Bernistä bernin tekee hyvin pitkälle sen oikeat mittasuhteet: berni ei ole pitkärunkoinen tai ilmava tai korkeajalkainen, vaan berni on nallekarhu. Bernin ilmeen pitää kaikkine yksityiskohtineen olla alati hymyilevä.
Ensimmäiset berninpaimenkoirat saapuivat Suomeen 1950 Sveitsistä. Uros Alex von Oberthal ja narttu Alma von Tüelenboden olivat myös Pohjoismaiden ensimmäiset berninpaimenkoirat. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Alexille ja Almalle pentue Lönneboda kenneliin, ja siitä eteenpäin berninpaimenkoirat alkoivat saada jalansijaa Suomessa, ja koirien määrä on kasvanut tasaisesti.
1960-luvulla berninpaimenkoirapentuja rekisteröitiin muutama kymmenen vuodessa. Vuonna 1974 päästiin yli 100 pennun. Kahdeksankymmentäluvulla berninpaimenkoira nosti rajusti suosiotaan ja ensin rekisteröintimäärä kipusi yli 200 pennun ja vuonna 1989 jo yli 300 pennun. Viimeiset kaksikymmentä vuotta berninpaimenkoirien rekisteröinnit ovat olleet neljänsadan kummallakin puolella. 2000-luvun puolivälissä parina vuotena rekisteröintimäärä oli yli 500. Berninpaimenkoiria on aina tuotu ulkomailta muutamia vuosittain, mutta viime vuosina berninpaimenkoiria on tuotu muutamia kymmeniä joka vuosi.
Rotuyhdistys kaikille neljälle sveitsiläisrodulle perustettiin 1965. Berninpaimenkoiraharrastajat ovat alusta asti olleet enemmistönä, mutta appenzellinpaimenkoirat ovat olleet edustettuna perustamisesta lähtien. Entlebuchinpaimenkoira- ja isosveitsinpaimenkoiraharrastajien määrä on noussut vasta viimeisen viiden vuoden aikana merkittävästi. Vuonna 1969 oli yhdistyksessä jäseniä noin sata. 1980-luvulla berninpaimenkoirien rekisteröintien kasvun myötä myös jäsenmäärä nousi ensin yli 500 jäsenen ja vuosikymmenen loppupuolella jo yli 1000 jäseneen. Viimeisinä vuosina on jäsenmäärä pysynyt noin 1400:ssa, näistä berninpaimenkoiraharrastajia on noin 1250.
Sveitsiläisten rotujen historia ulottuu satojen vuosien taakse, mutta muiden sveitsiläisten alkuperäisrotujen tapaan berninpaimenkoira oli häviämässä Sveitsissä sukupuuttoon 1800-luvun lopulla. Vaatimattomat maalaiskoirat olivat jäämässä ulkomailta tuotujen rotujen jalkoihin. Muutama harrastaja innostui kuitenkin kotimaisista roduista ja alkoi kerätä rotujen edustajia. Berninpaimenkoiran osalta kuuluisin lienee Franz Schertenleib, joka alkoi kerätä berninpaimenkoiran kantakoiria vuodesta 1892 lähtien ostamalla yhtenäisen tyypin omaavia koiria Dürrbachista ja lähiseuduilta. Tärkeänä sveitsinpaimenkoirien historiassa pidetään myös tohtori Albert Heimia, jonka kirjoitukset ja arviot roduista ovat muodostaneet perustan kaikkien neljän rodun rotumääritelmille.
1904 ensimmäiset berninpaimenkoirat rekisteröitiin Sveitsin rotukirjaan koiranäyttelyssä Bernissä, tuolloin nimellä dürrbächhunde koirien kotialueen mukaan. Rotu haluttiin alussa pitää erillään Appenzeller ja Entlebuchler Sennenhunde nimistä, koska rodun käyttötarkoitus ja tyyppi olivat jo alun perin erilaiset kuin pienemmillä lyhytkarvaisilla roduilla. Vuonna 1907 rodun harrastajat perustivat Dürrbach Clubin, jonka nimi 1912 muutettiin rodun uuden nimen mukaan Club für Berner Sennenhunde:ksi. (Kaikilla neljällä sveitsiläisellä rodulla on oma rotuyhdistys Sveitsissä.
