Agility on hauska harrastus, johon jää helposti koukkuun. Agility on urheilulaji ja siinä saa liikuntaa niin koira kuin ohjaajakin. Agilityssa ohjaajan tulee motivoida koiraa toimimaan halutulla tavalla. Agilityn alkeiskurssilla tutustutaan agilityssa oleviin esteisiin ja siinä koiraa rohkaistaan ja innostetaan palkkaamalla halutusta toiminnasta. Ei-halutusta toiminnasta ei rangaista koiraa, vaan se jätetään huomioimatta. Palkkana käytetään kehuja, nameja ja lelupalkkaa. Namipalkan tulee olla koiralle mieleistä, jotta se toimii motivoivana tekijänä. Namipalkka voi olla juustoa, makkaraa ym., mutta se voi olla myös lihaa, jota on keitetty tai paistettu ja sitten paloiteltu sopiviksi suupaloiksi, jolloin se on myös lisäaineetonta ja terveellistä. Kuivanappulat harvoin ovat tarpeeksi motivoivia haastavimmissa olosuhteissa ja häiriöiden läsnä ollessa. Myös lelupalkan tulee olla koiran mieleinen ja olisi hyvä, että sitä käytetään vain agilitytreeneissä.
Agilityn alkeiskurssille voivat osallistua kaikki keitä kiinnostaa lähteä tutustumaan uuteen harrastukseen oman koiransa kanssa. Parhaimmillaan agility kehittää suhdetta oman koiran kanssa. Se opettaa ymmärtämään koiraa, esim. sitä kuinka koira oppii, kuinka koiraa motivoidaan, millä oma koira motivoituu parhaiten. Alkeiskurssille osallistuminen ei edellytä sitä, että on jatkettava pidemmälle.
Agilityssa on vaihtoehtoja, sen ollessa kilpaurheilulaji, mutta sitä voi myös harrastaa huomioiden koiran koko ja rakenne. Pidemmälle, aina kisauralle asti edetessä koiran tulee olla ehdottomasti joka tavalla terve, koska agility on vaativa urheilulaji ja se edellyttää kestävyyttä ja ketteryyttä.
Agilityharrastus tuo koiralle sekä henkistä että fyysistä haastetta tekemisen kautta. Koirat nauttivat suunnattomasti siitä, että pääsevät käyttämään myös aivojaan. Kaikissa roduissa on rohkeita yksilöitä, mutta myös hivenen varovaisempia. Jokaista koiraa huomioidaan yksilönä ja edetään sen mukaan - aikaa annetaan uusien esteiden tutustumiseen kunkin yksilöllisen tarpeen mukaan.
Isokokoistenkin rotujen kuten esim. bernien kanssa voi aivan hyvin harrastaa agilitya, kun katsotaan, että se on turvallista eikä rasita liikaa koiraa. Vaikka koira korkeutensa puolesta kuuluisikin maksiluokkaan, ei agilitytreeneissä tarvitse käyttää hypyissä maksikorkeutta, joka on 55-65 cm. Missä tahansa harrastuksessa voi sattua jonkin asteisia tapaturmia ilman, että kouluttaja pystyy siihen vaikuttamaan. Siksi onkin tärkeää, että omistajat huolehtivat koiriensa vakuutusturvasta.
Yleensä koirat rakastavat agilitya ja treeneissä riittääkin monenlaista haukuntaa. Kontakti koiraan syntyy luonnostaan, koiran ulvoessa onnesta agilitykenttää lähestyttäessä. Kiinnostusta lajiin on ja alkeiskurssit täyttyvät yleensä hetkessä. Laji on hyvin koukuttava ja monet harrastavat sitä pilke silmäkulmassa. Jos agilityrata ei aina mene aivan oikeaoppisesti on vika yleensä aina ohjaajassa. Tärkeä asia rataa suorittaessa on nimittäin säilyttää katsekontakti koiraan kaiken muun ohjaamisen lisäksi.
Lähde: Agilitya bernin kanssa, Tuulikki Siltasalmi, Sennen koira 1/2014, s.60
Agilityä pääkaupunkiseudulla, Virpi Saarelma, Sennen koira 1/2014, s. 61
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti