sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Berikning: Hjälp hunden få utlopp för dess medfödda beteenden



Hundar måste få leva ett riktigt hundliv

Berikning är ett nyare begrepp för många i hundvärlden. Begreppet har främst utvecklats av Hundutbildningsgruppens Maria Nilsson och David Selin.

Alla djur har beteenden som är så viktiga att djuret behöver få utföra dessa. Det gäller naturligtvis även våra hundar. Att skapa möjligheter för djuren att få utlopp för dessa beteenden, är vad berikning handlar om.

Enligt våra erfarenheter och försök, så är de viktigaste beteenden för hunden:

- Jaktbeteenden:olika beteenden som är kopplad till jakten. Exempel på sådana är att springa efter, spåra och gripa bytet.

- Samarbetsbeteenden: att tillsammans med andra arbeta mot ett givet mål.

- Revirbeteenden: beteenden som handlar om att kontrollera och vakta sitt revir.

- Familjebeteenden: socialt samspel som lek, konfliktlösning och vårdande.

- Ätbeteenden: olika beteenden som har med ätande att göra. Till exempel tugga och svälja, söka föda - och inte minst att undersöka om något går att äta.

Om ett beteende inte får utlopp?

Om hunden inte får möjlighet att utföra ett medfött beteende, så är det i första hand risk att det "poppar upp" i (för hundägaren) fel sammanhang. Det kan då utvecklas till ett problembeteende, som exempelvis olovlig jakt eller överdrivet vaktande.

Om detta av någon anledning inte är möjligt eller stoppas av effektiv träning, så kommer hunden att börja må dåligt. Typiska symtom på att det gått så långt, är så kallade stereotypier. Det är i korthet beteenden som upprepas gång på gång, exempelvis "flanksugning", "skuggjakt" och "vankande".

Vilka hundar behöver berikning?

Berikning är något som gäller alla hundar, oavsett om de lever som sällskapshundar, hundgårdshundar, jakt- eller tjänstehundar.

Man är givetvis tvungen att ta hänsyn till hundens ras, kön och personlighet när man ska välja vilka beteenden som är mest betydelsefulla att försöka tillgodose genom berikning.

Hur gör man?

Först måste naturligtvis själv lära sig mer om olika beteenden, sen försöka komma fram till vilka som är viktiga för just sin egen hund. När det är gjort får man fråga sig vilka av dessa beteenden som hunden är förhindrad att utföra? Man ska också titta på eventuella "problembeteenden".

Sen så gäller det att skapa de rätta förutsättningarna för att just dessa beteenden ska få komma till uttryck i någon form. Vi hundägare har i huvudsak två olika sätt att berika våra hundars liv. Det sker antingen via hundägaren eller miljön.

- Berikning via hundägaren: Detta är då hundägaren är med och agerar. Exempel på det är bland annat vissa av bruksgrenarna liksom jaktträning. Men man ska inte tro att alla dessa aktiviteter generellt sett alltid är att betrakta som bra berikning.

- Berikning via miljön är när man via hundens miljö skapar goda förutsättningar för att hunden på egen tass ska kunna utföra vissa beteenden. Exempel på det kan vara anpassade utfodringsrutiner och lek med vissa "hundleksaker".

Vad är bra berikning?

Tyvärr är det inte så enkelt att man generellt kan säga att en viss aktivitet alltid är bra berikning för alla hundar. Man måste, som sagt, ta hänsyn till både hundens ras, kön och personlighet - och i vissa fall även ålder. Vallning är till exempel oftast att betrakta som en bra berikning för vallhundsraser. Det innebär att dessa får utlopp för just sin "inbyggda" och genom målmedveten avel förstärkta speciella delar av ursprungliga jaktbeteenden.

För en retriever är naturligtvis vallning i de flesta fall inte någon bra berikning. Apportering däremot brukar vara en bra berikning för retrieverns jaktbeteende.

Man bör således tänka på att berikningen så mycket som möjligt ska efterlikna den situation där beteendet förkommer naturligt. Det är alltså för en retriever bättre berikning att apportera fågel än att springa och hämta pinnar. Berikningens värde är följaktligen även beroende av hur den genomförs.

Ett annat exempel är blodspår. För de flesta hundar är det en bra jaktberikning. Men om spåret stinker av människolukt eller är lagt i raksträckor och nittiogradiga vinklar, efterliknar det inte direkt en naturlig jakt... Teoretiskt är det lätt att bedöma vad som är bar berikning eller ej. Upplever hunden att den jagar, är det en bra jaktberikning. Upplever den istället att den vaktar ett område, är det en bra revirberikning. Men att läsa sin hund är inte alltid så lätt. Det viktigaste är alltid att försöka tolka vad hunden upplever och vad den egentligen får utlopp för, och inte vad vi kallar det.

Vad är skillnaden mellan berikning och aktivering?

Enligt det som skrivits i ämnet betyder aktivering att hunden ska arbeta med hjärnan. Hur, spelar inte så stor roll, och ju mer desto bättre.

Berikning däremot, är att hunden ska få möjlighet att utföra vissa speciella och för hunden (både som art och individ betraktat) viktiga beteende. Det viktigaste är att välja exakt rätt berikning - och dessutom inte mer än vad hunden har behov av. Naturligtvis så kan viss "aktivering" också vara "berikning". Men i grunden handlar det om två helt olika begrepp.

Nyttan av berikning

Förutom att hunden mår bättre, så miskar risken att vi får en "problemhund". I vissa fall kan rätt utförd berikning till och med hjälpa till att ta bort redan uppkomna problem.

Hos de hundägare som börjat med berikning, ser vi ett ökat intresse för hundens beteende och språk. Detta leder till en ökad hundkunskap. För den som tävlar eller arbetar med sin hund finns det rena dressyrvinster i att utnyttja kunskapen om hundens medfödda beteenden.

Vi hoppas att allt fler ska återgå till att välja aktivitet efter vad deras hund passar för, och inte, som allt för slentrianmässigt sker idag, att försöka anpassa hunden för den aktivitet man själv vill hålla på med.


Tarvitsetko E-vitamiinia?


Lähde: Berikning, Hundsport nummer 5/2004


sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Koiran kaihi


Kaihi eli katarakta on tavallisimpia silmätarkastuksessa tavattavia silmäsairauksia. Se on perinnöllinen tai perinnölliseksi epäilty sairaus yli sadalla koirarodulla ja muutamalla kissarodulla.

Kaihi tarkoittaa linssin samentumaa. Kaihi voi tulla missä iässä tahansa. Yleensä perinnöllinen kaihi puhkeaa koiralla jo nuorena. Kaihi saattaa olla hyvin pieni muutos linssissä, joka ei juuri etene eikä näin vaivaa koiraa. Kaihi voi olla myös nopeasti leviävä, jolloin koira sokeutuu nopeasti. Perinnöllinen kaihidiagnoosi sulkee koiran pois jalostuksesta.

On myös muista kuin perinnöllisistä syistä esiintyviä kaiheja. Näitä ovat esimerkiksi sokeritaudin seurauksena syntyvä nopeasti etenevä kaihi, trauman (esim. kissan kynnen raapaisu linssikapseliin) aiheuttama kaihi, silmän verkkokalvon rappeuman aiheuttama kaihi ja vanhuusiän kaihi (seniili katarakta), joka tulee kaikille koirille, jos ne elävät tarpeeksi vanhaksi. Vanhuusiän kaihia ei pidä sekoittaa normaaliin linssin tiivistymisprosessiin, joka alkaa koirilla jo neljän-viiden ikävuoden tienoilla aiheuttaen linssiin tyypillisen siniharmaan kajon (nukleaariskleroosi).

Koirille tehdään kaihileikkauksia kuten ihmisillekin. Leikkaus on ainoa keino saada kaihisilmän näkökyky takaisin.

Harmaakaihigrossen tarina

Kolmevuotias grossepoika Kaapo sai tylyn diagnoosin eläinlääkäriltä: nopeasti etenevä agressiivinen harmaakaihi molemmissa silmissä. Yhtenä vaihtoehtona leikkaus.

Oli hämärä helmikuinen talvi-ilta, kun yleensä niin riemukas iltalenkki muuttuikin hetkeksi, josta käynnistyi harmillinen, monivaiheinen taistelu viheliästä terveysongelmaa kohtaan. Tuolloin 3-vuotias isosveitsinpaimenkoiraurokseni Kaapo jolkotteli perässäni tutulla metsäpolulla, kunnes siinä samassa huomasin sen jähmettyneen paikoilleen. Porukasta jättäytyminen ei todellakaan kuulu tämän varjokoiran ominaisuuksiin. Koira pysyi kutsuista huolimatta päättäväisen liikkumattomana, tuijottaen tyhjyyteen, kunnes vihdoin ymmärsin kytkeä poloisen lyhyeen hihnaan ja saatella kotiin. Kotona Kaapo vetäytyi petiinsä, minä epäilin kauhusta jäykkänä kaikkea myrkytyksen ja aivohalvauksen välillä. Kaapon vointia tutkaillessamme huomasimme siniharmaat alueet molemmissa silmissä, "sehän ei näe, näyttää ihan kaihilta, siinä syy omituiseen käytökseen", totesimme ja veimme koiran seuraavana aamuna eläinlääkäriin.

Eläinlääkäri totesi Kaapon kärsivän molempien silmien kataraktasta eli harmaakaihista. Harmaakaihiksi kutsutaan tilaa, jossa silmään syntyy linssiä sumentavaa, valoa läpipäästämätöntä tiiviyttä. Syyt voivat olla synnynnäisiä, perinnöllisiä tai hankinnaisia. Eläinlääkärimme mielestä me olisimme voineet antaa kaihin olla, sillä monesti harmaakaihi vain heikentää näköä tiettyyn pisteeseen saakka, jonka jälkeen tila rauhoittuu. Koira pärjäisi mainiosti huonommallakin näöllä, vaikka sokeana. Kyllä, tiedänhän minä, ettei näkö kuulu koiran pääaisteihin, ei koiran tarvitse tihrustaa lehtiä ja sokeistakin koirista olen kuullut monta rohkaisevaa tarinaa. Kuitenkaan sokeutuva nuori koira, jonka hyveisiin ei kuulu rohkeus, ei oikein tuntunut houkuttelevalta tulevaisuudelta. Kysymyksiä oli liikaa, vastauksia ei juurikaan. Meitä vaivasi eniten se, että kaihi oli vallannut silmät hyvin lyhyessä ajassa ja tuntui, että kaihimassaa muodostui päivä päivältä yhä laajemmalle alueelle. Jos tila oli saanut näin ärhäkästi alkunsa, niin miksei se myös etenisi tuohon tyyliin, vieden näkökyvyn kokonaan ja aiheuttaen ehkä muitakin ongelmia? Juuri näinhän siinä kävi.

Etsimme tietoa ja punnitsimme vaihtoehtoja alle kaksi viikkoa ja kun löysimme Animagi Apexista juuri meille sopivan asiantuntijan, oli kaihi vienyt näön toisesta silmästä täysin ja toisesta lähes kokonaan. Arvio oli, että Kaapo tulisi näkemään vähäistä valoa enää noin kuukauden, enintään kahden päivät. Edeltävän kahden viikon aikana olimme saaneet maistiaisia siitä, miltä tulevaisuus sokean koiran kanssa näyttäisi. Ulos tuo yleensä niin innokas nuori uros ei suostunut juurikaan enää lähtemään, kotonakin se liikkui mieluiten aikuisten ihmisten vanavedessä. Jokainen ohikulkeva ihminen, auto tai puusta putoava oksa sai peräänsä pelonsekaiset haukut, myös kotona leikkivät taaperot muuttuivat vaikeasti ennakoitavien liikkeidensä vuoksi ahdistaviksi.

Silmälääkärimme Sari Jalomäki totesi Kaapon kaihin olevan harvinaisen nopeasti etenevä ja muutenkin aggressiivinen. Yleensä näin vimmatut harmaakaihit syntyvät diabeteksen seurauksena, onneksi Kaapo oli kuitenkin tässä suhteessa poikkeus, eikä mitään taustasairautta löytynyt. Syy sairauteen voi olla autoimmuunivälitteinen, kärsiihän Kaapo myös monista ruoka-aineyliherkkyyksistä. Taustalla voisi siis olla perinnöllinen alttius, jonka allergia, stressi tai jokin muu tekijä laukaisi. Ota nyt näistä perinnöllisyystekijöistä selvää, näinhän se varma aiheuttaja jäi tässäkin tapauksessa hämärän peittoon. Joka tapauksessa sokeus olisi varma, mutta ei ainut seuraus, tulehdus tulisi vaurioittamaan silmän rakenteita laajasti aiheuttaen jatkuvaa kipua. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että arviolta kahden vuoden sisällä silmät pitäisi todennäköisesti poistaa. Varhaisen dignoosin ansiosta sairaus ei ollut ehtinyt tehdä tuhojaan silmänpohjissa, joten Kaapo soveltui hyvin leikkaukseen ja toipumisennuste oli todella lupaava. Juuri tämä sairauden aiheuttama vauhdikas tuho, koiramme nuori ikä ja varautuneisuus sekä kannustava paranemisennuste olivat ne pääsyyt, joiden takia Kaapo päätyi lähes sokeana leikkauspöydälle jo noin viikon kuluttua ensi kertaa Animagissa käyntimme jälkeen.

Toimenpide kesti muutaman tunnin. Samentunut linssin sisältö poistettiin linssikapselin etuosaan tehdyn aukon kautta, jonka jälkeen saman reitin kautta asetettiin näkökyvyn parantamiseksi keinolinssi. Näkö palautui molempiin silmiin osittain jo heti nukutuksesta heräämisen jälkeen, näkökyvyn oli myös tarkoitus kohentua vaiheittain huippuunsa noin kuuden viikon sisällä. Näin kävi, siniharmaasilmäisestä kaihi-Kaaposta tuli taas kirkassilmäinen ja tarkkanäköinen, toipuminen näytti muutenkin kaikin puolin lupaavalta. Kuukauteen ei potilas saanut lenkkeillä eikä yhtään hengästyä, silmien piti pysyä puhtaina. Iloisen ja vauhdikkaan koiran pitäminen ilottomana ja vauhdittomana kuukauden päivät oli kohtuullisen sydäntä raastavaa. Lisäksi koko tämän ajan piti kaulurin pysyä päässä ja silmätippoja annostelimme molempiin silmiin muutaman tunnin välein. Tulehdusriski oli luonnollisesti koholla, lisäksi silmänpaineet pyrkivät nousemaan seuraavan muutaman viikon ajan. Näihin vaivoihin annostelimme runsaasti lääkkeitä: antibioottia ja särkylääkettä suun kautta, erilaisia silmätippoja tulehdukseen, kipuun ja silmänpaineiden hillitsemiseksi, yhteensä yhdeksän kertaa vuorokaudessa molempiin silmiin. Kontrollikäyntejä oli alussa hyvin tiheään, jotta mahdolliset ongelmat, kuten vaarallisen korkeat silmänpaineet olisi voitu havaita ajoissa.

Kaikki näytti loppukeväällä oikein mainiolta, silmät paranivat, näkö oli mitä parhain ja Kaapo oli muutenkin taas oma iloinen itsensä. Nautimme talven ja alkukevään hiljaiselon jälkeen vauhdikkain tassuin ulkoilusta ja peuhaamisesta. Tätä iloa kesti kesäkuun alkuun, jolloin vasemmassa silmässä todettiin episkleriitti, kovakalvon päällisen kudoksen tulehdus. Tilaa hoidettiin aluksi antibioottia ja kortisonia sisältävien silmätippojen avulla. Lääkityksestä huolimatta tulehdus oli heinäkuun alkuun mennessä äitynyt niin pahaksi, että jouduimme aloittamaan hyvin vahvan kortisonikuurin muiden lääkkeiden lisäksi. Eläinlääkärimme kertoi, ettei hän ollut koko uransa aikana nähnyt näin ärhäkkää kaihileikkauksen jälkeistä tulehdusta. Tosin hän ei ollut myöskään aiemmin nähnyt näin ärhäkkäällä tavalla lyhyessä ajassa silmiä vallannutta kaihia. Syy episkleriittiin jäi tuntemattomaksi, ne samaiset kaihin laukaisseet autoimmuunivälitteiset tekijät saattoivat osaltaan olla sen taustalla, että elimistö hylki näin voimakkaasti keinolinssiä. Kortisoni alkoi kuitenkin viimein purra tulehdukseen, siinä sivussa tosin menivät myös lihakset, turkki sekä persoona. Mieli oli maassa koko kesän, niin koiralla kuin muullakin perheellä. Tuntui todella pahalta, kun rakas koira muuttui hiljalleen tyhjäksi kuoreksi. Heikkoja signaaleja entisestä persoonasta ja rakkaudesta perhettä kohtaan sai välillä vain hetkeksi esiin sinnikkäillä hellyydenosoituksilla. Kortisonikuuri oli kuitenkin viimeinen toivo pelastaa Kaapon silmät tulehdukselta, joka oli jo levinnyt syvälle ja hyvin laajalle vasemman silmän rakenteisiin sekä osittain oikeaan silmään. Tilan huononeminen olisi käytännössä tarkoittanut uutta leikkausta, huonoennusteista sellaista.

Parissa kuukaudessa pääsimme kortisonista eroon ja saimme tilalle vähemmän sivuvaikutuksia aiheuttavan solusalpaaja Syklosporiinin, joka estää elimistön hyljintäreaktiota. Nyt marraskuussa tilanne on toivoa täynnä, Kaapon vointi on hyvä ja meno vauhdikasta, nautimme koiranpäivistämme. Tulehdus on vielä aktiivinen, mutta pysyy kuitenkin hallinassa lääkkeillä. Lääkitys jatkuu yli vuodenvaihteen, sinnikkäimmät elimistöt yleensä luovuttavat taistelun keinolinssiä vastaan viimeistään vuoden kuluttua leikkauksesta. Sitä sanotaan, että lääkäri hoitaa ja luonto parantaa. Meidän kohdalla hoito on ollut intensiivistä, odottelemme kuitenkin yhä tuota luonnon osuuden täyttymistä. Hyvään loppuelämään me kuitenkin luotamme ja toivomme Kaapolle loppuelämää, joka olisi valoa sekä rentoutta täynnä. Onko lopputulos tähän asti ollut kaiken vaivan arvoinen? Todellakin on, se vaihtoehto ei olisi ollut vaihtoehto. Kaapo on kuitenkin lääkityksen ansiosta voinut pääsääntöisesti nauttia elämän iloista.


Etsitkö herkällekin iholle sopivaa hyvää luonnonmukaista puhdistusmaitoa?


Lähteet: Palojärvi Joanna, Perinnöllisiä silmäsairauksia, Kamu nro 1 2015
Aaltonen Natassa, Koiranpäivä kerrallaan harmaakaihi-grosse, Sennen koira 4/2015 

lauantai 5. joulukuuta 2015

Kukkaterapia poistaa eläintenkin pelkoja


Kukkaterapialla ei hoideta fyysisiä vaivoja tai sairauksia vaan terapeutti pyrkii löytämään taustalla olevan mielen ongelman. Terapia sopii kaikille, jopa pelokkaille ja arvaamattomille kotieläimille.

Kukkaterapiaa voi suositella kaikille, joilla on halu saattaa kehonsa ja mielensä parempaan tasapainoon ja näin vapauttaa voimavaroja henkiseen kasvuun. Terapialla ei siis hoideta fyysistä sairautta tai vaivaa suoranaisesti, vaan kukkaterapeutti yrittää löytää vaivan taustalla olevan mielen ongelman: pelon, vihan, epävarmuuden, masennuksen, yksinäisyyden, katkeruuden, suvaitsemattomuuden, ahdistuksen, uupumuksen tai toivottomuuden. Jos nämä mielen negatiiviset tunnetilat jatkuvat pitkään, ne voivat aiheuttaa myös fyysisiä ongelmia.

Kukkauutteet ovat turvallisia parantajia. Niillä ei ole sivuvaikutuksia eikä allergisoivia vaikutuksia, ja niitä voi myös käyttää tukihoitona kemiallisten lääkkeiden kanssa.

Kukkaterapian kehittäjä on englantilainen lääkäri ja bakteorologi Edward Bach. Hän oli tyytymätön oman aikakautensa lääketieteeseen. Bachin mielestä lääkkeillä oli liikaa sivuvaikutuksia ja hän myös näki, että fyysistenkin oireiden takana on usein mielen ongelmia ja lukkoja. Keho joutuu usein somatisoimaan mielen oireet; meidän aikamme lääketiede puhuu usein psykosomaattisista oireista. Somatisoiminen tarkoittaa, että mielen oireet siirtyvät fyysiseen kehoon. Olet vaikkapa jatkuvasti ärtynyt, koska elämä ei ole tyydyttävää. Keho pyytää tämän oireen avulla muutoksia ja siirtää oireen esimerkiksi päänsäryksi tai lihaskivuksi tai ruoansulatusvaivoiksi.

Edward Bach kehitti 38 erilaista villeistä kukista ja puista lempeällä aurinkomenetelmällä saatavaa kukkauutetta. Uutteet valmistetaan siten, että vain kasvin parantava energia ja informaatio siirtyy kukkauutteeseen. Valmistusmenetelmä muistuttaa hiukan homeopatiaa.

Kukkauute antaa ihmisen tai eläimen keholle parantavan ärsykkeen, jotta keho ja mieli saadaan tasapainoon ja näin kehon omat parantavat voimat vapautuvat toimimaan täysillä myös fyysisten vaivojen poistamiseksi. Kerralla käytetään korkeintaan viittä eri uutetta yhdistelmänä.

Vastaanotolla terapeutti haastattelee asiakasta ja tekee kokonaiskartoituksen asiakkaan oireista.Terapeutille on tärkeää kertoa kaikki mielen ja kehon oireet. Asiakas saa mukaansa pipettipullon, josta hän tiputtaa vesilasiin 4 tippaa 4 kertaa päivässä. Yksi kuuri kestää yleensä kolme viikkoa, jonka jälkeen tilanne kartoitetaan uudelleen. Toisia oireita on voinut kadota ja toisia nousta pintaan.

Jos vaivat ovat jatkuneet pitkään, hoito voi kestää useita kuukausia - joskus jopa vuosia. Yksi vastaanottokerta kestää tunnista puoleentoista.


Bachin kukkatippoja ja mm. Rescue Remedy:n löydät tästä.


Lähde: Kukkaterapia,Luontais Terveys, Terapiat 2001


tiistai 1. joulukuuta 2015

När männen väljer hund och kvinnorna tar konsekvenserna



Stora, starka hundar och mindre starka människor

Du har säkert stött på kvinnor med alltför stora och starka hundar. Dessa kvinnor ger för det mesta ett ganska intelligent och klokt intryck. De verkar veta vad de vill, är framåt och snabbtänkta och tycks kunna se till att få som de vill. Men i förhållande till sina stora, starka hundar är de kanske något för milda och något litet för undfallande till sin natur för att det egentligen skulle fungera riktigt bra.

När jag såg dessa intelligenta kvinnor tillsammans med sina alltför stora, alltför starka och ibland alltför bångstyriga hundar kunde jag inte låta bli att förvånas över varför de valt just den hund de gjort. Relationen syntes vara mer en kamp än en trevlig samvaro och oviljan, missnöjet och olusten var aldrig långt borta. Naturligtvis möter jag fortfarande dessa kvinnor med alltför stora och alltför starka hundar. Det som förändrats är att jag inte längre behöver undra över varför en del av dem gjort ett val av hund som tycks stå i så bjärt kontrast till deras egen personlighet och kapacitet. De är nämligen inte de som har valt hund, det är deras män!

Ibland händer det sig nämligen att männen vill bestämma vilken hund familjen ska ha och tro mig, det är sällan männen väljer små hundar! Nej, stora, starka hundar är det som gäller. Varför det förhåller sig på det viset är naturligtvis en fråga nog så intressant.

Hur som helst så är det inte alls ovanligt att det är kvinnorna som initierar själva tanken på att skaffa hund. Männen är kanske till att börja med ganska ovilliga och ser egentligen ingen större poäng med en hund. Men skam dem som ger sig tycks både barn och hustru tänka och som genom en tyst överenskommelse börjar stora vi-ska-nog-lyckas-övertala-pappa-projektet. Och argumenten är många från alla håll.

-Men vi har inte tid med hund, säger han. Vi är ju nästan aldrig hemma.
-Du har inte tid, menar du, för du är nästan aldrig hemma, säger övriga familjen triumferande.
-Jamen, hur blir det på semestern eller hur gör vi när...

Det ena argumentet efter det andra bemöts och sakta men säkert raseras motståndet. Han börjar vackla. (Jag säger ju att dess kvinnor vet vad de vill och barnen är goda medarbetare). Kanske har de rätt, kanske är en hund verkligen ett nödvändigt tillskott i deras familj. Kanske kommer barnen att må mycket bättre, kanske behöver hustrun få komma ut på de dagliga promenader hon talar om.

Men som från en döende vill han ändå säga sitt sista ord och ur djupet av sitt inre häver han upp sin allra barskaste stämma:
-Jamen då vill jag i alla fall bestämma hundens namn och så vill jag att det ska vara en "riktig" hund.

Och som jag sa tidigare, när en man talar om en "riktig" hund då menar han en inte en liten hund. Han menar storlek och styrka, fysisk såväl som psykisk. Han menar imponerande nacke och ett "anabolt" framparti. Allt detta gärna i kombination med en "vilja av järn".

Det där med namnet brukar falla i glömska, ibland får till och med barnen bestämma namn. Men storleken faller inte i glömska. Vad den saken anbelangar står han envist fast vid sitt beslut. Ska de ha en hund ska det vara en "riktig" och familjen som så innerligt gärna vill ha hund ger vika. Kvinnorna med all sin klokhet, sin intelligens och förmåga att vanligtvis se till att få som de vill känner att de kanske inte ska utmana öder och här kan man väl säga att problemen har börjat innan hunden ens har utsetts.

Så småningom möter jag alltså dessa kvinnor på kurs med sina alltför stora, alltför starka hundar. Ibland går det bra. Långt över förväntan. Ibland går det inte riktigt lika bra.

Hussarna till dessa hundar ser jag sällan. De har nämligen inte tid att gå på kurs eller att ha hund. Och faktiskt inte heller lust. För faktum är ju att han egentligen inte ville ha hund över huvud taget. Det var ju hon som ville. Så nu tar hon konsekvenserna av att hon ville och att han valde.




 
Tvättnötter faktiskt gör vad dom sägs att göra, de tar bort fläckar!


 Källa: Gustafson Mickie, När männen väljer hund och kvinnorna tar konsekvenserna, Hundsport nummer 5/2004

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Koiran eliminaatiodieetti


Eliminaatiodieetiksi kutsutaan ruokintakokeilua, jonka tavoitteena on selvittää, onko koiran iho- tai vatsaoireiden takana ruoka-aineallergia. Dieetin aikana rajoitettuun ruokavalioon lisätään yksitellen uusia raaka-aineita, jotta saataisiin selville, mikä niistä aiheuttaa oireet.

Eliminaatiodieetti voidaan toteuttaa täysravinnolla tai koti- tai raakaruokinnalla. Raaka-aineet pyritään valitsemaan niin, ettei koira ole niitä ennen syönyt. Täysravinnoiksi sopivat rajoitetuista aineksista valmistetut, korkealaatuiset eläinkaupan tuotteet tai eläinlääkäreiden valikoimista löytyvät ruuat, joiden proteiinit on pilkottu erikoiskäsittelyllä.

Jos päädytään kotiruokaan, valitaan käyttöön yksi proteiinilähde ja yksi hiilihydraattilähde. Tyypillisesti lihana käytetään poroa, kalkkunaa tai lammasta, hiilihydraattina vaikkapa kypsennettyä perunaa, tattaria tai bataattia. Raakaruokinnassa hiilihydraattilähde korvataan yhden kasviksen raakasoseella ja mukaan tavallisesti lisätään myös luita ja sisäelimiä, mutta vain yhdestä eläimestä.

Varsinaisen eliminaation osuus kestää yleensä noin 8 viikkoa. Tuona aikana koira saa vain dieettiinsä kuuluvaa ruokaa. Tämän jälkeen alkaa altistusvaihe, jossa testataan oireiden mahdollisia aiheuttajia lisäämällä niitä koiran ruokavalioon yksitellen. Altistuksen jälkeen palataan eliminaatiodiettiin muutamaksi päiväksi, ja mahdollisten oireiden helpotuttua voidaan kokeiluun ottaa seuraava ruoka-aine.

On tärkeää, ettei koiran kitaan pääse dieetin aikana uppoamaan mitään muuta kuin siihen valittua ruokaa. Heinien mutustelu ja pupunkakkamaistiaiset ulkona täytyy jättää, eikä tavanomaisia puruluita tai hammashoitotuotteita saa tarjoilla. Perheenjäsenille ja vieraileville tuttaville kannattaa lempeästi muistuttaa, ettei kuonokerjäläiselle saa livautella makupaloja.

Luontainen pureskelutarve voidaan tyydyttää annostelemalla koiran omaa ruokaa aktivointileluun, joka tarvittaessa pakastetaan haasteen kasvattamiseksi. Kuivamuona kannattaa tätä käyttöä varten turvottaa. Myös kuivatut eläinten osat sopivat joissakin tapauksissa purtaviksi: mikäli valittuna eliminaatioruokana on esimerkiksi peura ja tattari, voi kuivattua peuraa toki tarjota hyvillä mielin.

Parhaassa tapauksessa eliminaatiodieetti paljastaa oireiden aiheuttajaksi vain yhden ruoka-aineen, esimerkisi maitotuotteet, naudan tai jonkin tietyn viljan. Pitkäjänteinen selvitystyö saa tällöin ilahduttavimman mahdollisen päätöksen - pienellä muutoksella voi olla radikaalisti koiran arkea parantava vaikutus.


Ihana ruusun tuoksuinen herkälle iholle sopiva seerumi sopuhintaan aina sinulle tästä!


Lähde: Salo Sanna, Eliminaatiodieetillä selvyyttä koiran allergiaoireisiin, Kamu nro. 1 2015

maanantai 23. marraskuuta 2015

Hankkisitko kissan?


Ennen kissan hankkimista on hyvä selvittää, mitä odotuksia itsellä on lemmikin ja kissan omistamisen suhteen. Kuten muidenkin eläinlajien kanssa, tulee kissoihin ja niiden lajinmukaiseen käyttäytymiseen tutustua hyvin etukäteen.

Kannattaa myös pohtia, onko mahdollista tarjota ympäristö ja olosuhteet, joissa niin kissan onnellisen ja terveen elämän ehdot kuin omien odotusten täyttyminen on mahdollista toteutua. On myös hyvä selvittää mahdollinen kissa-allergia. Oireita aiheuttava allergeeni on kissan syljessä, joten allergisoimatonta kissarotua ei ole.

Kissanelämää

Kissa on hämäräaktiivinen, kolmessa tasossa liikkuva metsästävä lihansyöjä, joka voi elää jopa yli 20 vuotta. Kissa tylsistyy, stressaantuu ja voi jopa sairastua, mikäli mahdollisuuksia lajinmukaiseen käyttäytymiseen ei ole tarjolla. Varustaudu siis tarvittaessa muokkaamaan kotiasi kissalle sopivaksi. Kissalla tulee olla pääsy korkeille paikoille, tarpeeksi monta puhdasta hiekka-astiaa kissojen lukumäärään suhteutettuna, säännölliset ruoka-ajat ja tarjolla laadukasta ruokaa sekä raikasta vettä. Lisäksi kissalla tulee olla turvallinen, puhdas nukkumapaikka, mahdollisuus venytellä ja merkata ympäristöä raapimalla vaaka- ja pystytasossa sekä tarpeeksi seuraa ja virikkeitä. Kissan tulee päästä päivittäin toteuttamaan metsästysviettiään, tapahtuu se sitten vapaana ulkona tai leikkien sisällä.

Kissanomistajan kulut

Kissa ei ole ilmainen, vaikka se ei alun perin olisi mitään maksanutkaan. Kuluja syntyy muun muassa ruoasta, hiekkalaatikoista ja kuivikkeesta, kiipeilypuusta sekä eläinlääkärikäynneistä niin ennaltaehkäisevän terveydenhoidon merkeissä kuin sairauden yllättäessä. Kissanpentu tarvitsee ensimmäisen vuotensa aikana kolme rokotuskäyntiä. Yleensä myös sterilisaatio tai kastraatio tehdään ensimmäisen vuoden aikana. Tämän jälkeen suositellaan, että rokotukset tehostetaan vuosittain. Rokotuskäynnillä tarkastetaan kissan yleisvointi ja pyritään puuttumaan mahdollisiin ongelmiin, kuten suun sairauksiin ja ylipainoon, mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Eläinlääkärikuluja varten tulee olla varattuna rahaa säästössä. Sairauden yllättäessä tutkimus- ja hoitokulut nousevat nopeasti muutamaan sataan euroon, ja etenkin leikkaus- tai tehohoitoa vaativassa tilanteessa lasku voi olla jopa pari tuhatta euroa. Kissan vakuuttaminen on hyvä vaihtoehto varauduttaessa yllättäviin tilanteisiin. Vakuutusta otettaessa kannattaa vertailla vakuutuksia ja perehtyä hyvin ehtoihin, jotta hoitotilanteessa ei tule yllätyksiä.

Millainen kissa?

Minkälainen kissa sitten sopii juuri sinulle, odotuksillesi ja tarjoamallesi ympäristölle? Maatiaiskissa vai rotukissa? Olisiko parempi ottaa yhden sijaan kaksi kissaa, jolloin niistä olisi seuraa toisilleen? Pentujen lisäksi tarjolla on runsaasti aikuisia, uutta kotia etsiviä kissoja. Onkin hyvä pohtia tarkkaan, olisiko mahdollista tarjota koti jollekin sitä kipeästi tarvitsevalle aikuiselle kissalle. Pentukissa voi olla helpompi ja varmempi vaihtoehto, mikäli taloudessa on jo ennestään kissoja tai koiria. Rotukissojen kohdalla luonnetta on helpompi ennustaa kuin maatiaisten. Kissarotuihin kannattaa tutustua hyvin, sillä eri rotujen luonteet ja tarpeet vaihtelevat suuresti. On myös hyvä selvittää rodun mahdollinen alttius perinnöllisille tai rakenteellisille sairauksille.

Hyvät lähtökohdat elämälle

 Ollaan sitten hankkimassa maatiais- tai rotukissan pentua, kannattaa ottaa selvää minkälainen tausta ja elämän alku pennulla on ollut. Vanhempien terveydellä, luonteella, käytöksellä ja elinolosuhteilla voi olla suuriakin vaikutuksia pennun elämään. Kissat ovat luovutusikäisiä aikaisintaan 12 viikon ikäisinä. Nämä ensimmäiset kuukaudet ovat erittäin tärkeitä kissan sosiaalisuuden ja luonteen kehitykselle. Kissat, jotka saavat olla emonsa ja sisarustensa kanssa tämän ajan sekä tottuvat ihmisten päivittäiseen käsittelyyn, kasvavat pääsääntöisesti ihmisläheisiksi ja sosiaalisiksi kissoiksi. Muiden kissojen ja esimerkiksi koirien läsnäolo tänä aikana auttaa tottumaan niihin paremmin myös aikuisena. Pentua ja elinolosuhteita tulee käydä katsomassa jo ennen luovutusikää. Hyvä kasvattaja haluaa myös tutustua ihmisiin ja olosuhteisiin, joihin pentua on antamassa. Pennun tulee olla terveen oloinen, silmien kirkkaat, turkin siisti ja liikkumisen vaivatonta. Vuotavat silmät, likaiset korvat, sotkuinen tai aristava hännän alunen ovat merkkejä sairaudesta. On suositeltavaa, että pentu on käynyt ennen luovutusta terveystarkastuksessa eläinlääkärillä ja että terveystarkastuksesta on olemassa todistus.


Tasapainoinen D-vitamiinivalmiste auttaa sinua pysymään terveenä.




Lähde: Tolmunen Riikka, Kissanpentua hankkimassa, Kamu nro. 1 2015, s.18-19

perjantai 20. marraskuuta 2015

Gräla inte om hunden är i samma rum


Hundar är känsliga för höga och arga röster, liksom barn. När grälet börjar kan inte hunden förstå vem det är riktat mot och går undan. Av kroppsspråket att döma verkar hunden tro att de arga rösterna är riktade mot den.

Hunden hör ilskan

De flesta hundar har hört matte och husse varit arga på dem för något de gjort och alltså lärt sig att arga röster är riktade mot dem. Men det råder inget tvivel om att hundar, utan tidigare erfarenhet, kan skilja på snälla, uppmuntrande, glada och arga lägen i röster. Det syns ju på dem när de blir tilltalade, hur tonläget får dem att reagera i enlighet med hur det låter. De ser ut att bli tllfreds, glada, undergivna eller t o m rädda beroende på tonfallet. Hundar som inte har hört arga röster förut reagerar när de hör dem första gången.

Veta vad man gjort

När något obehagligt uppstår som en konsekvens av en viss handling, uppstår sällan några allvarliga symptom. Om en hund t ex ska jaga ett får och det råkar vara en ilsken bagge som i samma ögonblick går till motattack, blir hunden sällan chockad. Motanfallet var en logisk konsekvens, en naturlig följd av ett medvetet beteende.

Man har konstaterat att när obehaget kan upplevas som en logisk konsekvens av något man prövar sig på, accepteras det som ett tänkbart utfall av en chansning.

Inte veta vad man gjort
 
Om individen inte kan koppla en handling till något obehagligt, utan det upplevs som om det obehagliga kommer utan anledning, kan det medföra en chock. Och det obehagliga behöver då inte vara speciellt starkt heller.

Om t ex en hund nyfiket närmar sig en fårhage, utan minsta vilja att jaga, och får en stöt av elstängslet, kan den bli kraftigt chockad. Det beror på att hunden inte kunde koppla något speciellt beteende till elstöten. Den gick ju bara där och tittade snällt på fåren - och helt överraskande, som från ingestans, fick den en elstöt.

Förstår inte vem som är arg på vem

När husse och matte grälar ilsket kan hunden uppfatta det som att de är arga på den. Eftersom den inte kan koppla de arga rösterna till något speciellt den gjort eller gör, tar den extra illa vid sig. Stannar husse och matte upp i grälet och betraktar hunden så kan de se hur den hukar sig, ser rädd ut och går undan.

Låt bli att gräla

Lättare sagt än gjort kanske. Men se dig om efter hunden. Är den nära, så gå in i ett annat rum eller gå ut utanför och låt ilskan få komma ut när hunden inte är alldeles i närheten.



Acure Organics använder inte grapefruktkärneextrakt och är ett bra val. 



Källa: Hallgren Anders, Gräla inte!, Hundsport nummer 9/2003

torstai 19. marraskuuta 2015

Akupunktio eläinten hoidossa


Akupunktio on vanha kiinalainen hoitomenetelmä, ja sitä on harjoitettu Kiinassa jo tuhansia vuosia. Akupunktiota on käytetty hoitona eläimille tiettävästi vähintään yhtä kauan kuin ihmisillekin.

Akupunktiota annetaan tilanteen mukaan pisteitä painelemalla, neulottelemalla, pisteinjektiolla, sähköllä ja laserilla. Pisteisiin voidaan myös asentaa kultaimplantteja, joilla saadaan pidempikestoinen vaikutus mahdollisesti jopa vuosiksi eteenpäin. Neuloja pidetään yleensä 20 minuuttia, ja hoito toistetaan aluksi kaksi, kolme kertaa muutaman päivän tai viikon välein. Tämän jälkeen hoitoa harvennetaan ja haetaan pisin mahdollinen hoitoväli, jolla oireet pysyvät poissa.

Akupunktiota käytetään joko yksinään tai tavanomaisen hoidon rinnalla. Kaikkia vaikutusmekanismeja ei ole selvitetty, mutta ainakin muutamia tiedetään. Akupisteen stimulointi aiheuttaa informaatioruuhkan selkäytimessä, eikä kipuinfo pääse siitä eteenpäin. Aivot lajittelevat ja muuntavat saapunutta informaatiota ja lähettävät tiedon kulloinkin tarvittavaan paikkaan toimenpiteitä varten. Elimistön puolustus reagoi viesteihin ja saa geenit valmistamaan tarvittavia aineita. Elimistön itsesäätelyjärjestelmä siis itse tietää, mitä se tarvitsee, ja toimii akupunktioviestin saatuaan juuri oikealla tavalla. Aivoista erittyy monia satoja erilaisia aineita, joista tunnetuimpia lienevät elimistön omat morfiininkaltaiset aineet, kuten endorfiini. Endorfiinit aiheuttavat hyvänolontunteen ja rentouttavat elimistöä. Akupunktio vaikuttaa verenkiertoon, immuunipuolustukseen ja hormonieritykseen ja sitä käytetään mm. lisääntymiselinten häiriöiden hoidossa.

Käytännön työssä on huomattu, että vaikka eläimet vastaavat akupunktioon paremmin kuin ihmiset, on jokaista tautia kohti kymmenien tutkimusten ja tuhansien potilaiden tutkimusasetelmat vasta tulevaisuutta. Yksittäisiä muutaman kymmenen potilaan tutkimuksia hyvin tuloksin on tehty toki paljonkin. Esimerkiksi koiran välilevytyrän ja korvatulehduksen tutkimuksissa on saatu hyviä tuloksia. Tutkimusta tarvittaisiin näissäkin paljon enemmän, jotta hoitoa voitaisiin väittää tehokkaaksi.

Suomessa eläinlääkärit ovat hoitaneet jo 40 vuotta potilaitaan akupunktiolla. Kansainvälisen koulutuksen saaneita eläinlääkäreitä on kymmeniä ja Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistyksen ja Yliopistollisen eläinsairaalan lyhyemmän kurssin käyneitä noin 800. Akupunktiokoulutuksen saaneita eläinlääkäreitä työskentelee myös Univetin toimipisteissä.

Eläinlääkärin hoitovalikoimassa akupunktio on käyttökelpoinen joko yksin tai muun hoidon lisänä nivelrikko- ja selkäkivuissa, hormonaalisissa häiriöissä, kroonisten tulehdusten hoidossa, pelkotilojen hallinnassa, matkapahoinvoinnissa ja monissa muissa kroonisissa sairauksissa.

Akupunktio on yleismaailmallinen juttu ja toimii kaikilla, joilla on hermosto ja aivot. Mitä vähemmän domestikoitunut eli kesytetty eläin on, sitä paremmin akupunktiohoito toimii. Esimerkiksi hevosella hoito toimii paremmin ja herkemmin kuin koiralla.

Vuodesta 1995 Suomen Lääkäreiden Akupunktioyhdistys on järjestänyt akupunktiokoulutusta fysioterapeuteille yhdessä Suomen Fysioterapialiiton ja FYSI ry:n kanssa. Tammikuussa 2015 järjestettiin ensimmäinen eläinfysioterapeuteille tarkoitettu eläinakupunktiokoulutus Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa. Koulutukseen osallistuvilla eläinfysioterapeuteilla oli pohjalla humaanipuolen akupunktiokoulutus. Näin koulutukseen osallistuneet eläinfysioterapeutit saivat yhden työvälineen lisää eläinten hoitoon.

Eläinfysioterapeutit hoitavat akupnktiolla samoja vaivoja ja sairauksia kuin mitä hoitavat muilla fysioterapian keinoilla, ja usein akupuntio on yksi hoito muiden joukossa. Eläinfysioterapeutin vastaanotolla akupunktiossa käyvät esimerkiksi nivelrikkopotilaat ja muista nivel- sekä selkävaivoista kärsivät eläimet. Kivun hoito on yksi akupunktion tärkeimmistä käyttöalueista eläinfysioterapiassa. Kun lievitetään kipua, voidaan liikkua ja harjoitella paremmin jolloin kuntoutuminenkin nopeutuu. Akupunktiolla voidaan lievittää eläimen lihaskipuja ja -jännityksiä, nopeuttaa vammoista ja leikkauksista toipumista, ja jopa parantaa suorituskykyä. Myös halvauspotilailla ja muilla neurologisilla potilailla on saatu hyviä tuloksia akupunktiolla.

Eläimen kanssa ei tarvitse erikseen valmistautua akupunktiohoitoon. Eläintä ei rauhoiteta hoidon ajaksi eikä karvoja ole tarpeen ajella. Akupunktioneulat ovat erittäin ohuita ja suurimmaksi osaksi eläimet eivät edes huomaa niiden laittoa. Neulojen annetaan olla paikoillaan noin 20-30 minuuttia. Useimmiten eläin rauhoittuu, rentoutuu ja jopa nukahtaa hoidon aikana.

Akupunktiohoidon jälkeen eläin on tavallisesti väsyneempi ja nukkuu normaalia enemmän. Eläimen onkin annettava levätä. Myös aineenvaihdunta saattaa vilkastua. Hoidon jälkeisenä päivänä eläin on tavallisesti pirteämpi ja iloisempi, mutta silloinkaan ei ole hyvä antaa eläimen rasittaa itseään liikaa. Pieni osa potilaista saattaa hoidon jälkeen voida huonommin. Myös tämä on hyvä merkki hoidon vaikuttavuudesta ja hoitoa kannattaa jatkaa. Kaikki akupunktiohoidon vaikutukset ovat kuitenkin aina yksilöllisiä.


Hoitokokemus: Berninpaimenkoira Hilmaa on vaivannut spondyloosa 7-vuotiaasta lähtien. Fysioterapiasta ja kipulääkkeistä huolimatta koiran kunto oli 9-vuotiaana niin huono, että se makasi vain, ei noussut syömään eikä tervehtinyt kotiintulijoita. Eläinlääkäri ehdotti akupunktiota ja laserhoitoa, joita sitten kokeiltiin. Jo seuraavana päivänä koira oli taas iloinen hännänheiluttaja ja nousi tervehtimään kotiintulijoita. Ensin koira sai hoitoja viikon välein, mutta nyt on riittänyt 2 kk välein annettu hoito. Liikunta metsässä vapaana omaan tahtiin on pitänyt kunnon hyvänä ja mielen virkeänä.

Thorne Research ravintolisissä ei ole karrageenia eikä magnesiumstearaattia.




Lähde: Kallio Kati, Tikka Matti, Akupunktio eläinfysioterapeutin työvälineenä, KAMU nro.1 2015
Ystäväkirja, Hilma, Sennen koira 4/2015 

lauantai 14. marraskuuta 2015

Matkauintia yhdessä koiran kanssa


HYVIÄ VINKKEJÄ, KUN MATKAUINTI KOIRAN KANSSA ON MIELESSÄ

Hanki avovesiuintiin tarkoitettu uintikelluke, jolla näyt vedessä. Kelluke tulee vyötäröllä kevyesti mukana ja voit pakata sinne avaimet ja kännykän. Kelluke myös kannattaa ihmisen painoa.

Koiralla kannattaa olla kevyt uintipanta, joka ei ole liian kireä. Pantaan on hyvä kiinnittää lyhyellä narunpätkällä jokin näkyvä kelluke, kuten esimerkiksi lasten käsivarsikelluke. Liian pitkä naru voi päästää kellukkeen hankalasti koiran kainalon alle. Kellukkeesta koira tietää, että matkauintia on tiedossa.

Etsi etukäteen sopivat ja luvalliset paikat, joista on koiran ja ihmisen helppo mennä uimaan. Tarkista etukäteen sinilevätilanne netistä ja rantaan tullessasi.

Testaa miten saat koiran lähemmäksi uidessa, jos se lähtee omille teilleen. Jotkut koirat esimerkiksi innostuvat veden polskimisesta ja tulevat silloin lähemmäs. Käskyt eivät vedessä toimi välttämättä siten kuin maalla.

Pidennä uintimatkoja vähitellen ja tarkkaile koiran mahdollista väsymistä. Huomioi, että myötätuulessa uitte samoilla voimilla helposti paljon pidemmälle kuin vastatuulessa. On siis turvallisempaa uida menomatka vasta- kuin myötävirtaan.

Mikäli uitte liikennöidyillä vesillä, uikaa turvaveneen kanssa. Soutuvene vierellä veneet hidastavat jo kauempana ja huomaavat teidät.

Turvallisinta on uida jonkun kanssa. Koiran kanssa uidessasi ilmoita jollekin minne ja milloin menet uimaan ja milloin olet saapumassa rantaan.

Jos jätät rannalle vaatteesi, jätä niihin viesti, että olet uimassa oranssin kellukkeen ja koiran kanssa, jottei kukaan hätäänny turhaan. Pidä kännykkä vesitiiviissä pussissa mukana ja opettele käyttämään sitä kellukkeesta vedessä hädän sattuessa. Myös pilliä voi pitää mukana pallukassa.

Uintimatkaa ja -aikaa voi hallita laittamalla esimerkiksi kellukkeeseen pakattuun kännykkään hälytyksen tietyn ajan päähän lähtöhetkestä, jolloin tiedät kääntyä takaisin. Sportstrackerilla tai muulla vastaavalla sovelluksella saat tarkan treenitiedon talteen.

Anna koiralle uinnin jälkeen mahdollisuus hätien tekoon, sillä uidessa koira helposti nielee vettä. Innokkaimmat uimarit eivät malta tehdä isompia tai pienempiä hätiä ennen uintia.

Terveelliset eväät mukaan automatkalle saat tilattua tästä! 





Lähde: Aalto Minna, Matkauimari Ruska, Sennen koira 3/2015, s. 64


tiistai 10. marraskuuta 2015

Miksi kissa virtsaa sisälle reviirimerkkejä


Yksi hajumaailman ja tunteiden tiivistä liittoa kuvastava elämänalue, joka joskus herättää lemmikkien omistajissa aivan toisenlaisia voimakkaita tunteita, on paikkojen merkitseminen virtsalla. Luonnossa se kuuluu monien eläinten normaaliin käyttäytymiseen ja on jopa elintärkeää. Esimerkiksi kissan esi-isän, Afrikassa elävän villikissan, on pidettävä hallussaan riittävän kokoista aluetta, jolta se voi pyydystää jyrsijöitä ruoakseen. Koska se ei voi olla häätämässä kilpailijoita samaan aikaan jokaiselta rajalta, se merkitsee puut ja kivenlohkareet virtsasuihkuilla. Sen perusteella toiset kissat tietävät, mikä yksilö täällä majailee ja kuinka hiljattain se on tässä ollut. Jos vieras kissa siitä huolimatta ilmaantuu alueelle, alueen omistajalla on muitakin vaihtoehtoja kuin alkaa sähistä ja uhkailla. Se saattaa vain tehostaa reviirimerkintäänsä virtsaamalla puunrungoille kahta ahkerammin. Virtsamerkinnät ovat siis eräänlainen kohtelias poistumiskehotus, vaihtoehto väkivallalle.

Seinille tai huonekaluihin pissaaminen kotona on yksi yleisimmistä sisäkissojen omistajien kohtaamista käyttäytymisongelmista. Siihen on useita erilaisia syitä, mutta yksi yleisimmistä tilanteista on uuden kissan, koiran tai vauvan ilmaantuminen asuntoon. Jotkut omistajat olettavat, että tämä on "mielenosoitus". Todellisuudessa se on rauhanomaisin kissan tietämä tapa reagoida siihen epämiellyttävään oloon, joka seuraa vieraan tunkeutumisesta omaan elinpiiriin. Tilannetta voi helpottaa huolehtimalla, että kissa saa yhtä paljon huomiota kuin ennenkin ja että tulokas ei pääse niihin paikkoihin, joissa kissa oleskelee kaikkein mieluiten. Varmin tapa pahentaa tilannetta on puolestaan kissan rankaiseminen. Kissalle tällainen hyökkäys on voimakas sosiaalinen stressitilanne. Sillä ei silloin ole juuri muita vaihtoehtoja kuin reagoida taas lajilleen ominaisella rauhanomaisella tavalla: tehostamalla oman elinalueensa merkintää.


Näillä suihkugeeleillä on ihana pestä itsensä, vaikka minkä siivousruljanssin jälkeen!



Lähde: Telkänranta Helena, Millaista on olla eläin?, 2015, SKS

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Koira ja kissa elävät hajuaistin maailmassa


Ihminen on yksi huonoimmin haistavista eläinlajeista. Suurimmalle osalle eläinmaailmaa hajuaisti on yksi tärkeimpiä - usein tärkein - keino olla yhteydessä ympäristöön. Melkein kaikkien nisäkkäiden suhtautuminen ympäristöönsä nojautuu pitkälti siihen, mitä hajuja sieltä kulloinkin leijailee. Ihminen ajattelee tuttuja paikkoja, eläimiä tai ihmisiä yleensä sellaisina, miltä ne näyttävät. Koirat, kissat, hevoset, lehmät ja lukuisat muut tutut ja vähemmän tutut eläimet elävät kuitenkin aivan eri todellisuudessa. Niiden hallitseva mielikuva kodista, navetasta, naapurieläimestä taikka omistajasta rakentuu siitä, millainen on niistä kullekin ominainen hajujen sekoitus.

Kuten kaikilla lajien välisillä eroilla, tälläkin on fyysinen pohja. Esimerkiksi koiran sieraimiin vedetty ilma päätyy 300 miljoonan hermopäätteen tutkittavaksi. Ihmisellä vastaavia hajun aistimiseen erikoistuneita hermopäätteitä on 6 miljoonaa. Ihmisen ja koiran eroa havainnollistaa myös poliisikoirilla tehty koe, jossa seurattava ihminen oli kävellyt pehmeässä maassa takaperin. Näkyvät jalanjäljet osoittivat siis selvästi tiettyyn suuntaan. Jokainen testattu koira viittasi kintaalla jäljissä näkyvälle suunnalle ja seurasi niitä erehtymättömästi todelliseen kulkusuuntaan, koska sillä tavalla jokaisen jäljen haju tuntui hiukan tuoreemmalta kuin edellisessä.

Koska koira, kissa ja monet muut nisäkkäät luottavat ennen kaikkea nenäänsä, ne voivat joskus erehtyä tilanteissa, joissa hajut kertovat eri tarinaa kuin muu ympäristö. Monelle kissanomistajalle tuttu tilanne on se, kun kodin kissoista yksi joutuu käymään eläinlääkärillä ja palattuaan saakin vastaansa pelkkää sähinää. Vaikka kissat olisivat ennestään hyviä kavereita, kotiin jääneen kissan näkökulmasta tilanne on nyt hämmentävä. Omistajan kotiin tuoma kissa kyllä näyttää samalta kuin ennenkin. Mutta se haisee desinfiointiaineilta ja kaikenlaiselta vieraalta, joten luottamusta ei synny. Tilanne normalisoituu yleensä nopeasti, viimeistään seuraavaan päivään mennessä, sitä mukaa kuin oudot hajut haihtuvat.

Jos omistaja on ollut pitkään poissa ja ilmestyy yllättäen takaisin kotiin, kissan tai koiran reaktio saattaa myös olla aluksi ristiriitainen. Näin voi käydä erityisesti silloin, kun omistaja ilmestyy näkyviin jonkin matkan päässä esimerkiksi pihalla. Omistaja on odottanut lemmikkinsä ryntäävän syliin jälleennäkemisen riemusta, mutta siinä se seisookin vain paikallaan, saattaa jopa katsella aivan muualle. Jotkut omistajat ajattelevat, että lemmikki "osoittaa mieltään" omistajan poissaolon takia. Kissa tai koira ei kuitenkaan vaatimattomalla otsalohkollaan pysty niin laskelmoituun toimintaan kuin mitä mielenosoitus edellyttäisi. Sen sijaan se todennäköisesti painiskelee epätietoisuuden kanssa: onko tuo varmasti se tuttu ihminen vai joku ihan muu? Meille ihmisillehän näkö on keskeisin aisti, joten jos näemme jotain omin silmin, uskomme, että se on totta. Kissoille ja koirille jokin on varmimmin totta silloin, kun sen on haistanut omin sieraimin. Nyt tuohon pihalle on siis aivan yllättäen ilmaantunut ihminen, joka jopa kissan tai koiran hiukan sumealla näöntarkkuudella vaikuttaisi kyllä omalta tutulta ihmiskumppanilta. Mutta tästä matkan päästä on vaikea haistaa kunnolla, onko se nyt se vai ei... Ja sekin vähä, mitä tästä etäältä pystyy haistamaan, on sekoittunut joihinkin ihan vieraisiin hajuihin.


Täältäkin löytyy aina kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista!



Lähde: Telkänranta Helena, Millaista on olla eläin?, 2015, SKS

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Ruokavalio koiran sokeritaudin ja haiman hoitoon


Sokeritautia sairastavan koiran on syötävä pieniä aterioita useamman kerran päivässä, jolloin insuliinin tarve tasaantuu. Sokeripitoisia ruokia ei tule koiralle syöttää lainkaan, ei myöskään rasvaa, jotta haiman rasitus minimoitaisiin. Vähärasvainen ja hyvin sulava ruokavalio sopii sokeritautia tai haimatulehdusta potevalle koiralle.

Puolet ruokavaliosta sisältää hiilihydraattipitoista ruokaa: kauraa, ohraa, spelttivehnää, hirssiä tai hiottua tummaa riisiä helposti sulavassa muodossa kuten puuroina. Liian kuitupitoinen ruoka heikentää haimaentsyymin toimintaa. Kaura on hyvä vakiinnuttaa ruokavalioon, koska se vaikuttaa haimaa vahvistavasti.

1/4 ruuasta on keitettyjä, soseutettuja tai raastettuja vihanneksia, esimerkiksi porkkanaa, kurkkua, parsakaalia, alfan ituja, kesäkurpitsaa. Mustikat, mustikanlehtitee, mustikkamehu sekä valkosipuli tasoittavat verensokeria.

1/4 aterian osuudesta muodostuu valkuaisista. Biologisesti arvokasta proteiinipitoista ruokaa on höyrytetty kala ja liha, sekä raaka munankeltuainen tai keitetty muna. Suositeltu valkuaislähde diabeetikolle ovat myös hyvin keitetyt vihreät pavut, joiden palot sisältävät insuliinin kaltaisia hormonaalisia aineita. Asidofilus-hapanmaitotuotteet sekä vihannekset ovat emäksiä muodostavia ja tasapainottavat diabeetikon aineenvaihduntahäiriöistä aiheutuvaa elimistön happamuutta.

Diabeteskoiran kaurakeite: Kourallinen kauranjyviä kiehutetaan noin tunnin ajan miedolla lämmöllä. Jyvät siivilöidään ja keite lisätään koiran vesikuppiin.

Suojaravinteet

Pelkästään korkeat E-vitamiinipitoisuudet ovat pudottaneet eläinten insuliinin tarvetta 10-20 prosenttiin. Kun koiran ruokavalio lisäksi muutetaan, ja siihen lisätään päivittäisannos E-vitamiinia sekä haimaentsyymiä (esim. homeopaattisena), koira voi vähitellen päästä eroon insuliinin käytöstä. Diabetespotilaan on hyvä saada E-vitamiinin lisäksi myös beetakaroteenia ja B-ryhmän vitamiineja, joista erityisen tärkeitä ovat pyridoksiini (B6), joka vaikuttaa insuliinin tarvetta vähentävästi, ja riboflaviini (B2), josta diabeteksen yhteydessä on usein puutetta. Puute voi ilmetä mm. silmän sidekalvon tulehduksena. Myös C-vitamiini, bioflavonoidit, kromi, mangaani ja sinkki ovat tärkeitä. Kromi parantaa insuliinihormonin sisäänpääsyä soluihin ja tehostaa sekä sokeri- että rasva-aineenvaihduntaa. Oluthiiva on hyvä kromin ja B-vitamiinien lähde. Sinkki, C- ja A-vitamiini toimivat synergisesti keskenään. Haimassa on mangaanivarasto, joka diabeteksen yhteydessä on vaillinainen.

Life-Extension-Dog-Mix-100-g on monipuolinen ravintolisävalmiste koirille luotettavalta valmistajalta.

Ravinnonlisät

Diasan mustikka-mailas-papu -uute helpottaa ruuansulatusta ja tukee diabeteskoiran dieettiä.
Rannikkomännyn kuoriuute -valmisteet sisältävät bioflavonoideja, joilla on todettu olevan suotuisa vaikutus diabetekseen. Sopiva valmiste löytyy tästä.
Molkosan-maitoheravalmiste on hyvä sekoittaa koiran juomaveteen. Verensokeri laskee yleensä jo muutaman viikon kuluttua ja haiman toiminta elpyy. A-Vogel-Molkosan-Original-500-ml löytyy tästä.

Eläinlääkärin on tarkkailtava koiran insuliinitasoa säännöllisesti. Insuliinipistoksia voidaan vähentää vain eläinlääkärin luvalla. Hyviä tuloksia saadaan usein aikaan homeopatian ja koululääketieteen yhteistyöllä.


Lähde: Kivimäki Ulla, Koiran luonnonmukainen hoito, 1994, WSOY

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Nose Work koiraharrastuslaji


Nose Work on kehitetty USA:ssa vuonna 2008 ja on levinnyt sieltä maailmalle. Ruotsissa sitä on opetettu nelisen vuotta, pari vuotta sitten aloitettiin kurssitus Norjassa, Tanskassakin laji jo heräilee. Suomessa laji on saanut hyvän vastaanoton ja kursseja pidetään ympäri Suomen. Yhdistyskin on jo perustettu, Nose Work Finland ry, joka edistää lajin tunnettuutta, järjestää myöhemmin kokeita ja hajutestejä yhteistyössä lajia kouluttavien kanssa.

Nose Work on laji, jossa koira etsii neljästä eri ympäristöstä opetettua hajua. Nämä osiot ovat laatikkoetsintä, ulkotilaetsintä ja ajoneuvoetsintä. Näistä 2 osiota ovat siis mitä parasta aktivointia kotona tehtäväksi ja sopivat loistavasti myös talvikuukausien harrasteeksi. Ulkotila- ja ajoneuvoetsintä tuovat lisähaasteita ja ovat kokeisiin tähtääville myös välttämättömät harjoitella.

USA:ssa käytetään eri hajuja kuin Skandinaviassa. Meillä käytetään samoja kuin Ruotsissa. Ne ovat eukalyptus, laakerinlehti ja laventeli. Ruotsissa ollaan päädytty käyttämään hydrolaatteja eli tisleitä, jotka ovat vesipohjaisia ja siksi koirille turvallisia. Kokeissa hajua käytetään yksi tippa ja se imeytetään aina johonkin materiaan, kuten pumpulipuikkoon tai huonekalutassuun.

Nose Work sopii kaikenlaisille koirille. Tämä on todellinen joka koiran laji, koska ainut mitä tarvitaan on hajuaisti. Laji perustuu täysin hajuaistin käyttöön ja koiraeläimen luontaiseen metsästyskäyttäytymiseen. Vaikka koira ei olisi kovin saalisviettinen, on metsästyskäytös pinnan alla ja se saadaan oikeilla harjoitteilla sieltä herätettyä. Nose Workin avulla koiralle saadaan todella mieluista tekemistä, jota varten ei tarvita kalliita välineitä. Hajuaistin intensiivinen käyttö rauhoittaa ja rentouttaa koiraa. Arkojen koirien itsetunto voi nousta voimakasta mielihyvää tuottavasta tekemisestä. Samoista syistä toivotaan, että laji löytää mahdollisimman monet. Monet turhautuneet sohvaperunat ja kotikoiratkin saavat iloista tekemistä omistajien kanssa edes kotioloissa. Laji sopii myös erittäin hyvin koirille, jotka eivät esimerkiksi nivelongelmien vuoksi voi harrastaa hyppimistä ja pyrähdyksiä vaativia lajeja.

Nose Workissa järjestetään kokeita, joissa on 3 luokkaa. Nose Work 1 -luokassa hajuja on jokaisessa osiossa kätketty 1 ja se on eukalyptus. 2-luokassa tulee lisäksi laakerinlehti ja hajuja voi olla kätkettynä 1-2 joka osiossa, tuomari kertoo kuinka monta hajua on löydettävissä. 2-luokassa tulee lisäksi vaatimustasoa etsimisalueen koon mukaan, huoneita tulee 1 lisää, laatikoita voi olla eri muotoisia, ajoneuvojakin tulee lisää 1. Myös häiriöhajuja voi olla, kuten kätkettyä ruokaa tai leluja. 3-luokassa tulee vielä yksi haju, laventeli ja piiloja voi olla 1-3. Tuomari ei kerro montako hajua on kätketty. Huoneita tulee edelleen lisää, mukana voi olla myös tyhjä huone, ajoneuvoja tulee myös lisää ja niitä voi olla maksimissaan 5.

Etsinnästä saa pisteitä ja tärkeintä on, että hajut löytyvät. Virhepisteitä voi saada esimerkiksi, jos koira raapii laatikoita, virtsaa koealueelle tai jos omistaja rankaisee koiraa. Kokeissa saa palkita, ohjata ja kehua koiraa eikä ole rajoituksia miten koira voi ilmaista löytäneensä hajun. Myöskään annetuilla etsintään lähetysvihjeillä ei ole rajoituksia. Kokeessa on aikaraja, jonka sisällä haju pitäisi löytyä jokaisessa osiossa. Aikaraja voi olla 3-5 minuuttia, riippuen etsittävän alueen koosta. Luokkanousuun vaaditaan yhdessä kokeessa saavutetut täydet pisteet (kaikki hajut on löydetty) sekä maksimissaan 3 virhepistettä.

Lajin henkeen kuuluu olla kaikkien koirien laji, siksi yhdistys on laatinut säännöt myös lääkityksen alaisia sekä hyvin reaktiivisia koiria silmällä pitäen. Lääkityksen alaisille koirille on mahdollista osallistua kokeeseen, mutta niille on asetettu rajaksi suorittaa vain 1 koe-osio kerrallaan. Neljän osion koe on pitkä ja raskas koitos ja siksi osallistumisoikeus on rajattu. Reaktiivisille ja häiriöherkille koirille on mahdollista pyytää keltaisen koiran status. Keltainen nauha remmissä ja omistajan käsivarressa kertoo muille, että koirakko tarvitsee tilaa muihin koiriin. Yhdistys tulee seuraamaan miten säännöt sopivat suomalaiseen koira-yhteiskuntaan ja tarvitaanko sääntömuutoksia myöhemmin.


Astaksantiini ei tästä paremmaksi muutu!



Lähde: Kottonen Erkku, Nose Work - kaikkien koirien laji, Sennen koira 3/2015, s. 52-53

keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Eläinlääkinnän historiakatsaus


Esihistoriallisena aikana ripustettiin koiran kaulaan taikaesineitä, jotka uskon mukaan pitivät pahat henget loitolla. Näin koiraa suojeltiin taudeilta ja sairauksilta aivan samalla tavalla kuin ihmistäkin. Kuuluisissa Hammurabin laeissa v. 1700 eKr oli Babyloniassa määräyksiä, jotka koskivat eläinten hoitoa. Eläimen omistajan oli korvattava onnistunut sairaanhoito, sen sijaan epäonnistuneesta sai hoidon antajaa rangaista. Koiria suojeltiin ja hoidettiin erikoisen hyvin muinaisessa Syyriassa ja Egyptissä, sillä ihmisen vaeltava sielu saattoi uskon mukaan asettua eläimeen, ja kulkukoiraakin oli sen vuoksi käsiteltävä hyvin.

Muinaisessa Kreikassa lääketaidon harjoittajat hoitivat sekä ihmisiä että eläimiä, kunnes neljännellä vuosisadalla eKr Platon esitti, että on rikos hoitaa eläintä, sillä lääketaito on pyhää. Sama mielipide esiintyi Hippokrateen, lääketaidon isän, kuuluisissa kirjoituksissa Corpus Hippocraticum.

Rooman valtakunnassa lääkinnän kehitys taantui kristinuskon vaikutuksesta, ja alan kirjallisuus yritettiin hävittää uskonnon vastaisena. Kuolematon sielu oli kirkon oppien mukaan vain ihmisellä. Kun eläimillä ei ollut sielua, niitä ei saanut hoitaa eikä ollut väliä, vaikka niiden käsittely olisi ollut julmaakin. Taantumuksen aika kesti useita vuosisatoja, ja antiikin tiedot ja taidot säilyivät vain Välimeren maiden yliopistojen kätköissä ja kammioissa.

Tarttuvien kotieläintautien leviäminen ja niiden aiheuttamat valtavat menetykset 15.-16. vuosisadalla herättivät jälleen kiinnostuksen eläinten lääkintään ja tautien torjuntaan. Kirkko otti nopeasti ohjakset käsiinsä, ja monet eläimet saivat silloin omat suojeluspyhimyksensä. Lyoniin perustettiin ensimmäinen eläinlääketieteellinen korkeakoulu 1762. Eri puolilla Keski-Eurooppaa oli toiminnassa vuoteen 1800 mennessä kaikkiaan 25 eläinlääketieteellistä korkeakoulua. Ruotsin eläinlääkärikorkeakoulu perustettiin Tukholmaan 1821, joskin maan ensimmäinen eläinlääkinnällinen keskus oli jo vuonna 1769 aloittanut toimintansa Skarassa.

Suomessa järjestelmällinen eläinlääkintähuolto alkoi v. 1843, jolloin läänineläinlääkärilaitos aloitti toimintansa. Eläinlääketieteellinen korkeakoulu perustettiin vasta vuonna 1945 Helsinkiin. Korkeakoulun pieneläinklinikka, jossa hoidetaan myös koiria, aloitti toimintansa v. 1965. Kotimaisen opetuksen turvin voitiin koirien sairauksien tutkimus ja hoito vähitellen järjestää ajan ja kenneltyön vaatimuksia vastaavaksi.

Maassamme vallitsi 1970-luvulle saakka eläinlääkäripula, ja kun maan koirakantakaan ei ollut kovin suuri, ei ollut todellista pienten eläinten hoitoon erikoistuneiden eläinlääkärien tarvetta. Elintason noustua ja kenneltoiminnan saavutettua nykyiset mittasuhteet arvioitiin, että vähitellen erikoistumista tällekin alalle tulisi tapahtumaan. Eräänä viitteenä voitiin pitää pieneläinpraktiikkaa harjoittavien eläinlääkärien erikoisyhdistyksen perustamista v. 1965. Yhdistyksen  pyrkimyksenä oli edistää erikoistumiskehittymistä mm. koiran sairaalahoidon alalla. 1970-luvulla meilläkin, kuten muualla Skandinaviassa, oli pieneläinklinikoita, joissa eläinlääkärit hoitivat yksinomaan lemmikkieläimiä. Tähän saakka olivat koirista huolehtineet erilaisissa viroissa toimivat eläinlääkärit, jotka työaikansa jälkeen ja vapaa-aikanaan pitivät polikliinista vastaanottoa. Vaikka vastaanotot olivatkin varsin hyvin varustettuja, ja niiden aikana voitiin tehdä vaativiakin leikkauksia, oli sairaalapaikkojen puute varsin ilmeinen. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun ja opaskoirakoulun sairaalan paikat eivät pystyneet tyydyttämään hoitopaikkojen tarvetta. Lisäksi ne sijaitsivat Helsingissä ja näin maan muut osat jäivät sairaalahoidon ulkopuolelle.

Koiran sairaanhoito on eläinlääkinnän yleisen kehityksen ja alalla tapahtuneen erikoistumisen ansiosta saavuttanut nykyisin varsin korkean tason. Koirien lukumäärän ja sairaanhoitopalvelusten kysynnän voimakkaasti lisäännyttyä on varsinkin vauraissa "kennelmaissa" perustettu hyvin varustettuja pieneläinklinikoita, joissa koirat voivat saada täydellistä sairaalahoitoa.

Lääketieteen viimeaikainen nopea kehitys on heijastunut myös koiramaailmaan. Koirien terveyteen ja hyvinvointiin on kiinnitetty 2000-luvulla yhä enemmän huomiota ja monia tutkimuksia on valmistunut. Suomi on 190 muun valtion kanssa allekirjoittanut esimerkiksi kansainvälisen biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen. Sopimuksen tavoitteet ovat biologisen monimuotoisuuden suojelu, sen osien kestävä käyttö ja perintöaineksen käytöstä saadun hyödyn oikeudenmukainen ja tasapainoinen jako.

Sopimusta toteutetaan Suomessa mm. kansallisella eläingeenivaraohjelmalla. Ohjelman päätavoitteena on kannustaa kotimaisten eläinsuojeluohjelmien hyvän kansainvälisen kilpailuaseman ylläpitämistä, alkuperäisrotujen geenivarojen säilyttämistä ja alan tutkimusta. Ohjelman koordinaatiosta vastaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.

Kun ohjelmaa vuonna 2004 laadittiin, se rajattiin koskemaan myös kansallisia koirarotuja. Ohjelman mukaan suomalaisten koirarotujen populaatiorakenne ja sukusiitosasteet tulisi selvittää, ja tämän selvitystyön pohjalta suositeltiin toimenpiteitä rotujen geneettisen vaihtelun ylläpitämiseksi ja sukulaistumisen hillitsemiseksi. Ohjelman toteuttamisessa eri eläinlajien jalostusjärjestöt huolehtivat kestävän käytön periaatteiden täyttymisestä. Kennelliitto toimiikin aktiivisesti, jotta koirat sisällytettäisiin ohjelmaan ja niille saataisiin käyttöön esimerkiksi geeni- ja alkiopankit.

Viime vuosina koirien dna-testit ovat yleistyneet ja tulleet myös tavallisen koiranomistajan käyttöön. Pra- ja DM-testi sekä HS-riskivarianttitesti ovat jo tuttuja sennenkoirien omistajille. MyDogDNA-testi lienee viimeisin testi, jonka avulla kartoitetaan koiran DNA-perimää, yli 100 koirilla tunnettua perinnöllistä sairautta ja ulkomuodon periytymiseen liittyviä ominaisuuksia, tuoden lisäksi tietoa niin yksittäisen koiran kuin rodunkin sisäsiittoisuudesta. MyDogDna-testin avulla voidaan seurata ja parantaa monimuotoisuutta, sen avulla voidaan nähdä ja tuoda yhteen eriperimäisiä koiria ja siten ehkäistä resessiivisten tautien ilmenemistä säilyttäen samalla rodun ulkoasulle ja käyttötarkoitukselle arvokkaat geenimuodot, jolloin sillä on suuri arvo myös kasvattajille.

Yksi tunnetuimmista koirien geenitutkijoista tänä päivänä on Hannes Lohi. Hän on eläinlääketieteellisen molekyyligenetiikan professori ja johtaa Folkhälsan-instituutin ja Helsingin yliopiston yhteistä koirien geenitutkimusryhmää. Tutkimusryhmän työ on johtanut useiden koirien tautigeenien paikantamiseen ja sopivien geenitestien kehittämiseen. Hannes Lohi on myös tuonut suuren yleisön tietoisuuteen koiratutkimuksen hyödyt ihmisten sairauksien tutkimisessa.

Joko teidän perheessä käytetään omegakolmea vauvasta koiraan?



Lähde: Heiman Johanna, Eläinlääkinnän historiaa, Sennen koira 3/2015, s. 46-47

perjantai 2. lokakuuta 2015

Röyhtäilevätkö kissat?


Eläinaiheisia kysymyksiä ja vastauksia, vastaajana eläinlääkäri Maarit Koli Jokioisilta

Kollikissallani on hassu taipumus. Juotuaan kissa istuu hetken paikoillaan ja päästää ilmoille komean, röyhtäykseltä kuulostavan äänen. Veden lämpötilalla tai juomisen nopeudella ei ole merkitystä, pelkän syömisen jälkeen tätä ei tapahdu. Röyhtäilevätkö kissat? Mistä tämä voi johtua?

Kissat eivät normaalisti röyhtäile. Röyhtäileminen johtuu siitä, että kissa on niellyt ilmaa juodessaan. Jos kissa on muuten terve, en olisi kauhean huolissani. Röyhtäilyyn saattaa kuitenkin liittyä myös mahahappojen tulo ruokatorven puolelle, joka saattaa aiheuttaa pitkään jatkuessaan ruokatorven tulehtumista. Röyhtäilyä voi yrittää ehkäistä laittamalla juoma sekä mahdollisesti myös ruokakupit ylemmäs, jolloin ilman nieleminen hankaloituu.

Kissan saaminen kuljetuslaatikkoon on koettelemus niin kissalle kuin kotiväelle. Herkuin houkuttelu tai ns. pyyhekäärö eivät ole auttaneet, mikä avuksi?

Kuljetuskoppa olisi hyvä olla koko ajan avoinna kissan ulottuvilla, jolloin paikka olisi kissalle tuttu. Lisäksi jos koppaan laitossa on ongelmia, olisi kuljetuskoppaan syytä suihkuttaa kissojen mielihyvähormonia stressin vähentämiseksi ennen kuljetusta. Jos kissaa ei saa etuperin laatikkoon, hyvä konsti on laittaa koppa pystyasentoon lattialle ja tipauttaa kissa koppaan peppu edellä. Kissa harvoin ehtii tajuta minne oli matka, kun se on jo lootassa.

Kissani korvat erittävät vaikkua. Korvat putsattiin viimeksi eläinlääkärikäynnin yhteydessä alkuvuodesta, eikä esim. korvapunkkeja löytynyt. Toisinaan korvat ovat siistimmät, liekö kissani laiska pesijä? Mikä voi olla syynä voimakkaaseen eritykseen? Voinko putsata korvia itse?

Kissoilla vaikkua erittävät korvat ovat harvinaisia, mutta niitäkin löytyy. Vaikkukorva on likaisena alttiimpi tulehtumaan, joten kissan korvat pitäisi puhdistaa säännöllisesti, jos ne erittävät vaikkua. Puhdistukseen tulee käyttää joko pelkästään kissojen korviin tarkoitettua puhdistusainetta tai ainakin sellaista ainetta, jossa ilmoitetaan, että se sopii sekä koirille että kissoille. Kissa ei itse kykene vaikkukorvia puhdistamaan. Epänormaalin vaikun erityksen taustalla saattaa olla esim. lievää allergiataipumusta, mutta itse ongelman kanssa pitää vaan oppia elämään, jos kissa vaikuttaa muuten terveeltä. Puhdistettaessa korvaan kaadetaan puhdistusainetta ja sen jälkeen korvaa hierotaan tyvestä ja hieronnan jälkeen pyyhitään korva esim. pumpulilla kuivaksi. Jos likaa tulee paljon, käsittely uusitaan.

Miksi jättikani on niin lyhytikäinen?

Jättikanin lyhytikäisyys johtuu todennäköisesti elinvoiman heikentymisestä, kun jalostetaan ääripään kokoa. Samalla tavalla suuret koirarodut ovat paljon lyhytikäisempiä kuin muut koirat.

Miksi kaikki kissat eivät oksenna ns. karvapalloja? Onko sillä merkitystä, onko kyseessä sisä- tai ulkokissa? Milloin kissan oksentelu vaatii eläinlääkärikäynnin?

Karvapalloja tulee niiden kissojen mahaan, joilla on kova karvanlähtö tai muuten vaan pitkä turkki. Normaalilla lyhytkarvaisella kotikissalla ei juuri karvapalloja tule. Ulkokissan turkki on usein parempilaatuista kuin sisäkissan ja se lähtee lähinnä vain keväällä ja syksyllä karvanvaihtoaikaan. Sisäkissalla karvaa lähtee usein ympäri vuoden, joten niille karvapalloja muodostuu herkemmin. Oma pitkäkarvainen kotikissamme oksentaa karvapalloja 1-3 kertaa kuukaudessa. Eläinlääkärikäyntiä tarvitaan, kun oksentelua on päivittäin tai useita kertoja päivässä tai kissan vointi ei ole normaali yhdenkin oksennuksen jälkeen. Karvapallon oksentajat jatkavat elämäänsä ja syömisiään täysin normaalisti oksentamisen jälkeen eli ne eivät ole siitä moksiskaan.

Olen löytänyt ulkoilevalta kissaltani punkkeja vain yhdestä paikasta eli niskasta ja sieltä toistuvasti. Nyppivätkö kissat punkit pois itse turkkiaan puhdistaessaan?

En usko, että nyppivät, koska punkkeja löytyy myös kissoilta eri puolilta kroppaa. Sekä kissoilla että koirilla punkit löytyvät tyypillisesti pään ja niskan alueelta, koska päätään ne työntävät ruohikossa ja puskissa kulkiessaan ensimmäisenä ja saavat sieltä punkit mukaansa.

Sisäkissa nyhtää itsestään karvoja ja nuolee länttejä, jotka ovat vereslihalla. Kärsivältä ei näytä, mutta mikähän lie?

Tämä käyttäytyy aivan kuin oma kissamme, jolla puhkesi vaikea ruoka-aineallergia vuodenikäisenä. Terve kissa ei koskaan nyhdä itsestään karvoja ja nuole itseään vereslihalle. Suosittelen viemään kissan eläinlääkärille tutkittavaksi. Jos oireet ovat noin voimakkaat, ei pelkkä ruokavalion muutos auta enää kissaa. Allergiaoireiden taustalla saattaa olla myös hengitystieallergiaa, joten diagnoosin saaminen ja lopullinen paraneminen ei käy kädenkäänteessä. Omaa kissaani hoidin 1,5 vuotta ennen kuin ihon kutina saatiin kokonaan hallintaan.


Joko sinä olet ihastunut luontaiskosmetiikkaan????



Lähde: Rauhala Noora, Miksi kissani röyhtäilee? Mikä on pitkäikäisin kotieläin? Seutu-sanomat nro 34 30.9.2015, s. 8-9

lauantai 26. syyskuuta 2015

Koiranäyttelyn järjestämisen lupaviidakkoa


Kansainväliset koiranäyttelyt ja erikoisnäyttelyt ovat yleensä sen kokoisia tapahtumia, että tapahtumasta pitää tehdä tarvittavat ilmoitukset eri viranomaisille. Kun näyttelypaikka on selvä ja siitä on tehty vuokrasopimus, kannattaa ottaa heti selvää mitkä kyseisen kunnan ja alueen viranomaisten vaatimukset tapahtuman järjestäjälle ovat. Helsingin kaupungilta löytyy kotisivuilta selkeät ohjeet ja muistilista tapahtuman järjestäjälle ja näin varmasti alkaa olla varsinkin isommissa kaupungeissa.

Sveitsinpaimenkoirien erikoisnäyttelyn kokoisesta tapahtumasta pitää tehdä ainakin poliisille ilmoitus yleisötilaisuudesta ja pelastuslaitokselle pelastussuunnitelma, mutta tämän lisäksi on joissain paikoissa tarvinnut kaupungin ympäristöviranomaisille täyttää kaavake, johon on sisältynyt mm. elintarvikeluvat ja jätteiden käsittelystä selvitykset.

Kannattaa tehdä aikajana kaikista tarvittavista luvista ja ilmoituksista. Jonkin luvan voi tarvita toista varten. Poliisille tehtävä ilmoitus yleisötilaisuudesta kannattaa tehdä viimeisenä, koska sen mukana pitää olla hyväksytty pelastussuunnitelma, joka pitää olla jätetty 2 viikkoa ennen tapahtumaa alueen pelastuslaitokselle. Myös muita liitteitä esim. näyttelypaikan vuokrasopimus, tapahtuman järjestäjän vastuuvakuutuksesta todistus, elintarvikemyyntiluvasta kopio yms. pitää liittää ilmoitus yleisötilaisuudesta -lomakkeen mukaan. Vastuuhenkilöiden tiedot pitää myös löytyä sitä täytettäessä. Ilmoitus yleisötilaisuudesta -lomakkeen voi täyttää Poliisin kotisivuilla viimeistään 5 vuorokautta ennen tapahtumaa, mutta on huomioitava, että tämä käytännössä tarkoittaa viittä arkipäivää ennen ja sen jälkeen nettiversiota ei kykene täyttämään! Kaikki lomaketta varten tarvittavat tiedot pitää olla siis valmiina hyvissä ajoin ennen sitä.

Pelastussuunnitelma on lyhykäisyydessään varautumista vaaratilanteisiin. Siinä etukäteen mietitään mitä saattaa tapahtua ja miten sitten toimitaan. Yleisötapahtumien pelastussuunnitelmaan on valmis mallipohja, joka on helppo täyttää juuri kyseisen tapahtuman osalta. Ulkotilassa päiväaikaan järjestettävään tapahtumaan, jossa ei ole alkoholitarjoilua, ei vaadita paljon järjestyksenvalvojia, mutta sääkin voi aiheuttaa päänvaivaa. Kastelusysteemillä varustettu jalkapallokenttä ja luvattu ukonilma aiheutti jännitystä ennen vuoden 2014 Sveitsinpeimenkoirien erikoisnäyttelyä, kenttä kun olisi pitänyt tyhjentää, jos ukkonen olisi tullut lähelle.

Pelastussuunnitelmassa tulee olla mainittuna EA vastaava koulutus- ja yhteystietoineen ja erikoisnäyttelyssä paikalla on myös eläinlääkäri vastaamassa tarvittaessa koirien ensiavusta. Pelastussuunnitelmaan kirjataan myös näyttelypaikkaa lähinnä oleva päivystyspoliklinikka ja muut tarvittavat yhteystiedot. Pelastussuunnitelmaan olisi hyvä kaikkien talkoolaistenkin tutustua etukäteen. Eri osa-alueiden vastaavien puhelinnumerot olisi hyvä olla lisäksi erillisenä listana itse näyttelypäivänä talkooväellä.

Näyttelypaikasta pitää olla aluekartta, johon on merkitty myös tilapäiset rakenteet, EA-piste, sammuttimet ja pelastustiet. Aluetta täytettäessä tulee muistaa tuo suunnitelma ja etenkin säilyttää pelastustiet avoimina. Tässä voi olla jokainen mukana. Kesänäyttelyissä kehän reunat täyttyvät teltoista ja tekevät liikkumisen kehän ulkopuolella hankalaksi. Jokainen voi itsekin katsoa telttaa laittaessaan hieman ympärilleen. Ajatellaanpa tilannetta, jossa joku saa sairaskohtauksen telttameren keskellä ja ensiapuhenkilöt ryntäävät paikalle teltannaruihin kompastellen. Järjestäjän toiveena on, että annettuja ohjeita noudatetaan. Suunnitellessa pyritään siihen, että kaikilla olisi turvallista, mutta myös mahdollisuus nauttia näyttelystä.

Näyttelypaikkaa hakiessa kannattaa jo pyrkiä siihen, että alue on riittävän suuri ja sisältää myös riittävän määrän parkkipaikkoja. Jos kuitenkin alueella pitää tehdä poikkeavia liikennejärjestelyitä, niistä on hyvä myös olla ajoissa yhteydessä lupaviranomaisiin. Ne saattavat vaatia erillisen suunnitelman ja liikenteenohjaajien hyväksymisen. Erikoisnäyttelyissä ei ole yleensä ollut niin suuria telttarakennelmia, että niihin olisi tarvittu rakennusviranomaisen hyväksyntä. Kuulutuslaitteiden käyttö saattaa sekin vaatia erillisen ilmoituksen. Vaaralliset aineet, kuten nestekaasu pitää mainita erikseen pelastussuunnitelmassa.

Luomunaposteltavaa vaikka näyttelyreissulle mukaan löydät tästä!


Lähde: Jaanu Ilona, Veijalainen Crista, Kohti vuoden 2015 juhlaerikoisnäyttelyä, Osa 5, Sennen koira 3/2015, s. 67

torstai 24. syyskuuta 2015

Koiranpennun sosiaalistaminen


Koiranpentu käy läpi erilaisia kehitysjaksoja ennen kuin se aikuistuu - sosiaalistumiskausi on yksi tärkeimmistä. Maailmamme on hullu paikka täynnä ääniä, näkyjä, hajuja, seikkailuja ja vaaroja. Tähän elämän sekamelskaan joutuvat myös koiranpennut sopeutumaan. Ensin emä opettaa pentujaan mikä on oikein, mikä väärin, mikä on turvallista ja normaalia, sitten kasvattaja ja lopulta pennun oma perhe saa oikeuden ja velvollisuuden kasvattaa pennusta yhteiskuntakelpoisen ja opettaa pennulle mikä on turvallista, mikä ei, mikä on toivottua käyttäytymistä ja mikä ei-toivottua. Tämä vaatii paljon sitoutumista, aikaa, rakkautta, kärsivällisyyttä ja määrätietoisuutta.

Parasta mitä voit tehdä pennun henkisen kehityksen kannalta on auttaa sitä kehittämään oppimiskykyään ja ajattelukykyään. Parasta aikaa tähän on sosiaalistumiskausi, joka sijoittuu 3-12 viikon välille. Koiralla on sosiaalistumisen herkkyyskauden aikana luonnollinen halu tutkia ympäristöään ja tutustua siellä esiintyviin uusiin asioihin. Tänä aikana pentu oppii mitkä asiat, paikat, ihmiset ja eläimet ovat turvallisia, iloisia, ystävällisiä, normaaleja ja hauskoja. Tämä tarkoittaa, että kaikki erilaiset äänet, alustat, hajut, esineet, ihmiset, eläimet, tilanteet ja haasteet mitä pentu kohtaa voivat olla mahdollisia uhkia jos pentu ei kohtaa niitä ennen 12 viikon ikää.

On erittäin tärkeää sosiaalistaa pentua päivittäin tänä aikana tasaisesti. Pennulle tulee tarjota paljon positiivisia kokemuksia. Sosiaalistamisen tulee olla vapaata pakotteista ja pennulle vapaaehtoista. On myös erittäin tärkeää, että sosiaalistaminen toteutetaan yksin ILMAN perheen muita koiria. Yhden päivän aikana pentu kykenee ottamaan vastaan uusia asioita vain tietyn määrän ja liiallinen uusien asioiden kohtaaminen saattaa aiheuttaa pennulle stressiä. Lepoa ei siis pidä unohtaa - pentu tarvitsee paljon unta ja nukkuukin vielä suuren osa vuorokaudesta.

Sosiaalistaminen vie omistajalta käytännössä hyvin paljon aikaa, kun se tehdään huolella. Sinulla on mahdollisuus auttaa pentua kasvamaan yksilöksi, joka kohtaa vastaan tulevat haasteet optimistisesti, luottaa ihmisiin ja osaa kommunikoida hyvin muiden koirien kanssa. Mieti joka päivälle uusia tehtäviä, haasteita, paikkoja, erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä ja eläimiä. Kenen luona tänään vieraillaan? Mihin uuteen paikkaan tänään mennään käymään? Mitä uusia alustoja tänään kokeillaan? Muista kuitenkin kohtuus ja lepo.

Käy pennun kanssa metsäretkillä, pelloilla, kaupungin vilinässä, virastoissa, vanhainkodissa, puistoissa, työpaikalla. Ota pentu mukaan kaikkialle mihin vaan koiran voi ottaa mukaan. Huolehdi, että pentu tapaa paljon eri-ikäisiä ihmisiä - pieniä lapsia, vanhempia lapsia, teinejä, aikuisia, vanhuksia. Paljon erinäköisiä tyttöjä, poikia, miehiä ja naisia. Tutustuta pentu erilaisiin ääniin, vie pentu rautatieasemalle, lentokentälle, bussiasemalle, kaupungin vilinään. Tutustuta pentu myös muihin eläinlajeihin - kissoihin, hevosiin, lampaisiin, kanoihin, kaneihin... Ainoat paikat, joihin pientä pentua ei tule viedä on koirapuistot ja alueet, missä vieraita koiria liikkuu paljon. On hyvä tutustuttaa pentua vieraisiin koiriin, mutta tee se hallitusti ja vain sellaisten koirien kanssa, joiden tiedät osaavan koirankieltä ja olevan ystävällisiä pennuille.

12 viikon tienoilla sosiaalistamiskausi alkaa päättyä. Uusien asioiden esittely saattaisi olla aiempaa hankalampaa, mutta onneksi monipuoliset sosiaalistumismahdollisuudet aiempina viikkoina kantavat nyt hedelmää: pentu on luultavasti yleistänyt luottamuksensa eli suhtautuu positiivisesti myös uusiin tilanteisiin.

Välillä kuulee sanottavan, ettei tervejärkinen pentu kaipaa tätä kaikkea sosiaalistamista, ei sitä tarvi kuskata mukana joka paikkaan. Vähemmälläkin varmasti selviää, ja koirasta voi kasvaa oikein mukava ja luottavainen koirakansalainen, mutta sosiaalistamisen selkeä laiminlyöminen voi tuoda esiin hyvin vakavia käytösongelmia myöhemmin. Valitettavasti edelleen tulee vastaan tapauksia, joissa sosiaalistaminen näinä tärkeinä viikkoina on jätetty hyvin vähiin ja koira on elänyt ensimmäiset viikot uudessa kodissa lähinnä omalla pihamaalla, yhtenä perusteena "kun tällä ei ole vielä rokotuksia". Ei, koiraa ei tarvitse pitää pumpulissa, ellei sitten nimenomaan halua koiraa, jolla ilmenee käytösongelmia.

Luovutusiästä lähtien uudella omistajalla on 4-5 viikkoa aikaa jatkaa jo kasvattajalla alkanutta tehokasta sosiaalistamista. Jokainen pentu reagoi asioihin yksilöllisesti, eikä omaa pentua kannata verrata muihin pentuihin tai aiempiin koiriin.


Sosiaalistamisharjoituksia koiranpennulle:

- Juna- / linja-autoasemalla vierailu
- Metsässä kävely
- Kaupungilla kävely
- Julkisissa liikennevälineissä matkustaminen
- Liukuovista kulkeminen
- Laminaattilattialla kulkeminen
- Laattalattialla kulkeminen
- Ritiläalustalla kulkeminen
- Muovipressun päällä kulkeminen
- Portaiden kulkeminen hallitusti ylös ja alas
- Ritiläportaiden hallitusti käveleminen
- Hissillä ajaminen esim. rautatieasemalla
- Tutustuminen lapsiin / rattaisiin / vaunuihin
- Tutustuminen vieraisiin aikuisiin
- Polkupyöräilijöiden / rullaluistelijoiden ohittaminen
- Vieraiden isojen koirien tapaaminen
- Vieraiden pienten koirien tapaaminen
- Vieraiden erilaisten koirien tapaaminen
- Hallittua pentupainia
- Erilaisten kotieläinten tapaaminen: lehmät, hevoset, kanat, kanit, kissat
- Leikkipuiston vierellä käynti
- Erilaisten äänien kuuleminen kotona: imuri, remontti, lasten äänet, tehosekoitin
- Autopesulassa käynti
- Koiran imurointi
- Koiran pesu
- Koiran kuivaus pyyhkeellä
- Koiran kuivaus föönillä
- Uiminen
- Harjaaminen
- Kynsien leikkuu
- Tassujen pesu
- Korvien tutkiminen ja puhdistaminen
- Hampaiden katsominen
- Leikkiminen pennun kanssa
- Treenikentällä käynti

Muista aina toimia koiran mukaan, jos koira vaatii aikaa, anna sille aikaa. Älä kuitenkaan tee asioista suurempia kuin ne ovat. Ole pennulle hyvä esimerkki ja toimi itse rohkeasti ja suojele pentua pahalta. Nuorena koetut traumat saattavat vaikuttaa koko loppuelämän.


Country Life:n kaikki ravintolisät ovat gluteenittomia! Oletko jo tutustunut näihin?




Lähde: Berninpaimenkoirien jalostustoimikunta, Kasvattajat - muistakaa korostaa sosiaalistamisen merkitystä pennunostajille!, Sennen koira 3 / 2015, s. 16-17

maanantai 21. syyskuuta 2015

New Yorkin Westminsterin koiranäyttely


New Yorkissa pidettävällä The Westminster Kennel Club dog show koiranäyttelyllä on pitkät perinteet. Ensimmäinen näyttely pidettiin jo vuonna 1877. Edes maailmansota ei estänyt tämän näyttelyn järjestämistä.

Näyttelyn pitopaikkana on ollut jo vuosien ajan Madison Square Garden. Kolme vuotta sitten päätettiin siirtää rotukehät Hudson-joen rantaan Pier 92 ja 94 halleille ja vain ryhmäkilpailut pidetään iltaisin MSG:lla. Tähän koirien "Oscar-gaalaan" pääsevät vain Amerikan voitokkaimmat koirat ja osanotto on ollut rajoitettu 2500 koiraan. Nyt 2015 koiramäärä oli nostettu 2800 koiraan ja jo ensimmäisen ilmoittautumispäivän aikana koiramäärä tuli täyteen ja kaikki halukkaat eivät saaneet koiriaan mukaan. Näyttely on perinteisesti pidetty aina maanantaina ja tiistaina ja se on televisioitu vuodesta 1948 lähtien. Näyttely on yksi New Yorkin suurimpia urheilutapahtumia kävijämäärältään. Näyttelyn seurattavuutta lisäävät livestream-lähetykset joka kehästä (nettisivuilla n. 12 miljoonaa kävijää 700 eri maasta). Näyttelyn ympärillä pyörii suuri mediasirkus. Heti kun tuomarilista julkaistiin, antoivat ensimmäiset tuomarit jo tv-haastatteluja USA:ssa.

Suomalainen tuomari Satu Ylä-Mononen sai kutsun vuoden 2015 Westminsterin näyttelyyn jo vuonna 2012. Kutsun saatuaan hänen piti antaa vaitiolositoumus. Ei sanaakaan ennen kuin näyttelyn tuomarilista julkaistaisiin medialle 2014 keväällä. Näyttely on yksi maailman arvostetuimpia koiranäyttelyitä. Tuomarilista on aina ollut hyvin amerikkalainen ja näyttelyyn on valittu usein vain yksi tuomari Euroopasta.

Tuomarille päänvaivaa aiheuttaa pukeutuminen näin arvostettuun näyttelyyn tuomaroidessaan päästessään. Koko koiramaailma katsoo näyttelyä ja pukuja pitää olla viiteen eri esiintymiskertaan. Mekko sen olla pitää naistuomarilla, ainakin kehässä, helma ei saa olla liian lyhyt, materiaali sellaista, että pystyy kyykkimään, värit pitää erottua taustasta ja olla jotakin erilaista kuin handlereilla, sitten vielä hiukset, kynnet, meikki, korut, kengät. Vaatteet ovat osa onnistunutta kokonaisuutta ja tuovat tuomarille itsevarmuutta työskennellä. Tyylikäs pukeutuminen on myös osa Westminster perinnettä.

Satu Ylä-Monosen tuomaroitavaksi oli ilmoittautunut näyttelyn suurin koiramäärä, 199 kpl. Satu arvosteli sekä maanantaina että tiistaina (näyttely pidetään aina maanantaina ja tiistaina, ei koskaan viikonloppuna). Arvosteltavat rodut Satu Ylä-Monosella olivat belgianpaimenkoirat, bouvierit, entlebuchinpaimenkoirat, tanskandoggit, rottweilerit, leonbergit, isosveitsinpaimenkoirat, newfounlandinkoirat ja berninpaimenkoirat. Jokaisessa kehässä toimi kehätoimitsijoina kokeneet ulkomuototuomarit. Halukkaita kehätoimitsijoiksi oli niin paljon, että kesken kehän vaihdettiin toimitsijoita. Satu sai arvostella samassa kehässä molempina päivinä, mikä helpotti kameroiden kanssa toimimista, sillä piti tietää missä koiran piti seistä ja miten juoksuttaa, jotta kaikki saatiin oikeasta kulmasta nauhalle ja maailmalle katsottavaksi. Kehänlaidat olivat täynnä katsojia. Jos et nähnyt ihmismuurin läpi kehään, saatoit katsella kehän kulkua jokaisen kehän laidalla olevasta isosta näytöstä. Suosikkeja kannustettiin äänekkäästi.

Kirjallisia arvosteluja ei ollut, ei myöskään laatupalkintoja. Koirat tulivat kehään numerojärjestyksessä, urokset ja nartut sekaisin. Koska joka rodusta piti valita ROP ja VSP ja Select dog ja Select bitch ( vastaa Suomen PU2 ja PN2 sijoja) + jakaa tarvittava määrä Award of Meritejä (vastaa varasertiä), katsoi Satu Ylä-Mononen järkeväksi erotella urokset ja nartut erikseen. Satu arvosteli siis urokset aina ensin ja siihen perään nartut. Tämä jaottelu helpotti tuomarin työtä huomattavasti, mutta saattoi herättää ihmetystä netin ääressä kehiä seuranneille. Tuomarin kuului merkitä itse tulokset omaan tuomarikirjaansa, samoin tekivät sihteerit. Tarkkana sai olla myös poissaolleiden kanssa. Jokaisen rodun päätyttyä otettiin viralliset valokuvat. Valokuvien oton yhteydessä moni halusi kertoa koiransa aiemmista meriiteistä, oliko se mm. sen rodun voitokkain koira jne. Yhden koiran omistaja huomautti Sadulle, että hänen olisi pitänyt voittaa.

Satu Ylä-Mononen kommentoi arvostelemiaan sveitsinpaimenkoiria seuraavasti. Kaikki kolme entlebuchinpaimenkoiraa olivat samalta kasvattajalta. Koirat olivat oikein tyypikkäitä, riittävän massavia ja pitkiä rungoiltaan. Satu oli yllättynyt niiden hyvästä tasosta. Suurin ero amerikkalaisen ja FCI:n rotumääritelmän välillä oli entlebuchin silmissä. FCI haluaa pyöreät silmät ja pyöreät korvat, amerikkalainen rotumääritelmä taas haluaa mantelinmuotoiset silmät. No, kaikilla koirilla oli Satun mielestä oikeat, joskin FCI:n rotumääritelmän mukaiset, entlebuchille tyypilliset pyöreät silmät, joka mm. erottaa ne muista sveitsiläisistä sennenkoirista. Videolla koirat näyttävät kevyemmiltä mitä livenä olivat. Videokuva näyttää vääristävän koiria ja etenkin niiden liikkeitä jonkin verran.

Isosveitsinpaimenkoirissa Satu Ylä-Monosen odotukset olivat korkealla. Osa koirista oli jo liian raskaita, molossimaisia ja löysänahkaisia. Muutamalla oli myös lyhyt, pysty lantio, mikä pilasi ylälinjan. Lähes kaikilla olisi saanut olla tiiviimmät huulet ja parempi huulipigmentti. Luonteet olivat erinomaiset, hännänkiinnityksissä ei ollut sanomista eikä juuri turkeissa ja rungoissa. Voittajat olivat tasapainoisia, erinomaisesti liikkuvia, mallikkaita grosseja. Sijoittuneet koirat olivat pitkälti eurooppalaisista linjoista. ROP oli GCH Derby's Toast With Gusto, toinen mainitsemisen arvoinen koira oli select dog GCH Trout Creek's On Fire At Shadetree. Satu puhui kehän jälkeen rodun tasosta grosseja kasvattavan tuomarikollegan kanssa, joka oli huolissaan mastiffimaisista, liian raskaista, huonosti liikkuvista koirista. Satu lupasi kirjoittaa muutaman kommentin koirista heidän lehteensä.

Bernien astellessa kehään Satu Ylä-Mononen oli yleissilmäyksen luotuaan jo melko varma voittajasta ja sama fiilis säilyi loppuun asti. ROP-uros (GCH Great Lakes Danish Treasure) oli hyvän kokoinen, vahvaluinen ja -runkoinen, hyvähäntäinen ja vahvapäinen. Uroksella oli luonnollinen, kaunis uroksen turkki ja se liikkui upeasti. Silmät olivat suuret ja pyöreät, mutta sen se sai muilla avuillaan anteeksi. Select uros (GCH Greenway's Test Of Time), ROP:n poika, oli myös hyvin tyypikäs, mutta hieman matalaraajaisempi. Kolmanneksi tullut uros oli Suomessakin vieraillut, nyt 9-vuotias veteraani GCH Blumoon Tanzenite V Blackrock. Koira oli erinomaisessa kunnossa ikäisekseen. Narttujen voittaja (Avatars Oops I Did It Again With Brassing) tuli Kanadasta. Se oli vahva, erinomaisesti liikkuva koira, jolla oli myös hieman pyöreät silmät. Select-narttu (Ch Marben's Mcchouffe V Ayehli) oli myös kaunis, mutta hieman matalaraajaisempi. Sadun iloksi ROP-berni sijoittui myös ryhmässä kolmanneksi. Berneissä yli puolet esitettiin niiden omistajien toimesta! Eivät hävinneet esittämisessä piiruakaan amerikkalaisille ammattihandlereille. Bernejä ei yleensä mainosteta suurella rahalla jenkeissä kaikissa koiralehdissä niin kuin montaa muuta rotua mainostetaan. Siksikin bernin ryhmäsijoitus oli iloitsemisen arvoinen, koira ansaitsi sen ehdottomasti.

Satu Ylä-Mononen sai arvostella paljon hienoja koiria useassa rodussa. Kaikilla oli hyvät luonteet, koirat olivat erinomaisessa kunnossa ja ne esitettiin mielettömän hyvin. Ryhmäkilpailut alkoivat aina klo 19.30 ja tuomariaitiossa piti olla pukeutuneena iltapukuun. New Yorkin palomiehet lauloivat komeasti kansallislaulun ja saivat huikeat aplodit. Ryhmäkilpailut on rakennettu hyvin katsojaystävällisiksi. Kuuluttaja kertoo joka rodusta jotakin ja rotujen nimet näkyvät myös isossa kehässä koirien vierellä. Kaunis beaglenarttu Ch Tashtins Lookin For Trouble kruunattiin Best in Show -voittajaksi. Miss P -nimistä voittajaa kierrätettiin jo samana iltana ravintolassa, jossa oli näyttelyn Best in Show -party. Keskiviikkoaamuna koira ja handleri menivät haastateltaviksi useammalle tv-kanavalle, Empire State Buildingiin ja mm. Central Parkiin hevosajelulle. Koiralla pitää olla hyvä hermorakenne kestääkseen kaiken tuon jälkimyllytyksen. Miss P hoito PR-hommansa hienosti.

Näyttelyn jälkeen näyttelytoimikunta kävi kiittämässä Satu Ylä-Monosta hyvästä työstä ja Satu kiitti saamastaan ainutlaatuisesta mahdollisuudesta. Muutama päivä näyttelyn jälkeen Satu sai upean kiitoskirjeen näyttelytoimikunnalta. Tämä näyttely tulee olemaan yksi Satu Ylä-Monosen tuomariuran kohokohtia, jota hän lämmöllä muistelee vielä vanhanakin.


Myös shopping on kokemus sinänsä, kun se tehdään Amerikan malliin täällä.


Lähde: Satu Ylä-Mononen, Tuomariterveiset New Yorkista, Sennen koira 3/2015, s. 68-70

perjantai 18. syyskuuta 2015

Koiran ja kissan diabetes


Diabetes on vanhenevien ja ylipainoisten lemmikkien vaiva. Diabetes on melko yleinen vaiva kissoilla ja koirilla, ja siihen voi sairastua rodusta riippumatta. Eläinten diabeteksen hoidon kulmakivet ovat ruokavalio ja lääkitys. Hyvällä hoidolla sairastuneet eläimet voivat elää normaalia elämää.

Eläinten diabetesta voi ja kannattaa hoitaa. Diabetes on etenkin kissoilla elintasosairaus eli ylipaino ja vähäinen fyysinen aktiivisuus altistavat siihen sairastumiseen. Vastaavasti elämäntaparemontin myötä kissa saattaa parantua. Kissat sairastuvat diabetekseen usein kymmenen vuoden iässä ja koirat kahdeksanvuotiaina.

Koirilla diabetesta tavataan eniten leikkaamattomilla, vanhemmilla nartuilla. Nartun sterilointi pienentää sairastumisen riskiä. Kissoilla suurimmat uhat ovat ylipaino ja liikkumattomuus, joten kissa kannattaa pitää hoikkana ja aktiivisena. Kissoista sairastuvat yleisimmin sisätiloissa elävät leikatut urokset.

Diabeteksen tyypillisimmät oireet ovat lisääntynyt juominen ja virtsaaminen. Toisinaan eläimen ruokahalu on hyvä, mutta silti se laihtuu. Laihtuminen johtuu insuliinin puutteesta aiheutuvasta aineenvaihduntahäiriöstä. Toiset eläimet ovat tavanomaista väsyneempiä. Koirilla sairaus saattaa ilmetä myös näön heikkenemisenä. Monille koirille kehittyy sairaudesta harmaakaihi.

Jos sairaus pääsee etenemään ilman hoitoa, voi seurauksena olla ketoasidoosi eli happomyrkytys, joka syntyy insuliinin puutteesta tai elimistön kyvyttömyydestä hyväksikäyttää sitä. Sen oireet voivat olla hyvin voimakkaat, kuten pahoinvointia, apaattisuutta, syömättömyyttä ja juomattomuutta. Ketoasidoosi voi olla eläimelle hengenvaarallinen tila.

Suurin osa lemmikkien omistajista tunnistaa oireet ja osaa viedä lemmikkinsä ajoissa tutkimuksiin. Ajoissa hoitoon vieminen on tärkeää, koska hoitamattomana sairaus voi johtaa lemmikin kuolemaan. Hoidon onnistuminen vaatii lemmikin omistajalta sitoutumista päivittäiseen hoitoon.

Diabetes diagnosoidaan veri- ja virtsanäytteiden perusteella. Monissa muissakin sairauksissa on saman tyyppisiä oireita, mutta tutkimusten avulla diabetes on yleensä helppo varmentaa. Verikokeissa nähdään epänormaalien verensokeriarvojen lisäksi esimerkiksi kohonneita maksa-arvoja.

Verensokerin liiallinen lasku voi aiheuttaa myös eläimillä hypoglykemian, jolloin aivot eivät saa riittävästi glukoosia. Jos lemmikillä on hypoglykemia, se on heikkona, hoipertelee, tärisee ja mahdollisesti kouristelee. Ihmisten tapaan myös eläimelle voi tässä tilassa antaa hunajaa tai rypälesokeria, joka nostaa verensokerin nopeasti. Jos eläin on tajuton, ei sitä saa yrittää syöttää tai juottaa, vaan on otettava välittömästi yhteys eläinlääkäriin.

Diabetesta voidaan hoitaa insuliinipistoksilla, ruokavaliolla ja liikunnalla. Ruokavaliosta on hyvä keskustella eläinlääkärin kanssa.

Tarvittaessa narttukoira steriloidaan ja ylipainoinen kissa laihdutetaan. Diabeteksen taustalla voi olla jokin muu sairaus, joka pyritään selvittämään, tai lääkitys, joka voidaan joutua lopettamaan. Lääkehoitona ovat insuliinipistokset. Poikkeustapauksissa kissoilla voidaan kokeilla tablettihoitoa, mutta sen teho ei ole kovin hyvä. Insuliinipistokset annetaan kotona säännöllisesti.

Insuliinihoidon tavoitteena on saada oireet loppumaan, jolloin arki palautuu lähes ennalleen. Insuliinin tarve on yksilöllinen, joten eläinlääkäri suunnittelee parhaiten sopivan hoidon ja insuliinin annostuksen. Insuliinin määrä sovitetaan ruokavalioon. Eläinlääkäri myös opastaa lemmikin omistajaa insuliinikynän käytössä. Lääkehoidon alkaessa sokeriarvoja seurataan päivittäin mieluusti verensokeria kotimittarilla mittaamalla. Joissakin tapauksissa voidaan mitata myös virtsan sokeria testiliuskoilla.

Diabeteksen ennuste on useimmilla eläinpotilailla ihan hyvä. Kissat saattavat hyvällä hoidolla parantua samaan tapaan kuin ihmiset tyypin 2 diabeteksesta. Koirilla sairaus on tavallisesti elinikäinen ja vaatii säännöllistä hoitoa. Koirien diabeteksen syynä on usein haiman vajaatoiminta, jolloin insuliinia pitää antaa loppuiän ajan. Hyvällä hoidolla koira voi elää normaalia elämää usean vuoden ajan.

Kannattaa muuten katsoa päivän parhain tarjous tästä saman tien!



Lähde: Pelto-Timperi Johanna, Lemmikin diabetesta voi hoitaa, Oma plus 3/2015, s. 10