tiistai 8. syyskuuta 2015

Berninpaimenkoira jalostustarkastukseen Saksaan


Suomalainen jalostustarkastus on saksalaisen mallin mukainen. Merkittävin ero itse tarkastuksessa on, että Saksassa sen tekevät kolme tuomaria yhdessä. Lisäksi Saksassa saa suomalaisista määräyksistä poiketen jalostaa vain tarkastuksessa hyväksyttyjä koiria, joten tarkastuksen painoarvo on suuri.

Saksassa jalostustarkastukseen hyväksytään vain SSV:n eli Schweizer Sennenhund-Vereinin jäsenten koirat. SSV:n yhteistyössä Hannoverin eläinlääketieteellisen korkeakoulun kanssa kehittämän genomianalyysin voi tilata myös yhdistykseen kuulumaton, tosin korkeampaan hintaan. Analyysin kohteena on perimä seuraavien kohteiden ja asioiden suhteen: taipumus histiosytääriseen sarkoomaan elinikäennuste (lähinnä syöpäalttiuden perusteella), degeneratiivinen myelopatia kahden geenin suhteen, kyynärnivelet, lonkkanivelet.

Jos haluaa käyttää berninpaimenkoiransa Saksassa jalostustarkastuksessa kannattaa jäsenhakemus laittaa ajoissa menemään Schweizer Sennenhund-Vereiniin (lyhenne SSV), sillä jäseneksi pääsy edellyttää hakijan nimen julkaisemista saksalaisen kennelliiton Unser Rassehund -lehdessä sekä jäsenille varattua aikaa esittää vastalauseensa.

Jalostustarkastuksen yksi tärkeimmistä osista on koiran saksalainen nivellausunto. Saksaan voi lähettää samat kuvat arvosteltaviksi kuin Suomen Kennelliittoon.

Seuraava vaatimus Saksassa on, että koiran omistajan on osallistuttava yhdistyksen järjestämään jalostusseminaariin. SSV:n johtokunta voi kuitenkin päättää luopua vaatimuksesta ainakin joidenkin ulkomaalaisten koirien omistajien osalta erikseen sovittaessa.

Viimeinen kynnys on, että koiralla pitää ennen tarkastuksen lopullista hyväksymistä olla arvostelu kahdesta riittävän merkittävästä kansainvälisestä näyttelystä, jossa arvostelevat tuomarit ovat SSV:n hyväksymiä. Erään bernin viidestätoista näyttelystä maailmanvoittaja- ja muut voittaja- ja erikoisnäyttelyt mukaan lukien, SSV ei kelpuuttanut ketään koiraa arvostelleista tuomareista!

Saksan jalostustarkastuksessa koiran hyväksyminen jalostukseen ei ole lainkaan itsestään selvä asia. Useita koiria hylätään, enimmäkseen käyttäytymisen vuoksi. Näiden omistajia kehotetaan kouluttamaan koiriaan ja yrittämään uudelleen jossakin myöhemmässä tarkastuksessa. Tarkastuksen läpäisseet koirat saavat mukaansa väliaikaisen todistuksen, joka jo oikeuttaa käyttämään koiraa jalostukseen. Lopullisen todistuksen saa, kun näyttelyarvostelut ovat kasassa.

Saksassa genomianalyysissä hyvin menestyneet urokset saavat SSV:n siitosuroslistalla nimensä jatkoksi punaisen tähden. SSV on tehnyt päätöksen, että tällaiset koirat saavat vastaavan tasoisten narttujen kanssa parituessaan ylittää ennen kahdeksan vuoden ikää sallitun pentukiintiönsä 30 prosentilla. Listalle hyväksytään vain Saksassa asuvat koirat.

Täältä saavat onneksi Suomessakin asuvat tilata! Joko olet tilauksen tehnyt?




Lähde: Arjas Antti, Brunon elämysmatkat jalostustarkastus ja genomianalyysi Saksassa, Sennen koira 2/2015, s. 68-69

Ei kommentteja: