New Yorkin Westminsterin koiranäyttely

New Yorkissa pidettävällä The Westminster Kennel Club dog show koiranäyttelyllä on pitkät perinteet. Ensimmäinen näyttely pidettiin jo vuonna 1877. Edes maailmansota ei estänyt tämän näyttelyn järjestämistä.

Näyttelyn pitopaikkana on ollut jo vuosien ajan Madison Square Garden. Kolme vuotta sitten päätettiin siirtää rotukehät Hudson-joen rantaan Pier 92 ja 94 halleille ja vain ryhmäkilpailut pidetään iltaisin MSG:lla. Tähän koirien "Oscar-gaalaan" pääsevät vain Amerikan voitokkaimmat koirat ja osanotto on ollut rajoitettu 2500 koiraan. Nyt 2015 koiramäärä oli nostettu 2800 koiraan ja jo ensimmäisen ilmoittautumispäivän aikana koiramäärä tuli täyteen ja kaikki halukkaat eivät saaneet koiriaan mukaan. Näyttely on perinteisesti pidetty aina maanantaina ja tiistaina ja se on televisioitu vuodesta 1948 lähtien. Näyttely on yksi New Yorkin suurimpia urheilutapahtumia kävijämäärältään. Näyttelyn seurattavuutta lisäävät livestream-lähetykset joka kehästä (nettisivuilla n. 12 miljoonaa kävijää 700 eri maasta). Näyttelyn ympärillä pyörii suuri mediasirkus. Heti kun tuomarilista julkaistiin, antoivat ensimmäiset tuomarit jo tv-haastatteluja USA:ssa.

Suomalainen tuomari Satu Ylä-Mononen sai kutsun vuoden 2015 Westminsterin näyttelyyn jo vuonna 2012. Kutsun saatuaan hänen piti antaa vaitiolositoumus. Ei sanaakaan ennen kuin näyttelyn tuomarilista julkaistaisiin medialle 2014 keväällä. Näyttely on yksi maailman arvostetuimpia koiranäyttelyitä. Tuomarilista on aina ollut hyvin amerikkalainen ja näyttelyyn on valittu usein vain yksi tuomari Euroopasta.

Tuomarille päänvaivaa aiheuttaa pukeutuminen näin arvostettuun näyttelyyn tuomaroidessaan päästessään. Koko koiramaailma katsoo näyttelyä ja pukuja pitää olla viiteen eri esiintymiskertaan. Mekko sen olla pitää naistuomarilla, ainakin kehässä, helma ei saa olla liian lyhyt, materiaali sellaista, että pystyy kyykkimään, värit pitää erottua taustasta ja olla jotakin erilaista kuin handlereilla, sitten vielä hiukset, kynnet, meikki, korut, kengät. Vaatteet ovat osa onnistunutta kokonaisuutta ja tuovat tuomarille itsevarmuutta työskennellä. Tyylikäs pukeutuminen on myös osa Westminster perinnettä.

Satu Ylä-Monosen tuomaroitavaksi oli ilmoittautunut näyttelyn suurin koiramäärä, 199 kpl. Satu arvosteli sekä maanantaina että tiistaina (näyttely pidetään aina maanantaina ja tiistaina, ei koskaan viikonloppuna). Arvosteltavat rodut Satu Ylä-Monosella olivat belgianpaimenkoirat, bouvierit, entlebuchinpaimenkoirat, tanskandoggit, rottweilerit, leonbergit, isosveitsinpaimenkoirat, newfounlandinkoirat ja berninpaimenkoirat. Jokaisessa kehässä toimi kehätoimitsijoina kokeneet ulkomuototuomarit. Halukkaita kehätoimitsijoiksi oli niin paljon, että kesken kehän vaihdettiin toimitsijoita. Satu sai arvostella samassa kehässä molempina päivinä, mikä helpotti kameroiden kanssa toimimista, sillä piti tietää missä koiran piti seistä ja miten juoksuttaa, jotta kaikki saatiin oikeasta kulmasta nauhalle ja maailmalle katsottavaksi. Kehänlaidat olivat täynnä katsojia. Jos et nähnyt ihmismuurin läpi kehään, saatoit katsella kehän kulkua jokaisen kehän laidalla olevasta isosta näytöstä. Suosikkeja kannustettiin äänekkäästi.

Kirjallisia arvosteluja ei ollut, ei myöskään laatupalkintoja. Koirat tulivat kehään numerojärjestyksessä, urokset ja nartut sekaisin. Koska joka rodusta piti valita ROP ja VSP ja Select dog ja Select bitch ( vastaa Suomen PU2 ja PN2 sijoja) + jakaa tarvittava määrä Award of Meritejä (vastaa varasertiä), katsoi Satu Ylä-Mononen järkeväksi erotella urokset ja nartut erikseen. Satu arvosteli siis urokset aina ensin ja siihen perään nartut. Tämä jaottelu helpotti tuomarin työtä huomattavasti, mutta saattoi herättää ihmetystä netin ääressä kehiä seuranneille. Tuomarin kuului merkitä itse tulokset omaan tuomarikirjaansa, samoin tekivät sihteerit. Tarkkana sai olla myös poissaolleiden kanssa. Jokaisen rodun päätyttyä otettiin viralliset valokuvat. Valokuvien oton yhteydessä moni halusi kertoa koiransa aiemmista meriiteistä, oliko se mm. sen rodun voitokkain koira jne. Yhden koiran omistaja huomautti Sadulle, että hänen olisi pitänyt voittaa.

Satu Ylä-Mononen kommentoi arvostelemiaan sveitsinpaimenkoiria seuraavasti. Kaikki kolme entlebuchinpaimenkoiraa olivat samalta kasvattajalta. Koirat olivat oikein tyypikkäitä, riittävän massavia ja pitkiä rungoiltaan. Satu oli yllättynyt niiden hyvästä tasosta. Suurin ero amerikkalaisen ja FCI:n rotumääritelmän välillä oli entlebuchin silmissä. FCI haluaa pyöreät silmät ja pyöreät korvat, amerikkalainen rotumääritelmä taas haluaa mantelinmuotoiset silmät. No, kaikilla koirilla oli Satun mielestä oikeat, joskin FCI:n rotumääritelmän mukaiset, entlebuchille tyypilliset pyöreät silmät, joka mm. erottaa ne muista sveitsiläisistä sennenkoirista. Videolla koirat näyttävät kevyemmiltä mitä livenä olivat. Videokuva näyttää vääristävän koiria ja etenkin niiden liikkeitä jonkin verran.

Isosveitsinpaimenkoirissa Satu Ylä-Monosen odotukset olivat korkealla. Osa koirista oli jo liian raskaita, molossimaisia ja löysänahkaisia. Muutamalla oli myös lyhyt, pysty lantio, mikä pilasi ylälinjan. Lähes kaikilla olisi saanut olla tiiviimmät huulet ja parempi huulipigmentti. Luonteet olivat erinomaiset, hännänkiinnityksissä ei ollut sanomista eikä juuri turkeissa ja rungoissa. Voittajat olivat tasapainoisia, erinomaisesti liikkuvia, mallikkaita grosseja. Sijoittuneet koirat olivat pitkälti eurooppalaisista linjoista. ROP oli GCH Derby's Toast With Gusto, toinen mainitsemisen arvoinen koira oli select dog GCH Trout Creek's On Fire At Shadetree. Satu puhui kehän jälkeen rodun tasosta grosseja kasvattavan tuomarikollegan kanssa, joka oli huolissaan mastiffimaisista, liian raskaista, huonosti liikkuvista koirista. Satu lupasi kirjoittaa muutaman kommentin koirista heidän lehteensä.

Bernien astellessa kehään Satu Ylä-Mononen oli yleissilmäyksen luotuaan jo melko varma voittajasta ja sama fiilis säilyi loppuun asti. ROP-uros (GCH Great Lakes Danish Treasure) oli hyvän kokoinen, vahvaluinen ja -runkoinen, hyvähäntäinen ja vahvapäinen. Uroksella oli luonnollinen, kaunis uroksen turkki ja se liikkui upeasti. Silmät olivat suuret ja pyöreät, mutta sen se sai muilla avuillaan anteeksi. Select uros (GCH Greenway's Test Of Time), ROP:n poika, oli myös hyvin tyypikäs, mutta hieman matalaraajaisempi. Kolmanneksi tullut uros oli Suomessakin vieraillut, nyt 9-vuotias veteraani GCH Blumoon Tanzenite V Blackrock. Koira oli erinomaisessa kunnossa ikäisekseen. Narttujen voittaja (Avatars Oops I Did It Again With Brassing) tuli Kanadasta. Se oli vahva, erinomaisesti liikkuva koira, jolla oli myös hieman pyöreät silmät. Select-narttu (Ch Marben's Mcchouffe V Ayehli) oli myös kaunis, mutta hieman matalaraajaisempi. Sadun iloksi ROP-berni sijoittui myös ryhmässä kolmanneksi. Berneissä yli puolet esitettiin niiden omistajien toimesta! Eivät hävinneet esittämisessä piiruakaan amerikkalaisille ammattihandlereille. Bernejä ei yleensä mainosteta suurella rahalla jenkeissä kaikissa koiralehdissä niin kuin montaa muuta rotua mainostetaan. Siksikin bernin ryhmäsijoitus oli iloitsemisen arvoinen, koira ansaitsi sen ehdottomasti.

Satu Ylä-Mononen sai arvostella paljon hienoja koiria useassa rodussa. Kaikilla oli hyvät luonteet, koirat olivat erinomaisessa kunnossa ja ne esitettiin mielettömän hyvin. Ryhmäkilpailut alkoivat aina klo 19.30 ja tuomariaitiossa piti olla pukeutuneena iltapukuun. New Yorkin palomiehet lauloivat komeasti kansallislaulun ja saivat huikeat aplodit. Ryhmäkilpailut on rakennettu hyvin katsojaystävällisiksi. Kuuluttaja kertoo joka rodusta jotakin ja rotujen nimet näkyvät myös isossa kehässä koirien vierellä. Kaunis beaglenarttu Ch Tashtins Lookin For Trouble kruunattiin Best in Show -voittajaksi. Miss P -nimistä voittajaa kierrätettiin jo samana iltana ravintolassa, jossa oli näyttelyn Best in Show -party. Keskiviikkoaamuna koira ja handleri menivät haastateltaviksi useammalle tv-kanavalle, Empire State Buildingiin ja mm. Central Parkiin hevosajelulle. Koiralla pitää olla hyvä hermorakenne kestääkseen kaiken tuon jälkimyllytyksen. Miss P hoito PR-hommansa hienosti.

Näyttelyn jälkeen näyttelytoimikunta kävi kiittämässä Satu Ylä-Monosta hyvästä työstä ja Satu kiitti saamastaan ainutlaatuisesta mahdollisuudesta. Muutama päivä näyttelyn jälkeen Satu sai upean kiitoskirjeen näyttelytoimikunnalta. Tämä näyttely tulee olemaan yksi Satu Ylä-Monosen tuomariuran kohokohtia, jota hän lämmöllä muistelee vielä vanhanakin.


Myös shopping on kokemus sinänsä, kun se tehdään Amerikan malliin täällä.


Lähde: Satu Ylä-Mononen, Tuomariterveiset New Yorkista, Sennen koira 3/2015, s. 68-70