Häpeääkö koira ja kostaako kissa?

Toisten ihmisten ajatusten ajatteleminen on meille niin luonnollinen osa elämää, että voi tuntua yllättävältä, että suurimmalta osalta eläinkuntaa se menee täysin yli ymmärryksen. Eläin pystyy kyllä kokemuksesta oppimaan jotain samannäköistä: esimerkiksi sen, että herkkujen ottaminen ruokapöydältä ei onnistu ihmisten ollessa huoneessa, mutta onnistuu heidän ollessaan poissa. Siihen kuitenkin riittää varsin yksinkertainen oppiminen, niin kutsuttu klassinen ehdollistuminen. Eläin oppii, että tietty asia voi onnistua vain tietyissä olosuhteissa, esimerkiksi huoneessa, jossa ei ole yhtään ihmistä. Klassista ehdollistumista voi joskus olla vaikea erottaa mielen teoriasta.

Ne konfliktit, joita koiran-, kissan- ja hevosenomistajille joskus sattuu eläinten kanssa, johtuvat usein juuri siitä, että omistaja odottaa eläimeltään kehittyneempää mielen teoriaa kuin mikä sen aivoilla on mahdollista. Klassinen esimerkki on koira, joka päivällä yksin kotona ollessaan repii postiluukusta ilmestyneen postin riekaleiksi. Muutamaa tuntia myöhemmin omistaja tulee kotiin ja suuttuu. Koira vastaa omistajan suuttumukseen lepyttelyeleillä eli häntä heiluen, korvat ja ruumis matalaksi painettuina. Monet tulkitsevat tämän niin, että koira häpeää tekoaan. Jotkut jopa ajattelevat, että koiraa kuuluu silloin rangaista, koska se kerran itsekin tietää tehneensä väärin.

Häpeän tuntemiseen tarvittaisiin kuitenkin kyky ajatella omaa toimintaa toisen näkökulmasta. Koirien monista muista taidoista huolimatta niiden ajattelukyky ja tietoisuuden taso eivät yllä tähän asti. Sen sijaan koiralla on kyllä erinomaiset edellytykset kokea tunteita, kuten pelkoa ja sen lievempää muotoa huolta. Samoin lukea toisten tunteita, kuten omistajan ärtymystä, joka sekin on yhden perustunteen eli aggression muoto. Koiran geenit ovat varustaneet sen taipumuksella esittää tiettyjä eleitä sellaisissa sosiaalisissa tilanteissa, joissa sitä pelottaa. Siksi koira voi esittää lepyttelyeleitä aivan aidon huolen vallassa ilman, että sillä olisi aavistustakaan, että omistajan harmilla on jotain tekemistä lattialla lojuvien postinriekaleiden kanssa.

Koirien kyky lukea ihmisten tunteita ja pieniäkin liikkeitä on niin erinomainen, että sitä on usein houkuttelevaa luulla kyvyksi lukea ajatuksia. Järjestelmällisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu muun muassa, että ne koiran ilmeet, joita niiden omistajat pitävät osoituksena syyllisyydentunteesta, esiintyvät aivan yhtä usein silloin, kun koira on tai ei ole tehnyt jotain, mistä omistaja ei pidä. Ainoa tilanne, joka sai "syyllisen ilmeen" todellisuudessa nousemaan tavallista useammin koiran kasvoille, oli se, jolloin omistaja torui koiraa, oli siihen sitten aihetta tai ei. Mutta jos vielä äskeisten rivien lukemisen jälkeenkin tuntuu vaikealta tai haikealta uskoa, että koiran älylliset kyvyt eivät yllä omistajan näkökulman kuvittelemiseen, voi tietysti käydä joskus repimässä postin jonkun koiranomistajan kotona tämän poissa ollessa. Jos omistaja kotiin tullessaan uskoo koiran repineen kirjeet ja harmistuu, koira yrittää lepytellä omistajaa täsmälleen samalla tavalla kuin jos se olisi repinyt postin itse.

Vastaavasti vailla pohjaa on yleinen uskomus, että kissat voivat "osoittaa mieltään" tai "kostaa". Jos ihminen toruu kissaa, kissa saattaa kävellä vähän matkan päähän ja jäädä istumaan selin ihmiseen. Tämän jotkut tulkitsevat "murjottamiseksi". Selän kääntämisellä on kissojen viestinnässä kuitenkin oma merkityksensä siinä missä puskemisella tai kehräämiselläkin. Se tarkoittaa rauhantahtoisuutta. Kun ihminen vaikuttaa olevan jostain käsittämättömästä syystä vihainen, kissa koettaa rauhoittaa tilanteen kertomalla omalla elekielellään, että se ei halua tapella.

Koirien ja kissojen "mielenosoituksiksi" kuvitellut edesottamukset ovat yleensä tosiasiassa niiden yrityksiä helpottaa omaa oloaan. Esimerkiksi yksin jääminen on monille koirille vaikeaa. Pureskelemisella puolestaan on rauhoittava vaikutus koiriin. Postin tai huonekalunpäällisten riekaleet ovatkin usein seurausta koiran yrityksistä lievittää ahdistunutta oloaan - eivät siis pelkästä tekemisen puutteesta. Postin lisäksi kengät ovat yleinen kohde yksinäisten koirien pureskelutuokioille. Syynä lienee se, että ihmistään kaipaava koira hakeutuu lohduttautumaan sellaisilla esineillä, joissa ihmisen ominaistuoksu tuntuu selvästi. Jotta koiran olo helpottuisi ja tavarat pysyisivät ehjinä, yksin jäämistä kannattaa harjoitella asteittain. Omistaja menee ulos minuutiksi ja tulee takaisin, sitten pariksi minuutiksi ja niin edelleen. Päivien mittaan poissaoloa venytetään yhä useampaan tuntiin. Tärkeää on palata ennen kuin koira ehtii huolestua, jotta koira yhdistää omistajan lähdön tämän paluuseen ja siten turvallisuuden tunteeseen. Jos koira alkaa haukkua tai ulvoa omistajan ollessa ulkona, palataan vasta sellaisella hetkellä, jolloin koira on hiljaa. Silloin koira oppii, että hiljaisuus on tehokkaampi keino saada omistaja takaisin kuin haukkuminen. Kotiin jäävälle koiralle on lisäksi hyvä jättää sallittua pureskeltavaa, kuten puruluita.

"Kosto", "mielenosoitus", "pahantahtoisuus" ja muut vastaavat ovat yrityksiä vaikuttaa toisen yksilön tunteisiin. Ne itsessään ovat yhdistelmiä tunteista ja abstrakteista ajatuksista, joiden ajatteleminen onnistuu vain, jos aivoissa on erittäin suuri otsalohko. Muilla eläimillä kuin ihmisellä ei yksinkertaisesti ole aivoissaan sellaisia rakenteita, joilla tällaiset tunteet olisivat mahdollisia. Jopa ihmisapinat ovat tässä suhteessa vain isoja lapsia verrattuina ihmiseen.

Järki ja tunteet ovat siis kaksi eri asiaa. Itsetietoisuus tai mielen teoria ei vaikuta siihen, pystyykö eläin kokemaan tunteita ja kärsimään. Tunteet ja kärsimys voivat olla voimakkaita, vaikka älyä olisi tuskin nimeksikään. Sen sijaan itsetietoisuus ja mielen teoria näyttäisivät olevan välttämättömiä edellytyksiä sille, että eläin voisi ymmärtää jonkun toisen kärsivän. Kissa, joka päästää nappaamansa hiiren yhä uudelleen karkuun ja sieppaa takaisin kynsiinsä, voi tehdä sen monesta eri syystä. Jos kissa on kokematon saalistaja, se ei ehkä uskalla puraista saalistaan kuoliaaksi. Silloinhan olisi vietävä oma kuono hyvin lähelle jyrsijän teräviä hampaita, joita tämä saattaa epätoivoissaan väläytellä vakuuttavasti. Tai kissa saattaa olla sillä hetkellä niin kylläinen, että leikkiminen houkuttelee enemmän kuin syöminen. Joka tapauksessa kissa on autuaan tietämätön siitä, että hiirelläkin on tunteita. Sen käsittämiseen kissan aivojen rakenteet eivät yksinkertaisesti riitä.


Tämä on todella hyvä luonnonmukainen C-vitamiinitabletti!


Lähde: Telkänranta Helena, Millaista on olla eläin?, 2015, SKS