Liito-oravaohje suojelun ja metsänomistajan näkökulmasta

Maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön yhteinen ohje liito-oravan huomioimisesta metsänhakkuissa on tarkoitus päivittää lähitulevaisuudessa. Tutkimusten mukaan vanhan ohjeen mukaisilla hakkuurajauksilla liito-orava ei ole selvinnyt riittävän hyvin. Liito-oravakanta taantuu, vaikka täysin poikkeavia näkemyksiäkin on. Uudessa ohjeessa suojeltavaa pinta-alaa suunnitellaan selvästi nykyistä laajemmaksi.

Liito-orava on EU:n luontodirektiivin nojalla suojeltava laji. Suomessa suojelu pannaan toimeen luonnonsuojelulailla, jonka mukaan liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikka tulee säästää metsien käsittelyssä. Käytännössä tämä tarkoittaa 10-15 metrin käsittelemätöntä vyöhykettä pesäpuun ympärillä, eli n. 0,03 ha. Tämän lisäksi täytyy suunnitella kulkuyhteys ympäröivään metsään. Tämä tarkoittaa vähintään puun pituuden välein jätettäviä hyppypuita.

Uudessa ohjeessa pinta-ala jopa kymmenkertaistuisi nykykäytännöstä: säästettävän metsän tulisi olla 0,1-0,3 ha kullakin lisääntymis- ja levähdyspaikalla. Tälle alueelle ei saisi tehdä uudistushakkuita. Vain yksittäisten puiden poistaminen, eli poimintahakkuut, joilla pyritään eri-ikäisrakenteisen metsän kasvatukseen sekä harvennushakkuut olisivat sallittuja. Kulkuyhteyksiä koskevaan ohjeeseen ei ole tulossa merkittäviä muutoksia.

Luontojärjestöt suojelisivat mieluusti kokonaisia liito-oravanaaraan reviirejä. Tällöin puhutaan vähintään 4 ha kokoisista alueista, jolloin ollaan kaukana lain vaatimista rajoista. Metsänhoitoyhdistykset ja MTK pitävät tällaisia vaatimuksia hullutuksina.

Liito-oravan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen rajauksissa on ELY-keskusten välillä valitettavan suuria eroja. Osalla alueista toimitaan lain mukaisesti. Esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla on kuitenkin käytössä keskuksen sisäinen ohje, jonka mukaan naapurin metsissä tehtävät hakkuut voivat aiheuttaa liito-oravan suojelua omassa metsässä.

Ministeriöiden ohje onkin tarkoitettu nimenomaan yhtenäistämään varanomaisten toimintaa ja käytäntöjä. Lähtökohtaisesti tämä lisää maanomistajien tasavertaisuutta ja oikeusturvaa. Tulee kuitenkin huomata, ettei ohje sisällä sitovia määräyksiä: vain laki lopulta merkitsee. Käytännön metsätaloudessa liito-oravan kanssa on joka tauksessa opittu elämään. Jätettävien puiden valinnassa on hyödynnetty kohteen luontaisia piirteitä, kuten maaston korkeutta ja purovarsia. Helpointa on suunnitella metsänkäsittely siten, että säästettävät liito-oravapuut jätetään hakkuiden reunaan.

Korkein hallinto-oikeus otti päätöksessään kantaa liito-oravan huomioimiseen hakkuissa. ELY-keskus oli rajannut 10 m leveän käsittelemättömän kulkuyhteyden ympäröivään metsään. Paikallinen luontojärjestö valitti rajauksesta, ja KHO päätyi ratkaisussaan vaatimaan kohteelle peräti 20 metrin levyisen hakkaamattoman käytävän. Päätöksellä voi olla kauaskantoisia vaikutuksia.





Lähde: Nissinen Markus kenttäpäällikkö / ympäristöasiantuntija MTK metsälinja, Uusittava liito-oravaohje voi moninkertaistaa suojelun, Metsänomistajat Metsänhoitoyhdistys Loimijoen jäsenlehti 1/2015 s. 20-21