Molemmat maailmansodat vaikuttivat berninpaimenkoirien kasvatustyöhön. Sotien välillä kasvatustyö elpyi ja joitain yksilöitä löysi tiensä Saksaan, josta tulikin rodulle kuin toinen kotimaa. Yksittäisiä vientejä oli Euroopan lisäksi myös esim. USA:han ja Englantiin. Toisen maailmansodan jälkeen kasvatustyö laajeni rajusti ja 1950-luvulla Sveitsin rotuyhdistys koki tarpeelliseksi alkaa testata jalostukseen käytettäviä koiria, koska oli paljon arkoja, epätyypillisiä ja purentavikaisia koiria. Rotumääritelmä myös uusittiin tuolloin. 1960-luvulla jalostustarkastukseen lisättiin vielä luonnetesti. Nykyään jalostustarkastus luonnetesteineen on pakollinen rekisteröitävän pentueen vanhemmille muiden vaatimusten lisäksi, esim. lonkka- ja kyynärniveltulokset. Sveitsissä berninpaimenkoirien jalostussäännöt ovat maailman tiukimmat.
Toisen maailmansodan jälkeen alkoi berninpaimenkoira rotuna uudestaan kiinnostaa Sveitsin ulkopuolella ja berninpaimenkoiria alettiin viedä runsaasti naapurimaiden lisäksi muualle maailmalle. Englantiin oli tuotu vuonna 1936 ensimmäiset berninpaimenkoirat, mutta kanta hävisi sodan aikana ja vasta 1969 alkoi rodun uudelleen tuleminen ja rotu on nykyisin hyvin suosittu Englannin lisäksi Irlannissa. Englannin ja Pohjoismaiden kantoihin on aikanaan ollut karanteenipakolla suuri vaikutus. Pohjoismaihin berninpaimenkoira levisi 1950-luvulta alkaen ja on hyvin suosittu Ruotsissa. Suomessa, Norjassa ja Tanskassa ovat rekisteröintimäärät hieman alhaisemmat.
Berninpaimenkoira on tänä päivänä levinnyt hyvin laajalle eri puolille Eurooppaa. Alkuperämaa Sveitsin lisäksi tietysti Saksaan, mutta myös Itävalta, Belgia, Unkari, Tsekki, Slovakia, Ranska, Hollanti, Puola, Slovenia ovat edustettuna. Euroopan ulkopuolella USA (rekisteröintejä noin 3000 vuodessa) ja Kanada (rekisteröintejä noin 1200 vuodessa) ovat jo tuttuja tukikohtia berninpaimenkoirille, mutta ne ovat myös suosittuja Argentiinassa, Japanissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Euroopan maista Italiassa (rekisteröintejä yli 1000 vuodessa) berninpaimenkoirasta on tullut hyvin suosittu aivan viime vuosina. Baltian maat ovat myös uusina mukana ja berninpaimenkoiria kasvatetaan kaikissa kolmessa. Venäjästä on tullut yksi suurimmista berninpaimenkoira maista. Innokkaita berninpaimenkoiraharrastajia löytyy myös Espanjasta ja Portugalista, tosin vähäisemmillä edustajilla. Kotimaa Sveitsi on jäänyt pieneksi saarekkeeksi berninpaimenkoirien levinneisyyskartalla, mutta sillä on toki edelleen suuri merkitys rodun kotimaana.
Joko olet nähnyt näitä tarjouksia?
Lähde: Jaanu Ilona, Berninpaimenkoira vuosien saatossa, Sennen 1/2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti