Tuomarina pääsee näkemään tavallista koiraharrastajaa enemmän koiria, ja mikä tärkeintä, pääsee koskemaan koiriin. Vain käsin kokeilemalla voi löytää asioita, joita ei silmä näe tai asioita, joita silmä näkee väärin. Ja toisaalta koulutuksen ansiosta tuomari saa syvyyttä tutkia ja siksi myös katsoa asioita eri tavalla. Koira voi olla erinomainen näyttelykoira, mutta huono jalostuskoira ja päinvastoin. Silmämääräisesti tätä eroa on vaikea nähdä. Tuomari pääsee katsomaan myös koirien suuhun, moniko nartunomistaja on tarkastanut jalostukseen käyttämänsä uroksen purennan, syytä olisi. Se, että koira pärjää näyttelyssä ei tarkoita, että se olisi virheetön.
Mitä ihmeellisimmistä paikoista voi löytää aivan huippukoiria ja rotua opiskelleita kasvattajia, jotka tuntevat sairaudet, sukutaulut ja arvostavat kasvattamansa koirarodun rodunomaisuutta ja sen alkuperäistä käyttötarkoitusta. Kaikkialla olisi toivottavaa saada näyttelyistä kirjalliset arvostelut. Niihin tuomari laittaa ne asiat, mitkä koirassa näkee. Kirjallisina ne jäävät myös koiran omistajan käyttöön. Pelkkä koirien sijoittaminen järjestykseen kehissä vääristää kilpailua ja jättää varaa spekuloinnille. Ainakin kasvattajatuomareiden arvostelut kannattaa siis myös lukea ja yrittää oppia niistä.
Ulkomailla arvosteltujen näyttelyiden jälkeen tuomarilta kysellään usein hyvien uroksien perään. Tuomarin ongelmana on se, että arvostellessa ei ole mitään havaintoa koiran sukutaulusta ja nimestä ja jälkikäteen on vaikea muistaa kaikkien koirien yksityiskohtia. Tässä taas tulevat tärkeiksi ne kirjalliset arvostelut. Pyytäkää ne nähtäville ulkomaisista uroksista, ne kertovat paljon koiran laadusta ja sen mahdollisista virheistä. Matadorkäyttö pitäisi kieltää kaikissa maissa ja kaikissa roduissa. Kun joka sukutaulusta löytyy ne samat multikäytetyt koirat, on vaikea laajentaa geenipoolia. Ja entä kun käy ilmi, että matador kantaa ikävää perinnöllistä sairautta tai jättää jotakin rakenteellista ongelmaa? Suomen rajoitus uroksen käytössä on hyvä. Aina näin ei ole ollut.
Vielä enemmän pitäisi käyttää vanhempia uroksia, myös yli 8-vuotiaita. Jos maailmalta lähtee hakemaan urosta, pitäisi hakea uutta verta, mutta sellaista minkä tuntee tai mistä on tietoa saatavilla luotettavasti. Internetin tietolähteisiin ei ole aina luottamista, ei edes kaikkien maiden terveystuloksiin. Ja koirat tulee nähdä omin silmin. Kuvien perusteella ei tule milloinkaan jalostaa.
Hyvin helposti sokeutuu oman maan tasoon ja sen virheisiin, siksi pitäisi kiertää maailmaa ja katsoa jopa muitakin rotuja. Vain näin voi saada omaan rotuunsa lisää syvyyttä ja ymmärrystä. Ja huomaa, jalostuskoira tulee nähdä myös kotioloissa, ei vain kehässä. Näyttelyssä esim. häntä voi olla hienosti, mutta kotona, arkielämässä muiden laumanjäsenten kanssa, se nousta viipottaa rullalle selän päälle.
Ylipäätänsä koirien valmistelu näyttelyyn on muuttunut paljon ja monesti koira on "siistitty" piloille. Esimerkiksi bernille riittää kun sen pesee, selvittää takut, siistii korvat ja pyöristää tassut. Se, että saksimalla yritetään muuttaa koiraa, esim. nostaa alalinjaa, on virhe jonka omistaja tekee koiralleen ymmärtämättä mitä tekee. Älä siis saksi äläkä käytä aineita turkkiin. Muista, että berni on maatilojen työkoira. Uroksen pitkät rintakarvat ovat sen miehuuden merkki.
Näyttelyistä on tullut välineurheilua, 30 vuotta sitten kukaan ei ollut kuullutkaan koran föönistä, trimmauspöydästä tai näyttelyhäkistä. Handlerin ei ole tarpeen komeilla vaatteillaan, koira pärjää ihan yhtä hyvin, oli esittäjällä kravatti ja puku päällä tai t-paita ja farkut. Keliin ja koiraesittämiseen sopiva asu on se paras handlerin asu.
Kasvatuksessa pitäisi olla koko ajan tuntosarvet auki ja seurata rodun kehitystä ja pyrkiä kaikin keinoin välttämään ei-toivottujen ominaisuuksien leviämistä rotuun. Kasvatustyö ja koirien "laatu" on aina ollut jonkinlaista aaltoliikettä ja riippuu paljon siitä mitä koiria kulloinkin käytetään jalostukseen. Kasvattajien tulisi opiskella rotumääritelmää ja koirien anatomiaa ymmärtääkseen paremmin asioita joihin jalostuksella voisi ehkä vaikuttaa ja ymmärtääkseen mihin pitäisi pyrkiä.
Koirien rakenteesta esimerkiksi etuosaa ei osata katsoa. Toinen huolestuttava asia on korkeat hännät berninpaimenkoirilla. Kun häntä nousee, eikä siihen puututa vaan käytetään korkeahäntäisiä koiria, lantion asento muuttuu ja hetken päästä mittasuhteet muuttuvat. Tuomari osaa rotumääritelmän lähes ulkoa, multa silti kertaa sen joka kerta ennen arvostelua. Koska sinä olet lukenut rotusi rotumääritelmän ajatuksella läpi?
Koirien terveyden osalta on paljon saatu aikaiseksi, mutta uudet ongelmat vaanivat kulman takana, Ei meillä ole tällaisia sairauksia / ongelmia omissa linjoissamme, voimme siis huoletta käyttää sairautta / ongelmaa kantavaa urosta -asenne on kurja. Tällä tavoin tuodaan meillekin nekin sairaudet / ongelmat, jotka olemme onnistuneet vielä toistaiseksi välttämään. Tutki taustat, äläkä tee kompromisseja terveyden, äläkä myöskään luonteen suhteen. Ulkonäön suhteen niitä voi tehdä hallitusti, mutta terveyden ei.
Mieti tarkkaan, mitä tekemäsi yhdistelmä tuo sinulle ja rodulle 5 vuoden päästä. Seuraava kasvattajasukupolvi ei enää tunne koiria, joita nyt käytetään jalostukseen, ovatko ne sellaisia, joilla ne voivat huoletta rotua jatkaa? Ja kaikki, siis aivan kaikki operoidut koirat tulee ottaa pois jalostuksesta. Välinpitämättömyys on kasvanut. Kasvattajat, kotimaiset ja ulkomaiset, jotka eivät voi poistaa operoituja koiria jalostuksesta, mikä on heidän motiivinsa? Jos näitä asioita ruvetaan pitämään normaaleina, olemme liemessä, josta ei ehkä enää koskaan nousta.
Lähde: Haastattelijana Natalia Rehbinder, haastateltavana Satu Ylä-Mononen, Berninpaimenkoira meillä ja muualla, Sennen 1/2014, s. 32-33
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti