

"Närästyksessä on samanlaiset oireet."

 
 
"Nielurisat kannattaa tarkistaa myös."
 
 
 
"Koirallamme oli nenäpunkki kuuteen kertaan peräjälkeen. Nenäpunkki kiersi naapurustossa. Asumme maalla emmekä tavanneet muita koiria lainkaan kyseisenä aikana."
 
 
"Koirallamme on nenäpunkki ollut melkein joka keväinen riesa. Viime kevät menikin kokonaan nenäpunkkitartuntojen kanssa."
 
 
"Nenäpunkin kertahäädöissä on ongelmana, että uusi tartunta voi tarttua matkaan hyvinkin nopeasti jostakin. Bravecton on todettu estävän myös nenäpunkit. Antaisin sen, koska vaikutus kestää kolme kuukautta. Jos koira silti ryystää sinä aikana, niin tietää etsiä syytä muualta."
 
 
 
"Oma koirani ryysti nokkaansa parin päivän ajan ja lopulta aivastelusession päätteeksi nokasta tuli ulos heinänkorsi. Kuulosti ihan samalta kuin reverse sneezing ja olin varannut jo eläinlääkäriajan. Oireet loppuivat siihen."
 
 
"Meidänkin koiralla oli heinä nenässä."
 
 
 
"Koirallemme tulee reverse sneezing silloin, kun sille iskee pahempi närästyskohtaus. Se tulee lähes aina, kun koira on levossa. Silloinhan ihmisilläkin närästää eniten. Tämä on siis yhtenä vaihtoehtona. Itse annan koiralle tuossa vaiheessa Rennien. Myös vatsalääkekuuria voi kokeilla, tuskin siitä on haittaakaan.
 
Meillä tuo reverse sneezing tapahtuu lähes aina yöllä. Siksi se itseänikin niin kovasti harmittaa, kun siihen sitten herää.
 
Ettei vain olisi närästys? Kokeile antaa Pepcid iltaisin ja seuraa auttaako.
 
Muistaakseni Pepsid annetaan tunti ennen ruokaa. Se ei välttämättä auta koko vuorokautta, jos närästys on pahana tai ollut pidemmän aikaa. Renniehän ei ole varsinainen lääke ja se auttaa heti ja sitä voi antaa aina tarvittaessa. Eläinlääkäriltä voi kysellä hyvää yhdistelmää. Muistelisin kaverin koiralle määrätyn Antepsin illalla ja Pepsid ennen ruokaa ja molemmat parin viikon kuurina. Omeprazolilla menin oman koiran kanssa, laitoin kapselissa olevan jauhon viilin sekaan iltaisin.
 
Meidän jo edesmenneellä pyreneittenkoiralla närästys aiheutti reverse sneezing kohtauksen ja nimenomaan öisin. Toki syötettiin kuuri nenäpunkkiin, mutta närästystä tutkiessa ja lääkitessä hoksasin yhteyden. Närästyksen aiheuttaja, kun poistettiin ruokavaliosta, loppui närästely ja myös yölliset niistelyt. Annoimme omeprazolikapselin (avattuna) pieneen määrään piimää noin tunti ennen iltaruokaa. Muutaman kerran piti antaa somacia, mutta tuo omeprazol oli paras ja nopeavaikutteinen.
 
Koirallamme kana oli syynä närästykseen. Ikänsä se oli syönyt kana-ja lammaspohjaisia ruokia ja tuo närästys tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Onneksi koira kesti kuitenkin kananrasvan kuivaruuassa, mutta proteiinina ei, ei missään muodossa.
 
Pepsidin voi antaa milloin vaan ja Antepsin on se, joka ennen ruokaa tyhjään vatsaan, koska tekee suojakalvon vatsaan. Antepsin ei ole sinänsä varsinainen närästyslääke edes, kuten Pepsid.
 
Antepsinia ei edes kovin paljon enää suositella koirille.
 
Renniessä on sakkaroosi ja makuaineita. Itse en antaisi sitä omalle koiralle näistä syistä, mutta jokainen tekee omat ratkaisut. Pepsid tai Somac ovat koiraystävällisempiä."
 
 
 
"Koirallamme oli nenäpunkkiepäily ja se sai lääkkeet nenäpunkkiin ja antibiootit myös, koska sillä oli sen verran voimakkaat oireet. Pariksi kuukaudeksi auttoi, mutta sitten oireet palasivat takaisin. Lääkärissä oli hyvä eläinlääkäri, joka kuunteli ja kyseli. Koirallamme olikin keuhkomatoja. Röntgenissä paljastui epäilys. En otattanut koirasta viljelyä vaan suoraan lääkkeet. Jouduin vielä toistamiseen antamaan lääkkeen, koska koira alkoi taas ryhistä. Sen jälkeen koira ei ole oireillut. Ketut levittävät keuhkomatoja väli-isäntinä ulosteen kautta. Myös heinän mukana kotiloista voi tulla niitä."

 
 

"Nenäpunkki on koirilla ihan todellinen vitsaus. Vaikka on kuinka itsellä lääkityt koirat, niin maastosta ja lenkkipolkujen varrelta sen saa kyllä tehokkaasti takaisin, kun lähialueen tai naapurin koirat sinne onnistuvat pärskimään. Hyvin huomaa hajulajeja harrastavana kuinka  nenäpunkki vaikuttaa koirien nenätyöskentelyyn. Vain osa koirista pärskii. Kuinkas nopeasti teille on nenäpunkki tullut takaisin. Tuntuu vähän sille, että se todella on jostain tullut takaisin, kun lääke kerran auttaa. Monestikko koirat ovat käsitelty hoidon aikana ja millä?
 
Milbemax on  annettu viimeksi, kummallekin koiralle. Kolmen viikon kuuri (1 x viikko). Reilun puoli vuotta ovat oireet olleet poissa.
 
Oireet ovat olleet kauan pois, joten oletettavaa on, että olette saaneet tartunnan jostain. Uutta kuuria siis hakemaan."
 
 
 
"Meidän koiralla oireilu johtui allergiasta. Koiran saadessa lääkkeet allergiaan loppui aivastelut. Luulimme myös nenäpunkiksi, saimme lääkityksen siihenkin ihan soittamalla omalle eläinlääkärille. Mutta lääkäri neuvoi ensiksi antamaan allergialääkettä ja, jos oireet eivät mene sillä muutamassa päivässä ohi, niin sitten nenäpunkkilääkitys. Meillä kevät ja syksy on pahaa aikaa koiralle. Ihmisen allergialääkettäkin voi ensi hätään antaa. Koirallamme on Apoquel käytössä."
 
 
 
"Meillä yhdellä koiralla oli samanlaista rykimistä kuin nenäpunkissa ja syyksi paljastui pieni ruohon pala jossain nenän sisuksissa.Ruoho otettiin pois ja ongelma katosi. Koira voi vetää ruohoa syödessään ruohon sinne nenän jonnekin onteloon tai käytävään ja se voi siellä ärsyttää/kutittaa ja aiheuttaa rykimistä."
   
 
 
 
 
        
 Tietojen oikeellisuudesta ei ole takeita. Koiraihmisten omia kokemuksia.

Ei kommentteja: