Elämää varttuneen koiran kanssa

Jokaisen koiranomistajan haaveena on, että oma rakas lemmikki saisi elää pitkän elämän.

Mikä vialla, kun 8-vuotias koira lakkaa yhtäkkiä syömästä? Verikokeiden tuloksena saattaa selvitä haimatulehdus. Mistäs tällainen haimatulehdus sitten johtuu? Yksi syy voi olla liian rasvainen ruokavalio koiran ikään nähden. Veteraanikoiralle ruokavalio, johon kuuluu rasvaisten nappuloiden lisäksi rasvainen naudanliha raakana, senioriöljy ja rasvaisen lihaisat naudanluut, sisältää liikaa rasvaa. Tällaisella ruokavaliolla pääsee helposti kertymään sitä massaakin kylkien päälle. Eläinlääkärin määräyksestä koira laihdutuskuurille ja kevyelle ruualle.

Kevyemmän 7% rasvaa sisältävän nappulan lisäksi koira sai mutustella perunaa, kanaa, ja pastaa vaihdellen. Kaikki öljyt jätettiin pois. Akuutin vaiheen jälkeen vaihdettiin ruoka 11% rasvaa sisältävään, muut ainesosat ovat pysyneet samana ja tätä sitten loppuelämä herkutellaan. Pikkuherkutteluun annetaan keitettyä kanaa ja kuivattuja ruispaloja.

Koiran vanhetessa on ruokailutottumuksiin puututtava jo pelkästään painon vuoksi. Lihava vanha koira ei ole se onnellinen koira. Tällä tärkeällä asialla vaikutetaan koiran fyysiseen kuntoon. Vähärasvaisen ruokavalion seurauksena koiran silmät ovat kirkastuneet entisestään, korvat pysyneet puhtaina (ennen työnsivät vaikkua koko ajan), kakka ollut huomattavasti kiinteämpää ja sen määrä vähentynyt, anaalit olleet täysin kunnossa sekä vauhti lisääntynyt.

Liikunta pitää vetreänä ja veteraanikin tarvitsee liikuntaa. On vain muistettava, että meno on veteraanin oman kunnon tasoista. Liikunnan kohdalla palataan hieman samaan, jota pentuna suositeltiin. Vapaana liikkuminen omien voimien mukaan vaihtelevassa maastossa, on se paras vaihtoehto myös veteraanille. Liikunnan ohessa on lepo myös tärkeää.

Kun koiralla alkaa iän myötä olla erinäisiä vaivoja, olisi liikkumisalustan hyvä olla tasaista polkua, ei ojien ylityksiä tai varvikkoa mikä saa selän jumittumaan rasituksessa. Ikääntyneemmät, arvonsa tuntevat rouvakoirat eivät kaipaa nuoria hormonihuuruisia uroksia kosiskelemaan. Omistajan on aina pidettävä oman koiransa puolia. Kelinkin täytyy olla hyvä. Ei saa olla liian kuuma, ei liian kylmä, ei liukasta jäätikköä, ei umpihankea.

Myös veteraanista on moneksi. Vanheneminen ei tarkoita, että erilaisten harrastusten pitää loppua kokonaan. Ylläpitämällä erilaisia päivittäisiä aktiviteetteja, pidetään huolta veteraanin fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta. Tietenkin tässäkin kohtaa on veteraanin jaksaminen se pääasia.

Pidetäänhän häntä korkealla!

Lahteet: Elämää varttuneen bernin kanssa, Kirsi Toiviainen, Sennen  koira 1/2014, s. 75-77
K7 -veteraanitreffit, Saija Ilonen, Maija Kallio-Kujala, Maria Ulvila, Sennen koira 2/2015, s. 62

Palveluskoirien jälkikoe

Jälkikoe koostuu kolmesta eri osiosta: jälki, esineruutu ja tottelevaisuus.

1. Yleensä koe alkaa jälkiosuudella. Jälki on alokasluokassa 500 m ja tunnin vanha, avoimessa luokassa 1000 m ja 1,5 tuntia vanha, voittajaluokassa jäljen pituus on 1500 m ja se on 2 tuntia vanha. Jäljen on tehnyt vieras henkilö ja sisältää kulmia, voittajaluokassa myös piikkejä. Jäljentekijä on jättänyt jäljelle 6 kpl jälkikeppejä, jotka koiran tulee löytää. Jälki alkaa ensin janalla, joka on voittajaluokassa 50 m, tämän tarkoituksena on, että koira löytää jäljen, josta jäljentekijä on mennyt.  Koira jäljestää n. 10 metrin liinassa. Koiran tulee edetä janalla virtaviivaisesti suoraan ja poimia jälki - kaikenlaiset poikkeamat ja takajälki tiputtavat janapisteitä. Tuomari seuraa janatyöskentelyä. Kun koira on päässyt jäljelle, koirakko suorittaa itsenäisesti jäljen ja toivon mukaan löytää kaikki kuusi esinettä. Jäljellä ohjaaja voi vain luottaa koiran nenään ja varsinkin voittajaluokassa jäljen pituus on koiralle aika väsyttävä. Jäljestysaika voittajaluokassa on 40 minuuttia ja siinä ajassa pitää olla kepit kerättynä. Jos menee yliajalle, niin silloin kepeistä tulleet pisteet menetetään. Jäljestä voi saada maksimissaan 170 p.

2. Pienen palautumisen jälkeen on vuorossa esineruutu. Esineruutu on 50 x 50 metriä, joka on ihmisten talloma. Alokasluokassa haettavien esineiden määrä on 1 kpl, avoimessa 2 kpl ja voittajassa 3 kpl. Koiralla on aikaa 5 minuuttia etsiä esineet ja palauttaa ohjaajalle. Esineruudussa pisteitä on jaossa 30, eli yhteismaksimipisteet voivat olla maastossa 200. Koulutustunnusta varten on saatava kasaan 70%, ykköstulokseen jopa 90%, tosin myös tottis täytyy onnistua maaston ohella.

3. Lopuksi on tottelevaisuus, jotka suoritetaan pareittain. Voittajaluokan liikkeet ovat; paikalla makaaminen (ohjaaja piilossa), seuraaminen, liikkeestä istuminen, juoksusta maahanmeno ja luoksetulo, juoksusta seisominen ja luoksetulo, tasamaa nouto, hyppynouto (metrin este), a-estenouto sekä eteen lähetys. Varsinkin seuraaminen on pitkä ja voi olla jo valmiiksi väsyneelle koiralle vaikea saada kerättyä energiaa suoritukseen. Koko suoritukseen voi mennä koirakolta jopa puoli tuntia. Tottiksesta voi saada maksimissaan 100 pistettä, hyväksyttyyn loulutustunnukseen tarvitaan 70 pistettä. Voittajaluokassa tavoitellaan vain ykköstuloksia, joten paljon ei maastossa eikä tottiksessa virheitä saa tulla. Kolmella ykköstuloksella koira valioituu käyttövalioksi ko. lajista.

Pk-puolella on ihan sallittavaa, että koira työskentelee tottiksessa korkealla vireellä.



tekstin lähde: KVA & TVA, Tiina Laakko, Sennen koira 1/2014, s. 74

Tokoa koirasi kanssa

Koiralla tulisi olla perustaidot hallussa, jotta toko-temppujen opettaminen olisi helppoa. Perustaidot opetetaan arjessa ja vasta kun ne ovat hanskassa, mennään tokokentälle hiomaan temppukuvioita. Perustaidoiksi luetaan raihoittuminen, luoksetulo / lähellä pysyminen, leikkiminen ja oppimaan oppiminen eli tarjoaminen. Lisäksi koiralla pitää olla fyysiset taidot sillä tasolla, että temppujen opettelu on helppoa ja hauskaa.

- Rauhoittuminen: koira pystyy asettumaan levollisena aloilleen ja pysymään siinä, ympärillä olevista häiriöistä huolimatta.

- Luoksetulo: koira tulee kutsuttaessa luokse ja on jo oppinut ettei ohjaajan luota edes kannata lähteä omin päin mihinkään, vaan ohjaajan läheisyys on sille turvallista ja kannattavaa.

- Leikkiminen: koira ja ohjaaja pystyvät leikkimään yhdessä, lelun kera tai ilman. Kaikki koirat eivät nauti samanlaisista leikeistä tai leluista, mutta riittää että koira innostuu vaikkapa nakinpalojen metsästykseen ensin alkuun.

- Oppimaan oppiminen: koira on oppinut, että tarjoamalla erilaisia toimintoja se voi ansaita palkkion. Tämä on hurjan tärkeää, jos haluamme saada aikaan koiran, joka itse oivaltaa ja sen myötä pysyy myös motivoituneena yhdessä tekemiseen ohjaajan kanssa.

- Fyysiset taidot: isokokoiset rodut ovat usein nuorina kehitykseltään varsin "löysiä" ja voi olla tarpeen tehdä erilaisia jumppia ennen kuin edes ajattelee vaikkapa sivulletulon opettamista. Koiran tulisi osata käyttää takapäätään ja sillä pitää olla myös riittävästi lihasvoimaa, jotta se voi tehdä esimerkiksi kaukokäskyt oikein ja väsymättä.

Selkeä suunnitelma suojaa surkealta suoritukselta. Ennen kuin mitään liikkeitä aletaan kouluttaa koiralle, tulee ohjaajalla olla mielessä kuva miltä valmis suoritus näyttää. Liikkeet pilkotaan aina mahdollisimman pieniin paloihin, jotka opetetaan koiralle erillisinä temppuina. Vasta kun koira osaa liikkeen pienen pienet palat erikseen, niitä aletaan liittää yhteen kokonaiseksi liikkeeksi. Tämän ketjuttamiseksi kutsutun tavan hyvä puoli on siinä, että vaikka koira myöhemmin osaa kokonaisen liikkeen, sen yksittäisiä palasia voidaan silti irrottaa kokonaisuudesta ja harjoitella niitä aina paremmiksi ja sitten taas liittää takaisin kokonaiseen liikkeeseen. Koko ketju, toisin sanoen valmis liike voi olla vain niin hyvä kuin sen heikoin ketjun pala on.

Koiran kanssa treenatessa pidetään aina huoli siitä, että yhdessä tekeminen on koiran mielestä kannattavaa ja mahdolliset virheet eivät ole maailmanloppu. Jos koira tarjoaa eri asiaa kuin mitä ohjaaja oli toivonut, se jää ilman palkkiota, mutta saa uuden yrityksen. Tarvittaessa tehtävää helpotetaan, jotta onnistumiseen päästään. On ehdottoman tärkeää, että koiralla on treeneissä aina superhauskaa ja että se voi luottaa ohjaajaansa. Koiran täytyy uskaltaa yrittää ja sen vuoksi sitä ei KOSKAAN rankaista siitä, jos se tekee jonkin toko-tempun väärin. Jos joku temppu menee väärin, on parasta keskeyttää harjoitus hetkeksi ja miettiä mikä kohta meni pieleen ja miksi. Sitten irrotetaan se palanen kokonaisuudesta ja treenataan erikseen vain sitä. Esimerkiksi tunnistusnoudossa koira tuo väärän kapulan. Silloin on turha jankata koko liikettä, vaan tehdään pelkkää tunnistusosaa niin, että koira taas oivaltaa mistä olikaan kyse. Sen jälkeen mietitään onko temppu riittävän hyvin yleistetty, eli sitä on tehty kaikilla mahdollisilla alustoilla ja ilmoilla, muita kapuloita on käsitellyt muut ihmiset jne. Eli osaako koira oikeasti tehtävän, vai luulemmeko vain?

Alusta asti on tärkeää, että koira oppii tekemään liikkeet oikeassa mielentilassa. Jos kyseessä on jokin vauhtiliike, vauhti on otettava mukaan heti alkumetreillä. Luoksetuloa ei siis kannata kovin pitkkään harjoitella kävelyvauhdissa, koska tokossa on tärkeää, että koira tulee ohjaajansa luokse lujaa. Rauhalliset liikkeet, kuten vaikkapa paikallamakuu, kannattaa aloittaa valmiiksi rauhallisen koiran kanssa eikä esimerkiksi silloin, kun tulee työpäivän jälkeen kotiin ja koira on täynnä intoa. Tämä kotiinpalun hetki kannattaa ehdottomasti hyödyntää vauhtiliikkeiden tai koiralle mahdollisesti vähän vastenmieleisten asioiden opetteluun, kuten esimerkiksi metallinoutoon!

Täytyy muistaa, että tokossa ei oteta aikaa ja nopein koira ei voita. Teknisesti taitava ja riittävän nopea koira on vahvoilla. Tekniikan opettaminen on siis tuiki tärkeää. Kouluttaminen on samanlainen taito kuin vaikkapa kirjoittaminen ja sen voi oppia kuka tahansa joka viitsii harjoitella. Kyseessä ei siis ole mikään maaginen kyky, joka toisilla on ja toisilla ei. Kun palkkaa koiraa oikeaan aikaan oikeaan paikkaan oikeasta asiasta oikealla tavalla, ollaan jo pitkällä. Helppoa? No ei ehkä aina, mutta varmasti opeteltavissa.

Kaikkien koirien kanssa tulee pitää treenisessiot lyhyinä, jotta oppiminen on tehokkainta. Toistomäärien kanssa kannattaa olla supertarkkana, kun treenaa vauhtiliikkeitä koiran kanssa, jolle juokseminen ei itsessään ole niin palkitseva juttu, että se jaksaisi tehdä kymmeniä ruutuja tai luoksetuloja hyvällä vauhdilla ja asenteella vain sen takia, että on  niin kiva juosta. Hyvällä suunnittelulla ja koiran mielestä riittävän hyvillä palkkioilla onnistuu treenit siitä huolimatta mainiosti.

Kun miettii treenaamista koiransa kanssa niin tärkeämpää kuin rotu, on tuntea oma koiransa. Vietä siis aikaa koirasi kanssa myös muualla kuin toko-kentällä, opettele tuntemaan mistä se pitää ja mistä ei, mikä sitä palkitsee ja minkä se kokee rangaistuksena. Monet koirat ovat hyvinkin herkkiä, kunnioita sitä! Treenaa sellaisissa porukoissa missä viihdyt ja missä käytettävät menetelmät ovat muutenkin kuin "mutuna" perusteltuja. Kuuntele avoimin mielin muilta saamiasi nevoja, mutta suodata niistä itsellesi vain se osa, jonka koet sopivan juuri sinun koirallesi.

Usein kuulee sanottavan, että koira koulutetaan alkuun positiivisesti palkitsemalla ja sitten siirrytään pakotteisiin kun koira jo osaa, jotta siitä saadaa puristettua paras suoritus ulos. Tällainen on koiran kannalta äärimmäisen epäreilua. Jos meillä on jotain mitä koira haluaa ja olemme opettaneet sille, että tarjoamalla ja yhdessä tekemällä se myös haluamansa asian saavuttaa, niin pakotteilla vaatimiseen ei ole mitään syytä. Koira tekee aina sitä minkä kokee itselleen kannattavaksi. Taitava kouluttaja saa KOULUTETTUA koiran myös pitkäkestoiseen ja innokkaaseen suoritukseen ilman pakotteita, kuitenkin säilyttäen samalla ystävyyden ja luottamuksen koiransa kanssa.

Lopuksi pari vinkkiä vielä.

Vältä nopeita käännöksiä ja nykäisyjä, kun palkkaat koiraa lelulla. Vauhtiluoksetuloa harjoitellessa koira voi saada palkaksi napata lelun ohjaajan kädestä ilman, että vauhti tai suunta nopeasti muuttuu. Kun koira palaa lelun kanssa ohjaajan luo, se saa palkaksi toisen lelun tai repimisleikkiä ohjaajan kanssa.

Seuraamisen harjoitteleminen voidaan aloittaa paikallaan! Kaikki koirat osannevat kävellä, joten pilkotaan liike vielä pienemmäksi ja harjoitellaan ensin keskittymiskykyä ja itsehillintää - liikkumatta mihinkään. Muista harjoitella myös oikealla puolella seuraamista, jotta lihaksisto pysyy tasapainossa.


Tekstin lähde: Tokoa bernin kanssa, Krista Karhu, Sennen koira 1/2014, s. 66-68

Aloittaisitko agilityn koirasi kanssa

Agility on hauska harrastus, johon jää helposti koukkuun. Agility on urheilulaji ja siinä saa liikuntaa niin koira kuin ohjaajakin. Agilityssa ohjaajan tulee motivoida koiraa toimimaan halutulla tavalla. Agilityn alkeiskurssilla tutustutaan agilityssa oleviin esteisiin ja siinä koiraa rohkaistaan ja innostetaan palkkaamalla halutusta toiminnasta. Ei-halutusta toiminnasta ei rangaista koiraa, vaan se jätetään huomioimatta. Palkkana käytetään kehuja, nameja ja lelupalkkaa. Namipalkan tulee olla koiralle mieleistä, jotta se toimii motivoivana tekijänä. Namipalkka voi olla juustoa, makkaraa ym., mutta se voi olla myös lihaa, jota on keitetty tai paistettu ja sitten paloiteltu sopiviksi suupaloiksi, jolloin se on myös lisäaineetonta ja terveellistä. Kuivanappulat harvoin ovat tarpeeksi motivoivia haastavimmissa olosuhteissa ja häiriöiden läsnä ollessa. Myös lelupalkan tulee olla koiran mieleinen ja olisi hyvä, että sitä käytetään vain agilitytreeneissä.

Agilityn alkeiskurssille voivat osallistua kaikki keitä kiinnostaa lähteä tutustumaan uuteen harrastukseen oman koiransa kanssa. Parhaimmillaan agility kehittää suhdetta oman koiran kanssa. Se opettaa ymmärtämään koiraa, esim. sitä kuinka koira oppii, kuinka koiraa motivoidaan, millä oma koira motivoituu parhaiten. Alkeiskurssille osallistuminen ei edellytä sitä, että on jatkettava pidemmälle.

Agilityssa on vaihtoehtoja, sen ollessa kilpaurheilulaji, mutta sitä voi myös harrastaa huomioiden koiran koko ja rakenne. Pidemmälle, aina kisauralle asti edetessä koiran tulee olla ehdottomasti joka tavalla terve, koska agility on vaativa urheilulaji ja se edellyttää kestävyyttä ja ketteryyttä.

Agilityharrastus tuo koiralle sekä henkistä että fyysistä haastetta tekemisen kautta. Koirat nauttivat suunnattomasti siitä, että pääsevät käyttämään myös aivojaan. Kaikissa roduissa on rohkeita yksilöitä, mutta myös hivenen varovaisempia. Jokaista koiraa huomioidaan yksilönä ja edetään sen  mukaan - aikaa annetaan uusien esteiden tutustumiseen kunkin yksilöllisen tarpeen mukaan.

Isokokoistenkin rotujen kuten esim. bernien kanssa voi aivan hyvin harrastaa agilitya, kun katsotaan, että se on turvallista eikä rasita liikaa koiraa. Vaikka koira korkeutensa puolesta kuuluisikin maksiluokkaan, ei agilitytreeneissä tarvitse käyttää hypyissä maksikorkeutta, joka on 55-65 cm. Missä tahansa harrastuksessa voi sattua jonkin asteisia tapaturmia ilman, että kouluttaja pystyy siihen vaikuttamaan. Siksi onkin tärkeää, että omistajat huolehtivat koiriensa vakuutusturvasta.

Yleensä koirat rakastavat agilitya ja treeneissä riittääkin monenlaista haukuntaa. Kontakti koiraan syntyy luonnostaan, koiran ulvoessa onnesta agilitykenttää lähestyttäessä. Kiinnostusta lajiin on ja alkeiskurssit täyttyvät yleensä hetkessä. Laji on hyvin koukuttava ja monet harrastavat sitä pilke silmäkulmassa. Jos agilityrata ei aina mene aivan oikeaoppisesti on vika yleensä aina ohjaajassa. Tärkeä asia rataa suorittaessa on nimittäin säilyttää katsekontakti koiraan kaiken muun ohjaamisen lisäksi.

Lähde: Agilitya bernin kanssa, Tuulikki Siltasalmi, Sennen koira 1/2014, s.60
Agilityä pääkaupunkiseudulla, Virpi Saarelma, Sennen koira 1/2014, s. 61

Veisitkö koirasi koiranäyttelyyn

Koiranäyttelyt ovat yksi yleisimmistä koiraharrastuksista Suomessa. Koiranäyttelyissä
koiraharrastajalla on tilaisuus vertailla jalostustyön tuloksia ja arvioida rodun jalostusmateriaalia. Näyttelyt ovat oiva tilaisuus kasvattajalle saada tietoa omasta kasvatustyöstään, siitä kuinka hyvin kasvatit vastaavat rotumääritelmää. Kasvattaja saa myös käsityksen siitä miten omat kasvatit pärjäävät maan muuhun kantaan nähden ja miltä yksilöt näyttävät verrattuna muihin saman ikäisiin koiriin. Ei ole siis mikään ihme, että kasvattajat toivovat, että uusien pentujen omistajat veisivät koiriaan näyttelyihin. Kyse ei ole pelkästään kasvattajan saamasta maineesta. Yksi tai kaksi näyttelykertaa ei välttämättä anna kovinkaan kattavaa kokonaiskuvaa koirasta tai kasvatustyöstä.

Koiran arvostelussa koiraa verrataan voimassa olevaan rotumääritelmään. Rotumääritelmässä on määritelty mahdollisimman yksityiskohtaisesti miltä kyseisen rodun ihanteellinen edustaja on niin ulkonäöltään, liikkeiltään kuin luonteeltaan. Tuomarin tehtävä on määritellä kuinka hyvin arvosteltava koira vastaa rotumääritelmää. Koska kyseessä on arvostelulaji voivat koiran saamat arvostelut vaihdella suuresti eri tuomareiden välillä.

Rotumääritelmää on vaikea tulkita yksiselitteisesti muilta kuin hylkäävien virheiden osalta. Tuomarin antamaan  arvosteluun vaikuttaa aina tuomarin omat kokemukset kyseisestä rodusta. Mikäli tuomarin omassa kotimaassa on hyvin suppea ja heikko kanta kyseisen rodun edustajia saattaa tuomari jakaa esim. erinomaista laatuarvostelua kaikille koirille, jotka hänelle esitetään. Toiset tuomarit saattavat suhtautua fanaattisesti tiettyyn yksityiskohtaan rotumääritelmässä unohtaen kokonaisuuden. Oli tuomarin linja mikä tahansa puhuttaa se yleensä aina enemmän tai vähemmän niin koirien esittäjiä kuin kehän laidalla olijoita.

Jokaisella tuomarilla on oma näkemyksensä ihanteellisesta rotunsa edustajasta. Aloittelevan näyttelyharrastajan voi aluksi olla vaikeaa ymmärtää mitä kaikkia osia koirasta arvostelussa käsitellään. Mitä eroa on lanteella ja lanneosalla? Mitä tarkoittaa etuasentoinen lapa, lyhyt olkavarsi tai luisu lantio? Jos rintakehä on hyvä niin miten eturinta voi olla kesken kehityksen tai mitä tarkoittaa, että koira tarvitsee enemmän eturintaa? Mitä väliä hännän kantoasennolla on arkielämässä? Oman rodun yhdistyksen järjestämät rotumääritelmäpäivät ovat loistava tilaisuus saada selvyyttä mistä rotumääritelmässä on kyse.

Koiran kunto ja kehitysvaihe vaikuttaa aina koiran saamaan arvosteluun. Tuomari arvostelee koiran juuri siinä kunnossa kuin koira tuodaan kehään. Huonossa turkissa esitetty koira saattaa saada heikomman arvostelun kuin mitä se yleensä saa, tai sitten ei. Tuomari ei lähde arvailemaan kuinka upea koira olisi jos sillä olisi täysi karva päällä. Toisaalta, jos koira on kaiken kaikkiaan tuomarin mielestä erittäin laadukas rotunsa edustaja, ei huono turkin kunto välttämättä vaikuta arvosteluun. Koiran fyysisellä kunnolla on merkitystä arvosteluun. Huono lihaskunto, ylipaino, lihasjumittumat ja kivut vaikuttavat koiran liikkumiseen ja liikkeisiin heikentävästi. Myös alipaino vaikuttaa koiran saamaan arvosteluun. Yksilölle sopiva ruokinta ja monipuolinen liikunta sekä hyvä lihashuolto takaa koiran hyvinvoinnin mikä näkyy niin turkin kunnossa kuin koiran vitaliteetissa ja sen tavassa liikkua. Sairaan koiran paikka ei ole kehässä vaan kotona.

Myös koiran esittäminen ja kehäkäytös vaikuttaa koiran saamaan arvosteluun. Kuriton koira saa varmasti maininnan käytöksestään arvosteluunsa. Kunnon peruskoulutus on myös näyttelykoulutuksen ja kehäkäytöksen perusta. Pennuille ja nuorille koirille sallitaan oma eloisuus ja vilkkaus, eikä niiltä odoteta samanlaista malttia kuin aikuisilta koirilta. Selvää kuitenkin on, ettei remmissä riekkuvan koiran liikkeitä voi arvostella ja tämä alentaa todennäköisesti arvosanaa, sillä tuomari ei arvaile kuinka hyvin koira voisi liikkua, jos se olisi esittäjän käsissä.

Iloisesti ja varmasti käyttäytyvä koira pärjää yleensä paremmin kuin aristeleva tai pelokas koira. Näyttelyt eivät saisi olla se paikka missä koiraa sosiaalistetaan vaan sen tulisi tapahtua jossain muualla esim. koulutuksessa. Koiran pitäisi olla tottunut ihmisiin, koiriin, meteliin, ahtauteen ja käsittelyyn jo ennen näyttelyyn menemistä. Varsinkin pentu tai nuori koira hyötyy siitä, että sen kanssa tullaan todella ajoissa näyttelypaikalle. Myös harvemmin näyttelyissä käyvälle koiralle ajoissa tulemisesta on hyötyä. Näin koira tottuu ympäristöön eikä jaksa reagoida kehässä kaikkeen ympärillä tapahtuvaan vaan keskittyy paremmin esittäjään.

Näyttelyissä käynti vaatii harjoittelua ja koulutusta siinä missä muutkin harrastukset. Koira ei opi itsestään käyttäytymään hyvin kehässä, liikkumaan kauniisti hihnassa, seisomaan ryhdikkäästi ja antamaan asetella ja käsitellä itseään. Kehittyvä koira on uusi haaste joka kerta kun sen vie kehään. Jotta koirastaan saisi parhaat puolet esiin on sen anatomia ja liikkeet tunnettava hyvin. On oltava kriittinen ja nöyrä. Kysymällä saa apua ja katsomalla oppii. Mätsärit eli match showt ovat oiva paikka harjoitella ennen oikeaan näyttelyyn osallistumista.

Näyttelyissä pyörii suhteellisen pieni porukka, joten siellä on helppo ystävystyä uusiin koiraihmisiin. Monien mielestä parasta näyttelyissä onkin tutuiksi tulleet ihmiset, joiden kanssa saa välillä nauraa vedet silmissä ja vaihtaa uusimmat kuulumiset kasvotusten.

Mielestäni ei kannata turhaan jännittää koiran esittämistä eikä varsinkaan tehdä härkästä pikkudetaljeista kuten jalkojen asettelusta. Oleellisempaa on, että koira ja esittäjä säteilisivät eli esiintyisivät varmasti ja iloisesti. Ja koirahan ainakin yleensä nauttii esiintymisestä, jos tietää siitä seuraavan tarpeeksi hyvä palkkio. Näyttelyssä on mahdollista pitää palkkaa jopa kehässä mukana, sitä ei ole säännöissä kielletty kuten muissa koirakilpailun lajeissa yleensä on.


Lähde:  Bernin kanssa näyttelyssä, Crista Veijalainen, Sennen koira 1/2014, s. 57-59

Berninpaimenkoiran luonteesta

Berninpaimenkoira on pitkäkarvainen, kolmivärinen, suuri, voimakas ja liikkuva koira, ei mikään sohvaperunaksi sopiva koira. Alun perin berninpaimenkoiran käyttötarkoitus oli olla pihavahtina sekä karjanajo- ja vetokoirana Bernin maatiloilla. Suomenkielisestä nimestään huolimatta berninpaimenkoira ei ole varsinainen paimenkoira. Vetokoirana berninpaimenkoiraa käytettiin vetämään kärryissä maitotonkkia juustolaan tai myytäviä tavaroita kaupunkiin. Nykyisin berninpaimenkoira on pääasiassa perhe- ja seurakoirana, mutta siitä löytyy myös monipuolinen harrastuskoira. Berninpaimenkoiran historia määrittää sen luonnetta eikä luonne ole olennaisesti muuttunut vuosikymmenten saatossa.

Berninpaimenkoiran itsevarma, ystävällinen, sopeutuva ja omaan perheeseen kiintyvä luonne ovat perua maatilan koiralta, jonka oletettiinkin pysyvän pihassa ja tulevan toimeen kotieläinten kanssa, mutta myös ilmoittavan tulijoista ja puolustavan tarvittaessa perhettä ja omaisuutta. Se ei tarvinnut suurta nopeutta tai nopeaa reagointikykyä ja sen oletettiin odottavan tarvittaessa rauhallisesti.

Tällainenhan berninpaimenkoira parhaimmillaan edelleen on, ja sen suosio perhekoirana perustuu näihin ominaisuuksiin. Nykypäivän perhekoiran luonnevaatimukset eivät ole vähäisempiä kuin sata vuotta sitten. Kaupunkielämässä varsinkin on paljon häiriötekijöitä, joihin koira ei saisi reagoida. Berninpaimenkoiran tulee olla itsevarma ja käyttäytyä ystävällisesti ihmisiä kohtaan. Sen ei tarvitse olla vieraille ylettömän ystävällinen, mutta se ei missään tapauksessa saa olla arka tai vihainen vaan käyttäytyä itsevarmasti.

Berninpaimenkoira kiintyy omaan perheeseen ja viettää mielellään aikaa siellä missä sen perhekin on eikä siksi sovi tarhakoiraksi, vaikka sillä onkin paksu turkki. Kiinnostus kaikkeen tekemiseen ja läsnäolo on berninpaimenkoiralle hyvin luonteenomaista ja se sopeutuu helposti monenlaisiin olosuhteisiin esim. matkustaessa. Berninpaimenkoira tarvitsee aina peruskoulutuksen  pelkästään jo suuren kokonsa vuoksikin. Ystävällinen koheltaja kuvaa hyvin berninpaimenkoiraa eikä sillä ole tajua omasta koostaan tai voimistaan.

 

Itse olen ollut yllättynyt berninpaimenkoirani sisusta. Kyseessä ei ole lainkaan niin helppo koira kuin pehmeä karva ja ystävällinen nallemainen ilme antavat ymmärtää. Berni on kyllä pehmeä, kun sitä komentaa, mutta omaa mieltä meidän tytöltä ainakin löytyy joskus enemmänkin kuin riittävästi. Ja koirani kyllä ilmoittaa olevansa eri mieltä asiasta kanssani äänekkäästi ja joskus kauankin.

Berninpaimenkoira on todella fiksu, joka tuo omat haasteensa koulutukseen, mutta myös mahdollisuudet. Koirani oppii asiat yleensä kerrasta (siis yhdestä harjoituskerrasta, joka sisältää useamman kerran liikkeen harjoittelua). Koirani myös lukee tunnetilaani erittäin tarkasti ja käyttää heti hyväkseen, jos en ole ihan tasapainossa esim. jos olen väsynyt tai kiireinen. Ja tämä neiti karkaa kyllä tilaisuuden tullen tietäessään, että olen lähdössä ilman sitä johonkin, jos ovi on jäänyt auki. Siinä sitä meneekin sitten taas aikaa ennen kuin tämän tytön saa takaisin sisälle. Fiksu mikä fiksu. Omistajan oltava aina tarkkana touhujensa kanssa.

Olen ollut yllättynyt myös bernien haukkuherkkyydestä. Mutta näköjään haukkuminen on ollut tarpeen berninpaimenkoiran alkuperäisissä työtehtävissä. Mikään räksyttäjä berni ei onneksi kuitenkaan ole, vaan haukkuu aina asiaa.

Berninpaimenkoira vaatii ajatustyötä, jottei turhaudu. Itse olen kokenut rallytokon mieluisaksi ja arkea helpottavaksi harrastukseksi koirani kanssa. Yleensä bernit ovat makupalojen perään, joten kouluttamiseen niitä on suhteellisen helppo motivoida. Meillä DentaStixit ovat parasta mitä maailmassa on, päihittävät onneksi jopa jäniksen hajun. Bernini on nimittäin ihan ihmeellisen riistahullu ja nimenomaan riistan hajuista sekoaa täysin. Jäniksen perään lähtee yleensä kyllä vähän matkaa juoksemaan, vaikkakaan ei aina, mutta odotas vaan kun tämä neiti saa jäniksen HAJUSTA kiinni, niin kyllä menee edestakaisin peltoa vaikka seuraavaan aamuun asti. Ja hajuaisti tällä neidillä on todella hyvä.

Bernin kanssa ei käy elämä tylsäksi, siitä olen varma. Berninpaimenkoira: ihana, mutta haastava, aina täysillä mukana, silittämisestä ei saa ikinä tarpeeksi ja jääkaapin oven auetessa jaksaa aina nousta. Meillä erikoisuutena berni nousee myös joka kerta imurin käynnistäessä odottamaan, että sitä imuroidaan. Ja berniperheessähän ei koiran karva sitten ihan heti lopu, joten imuri on kovassa käytössä :).




Lähde: Berninpaimenkoira vuosien saatossa, Ilona Jaanu, Sennen koira 1/2014, s. 28-30