Koira ja kissa elävät hajuaistin maailmassa

Ihminen on yksi huonoimmin haistavista eläinlajeista. Suurimmalle osalle eläinmaailmaa hajuaisti on yksi tärkeimpiä - usein tärkein - keino olla yhteydessä ympäristöön. Melkein kaikkien nisäkkäiden suhtautuminen ympäristöönsä nojautuu pitkälti siihen, mitä hajuja sieltä kulloinkin leijailee. Ihminen ajattelee tuttuja paikkoja, eläimiä tai ihmisiä yleensä sellaisina, miltä ne näyttävät. Koirat, kissat, hevoset, lehmät ja lukuisat muut tutut ja vähemmän tutut eläimet elävät kuitenkin aivan eri todellisuudessa. Niiden hallitseva mielikuva kodista, navetasta, naapurieläimestä taikka omistajasta rakentuu siitä, millainen on niistä kullekin ominainen hajujen sekoitus.

Kuten kaikilla lajien välisillä eroilla, tälläkin on fyysinen pohja. Esimerkiksi koiran sieraimiin vedetty ilma päätyy 300 miljoonan hermopäätteen tutkittavaksi. Ihmisellä vastaavia hajun aistimiseen erikoistuneita hermopäätteitä on 6 miljoonaa. Ihmisen ja koiran eroa havainnollistaa myös poliisikoirilla tehty koe, jossa seurattava ihminen oli kävellyt pehmeässä maassa takaperin. Näkyvät jalanjäljet osoittivat siis selvästi tiettyyn suuntaan. Jokainen testattu koira viittasi kintaalla jäljissä näkyvälle suunnalle ja seurasi niitä erehtymättömästi todelliseen kulkusuuntaan, koska sillä tavalla jokaisen jäljen haju tuntui hiukan tuoreemmalta kuin edellisessä.

Koska koira, kissa ja monet muut nisäkkäät luottavat ennen kaikkea nenäänsä, ne voivat joskus erehtyä tilanteissa, joissa hajut kertovat eri tarinaa kuin muu ympäristö. Monelle kissanomistajalle tuttu tilanne on se, kun kodin kissoista yksi joutuu käymään eläinlääkärillä ja palattuaan saakin vastaansa pelkkää sähinää. Vaikka kissat olisivat ennestään hyviä kavereita, kotiin jääneen kissan näkökulmasta tilanne on nyt hämmentävä. Omistajan kotiin tuoma kissa kyllä näyttää samalta kuin ennenkin. Mutta se haisee desinfiointiaineilta ja kaikenlaiselta vieraalta, joten luottamusta ei synny. Tilanne normalisoituu yleensä nopeasti, viimeistään seuraavaan päivään mennessä, sitä mukaa kuin oudot hajut haihtuvat.

Jos omistaja on ollut pitkään poissa ja ilmestyy yllättäen takaisin kotiin, kissan tai koiran reaktio saattaa myös olla aluksi ristiriitainen. Näin voi käydä erityisesti silloin, kun omistaja ilmestyy näkyviin jonkin matkan päässä esimerkiksi pihalla. Omistaja on odottanut lemmikkinsä ryntäävän syliin jälleennäkemisen riemusta, mutta siinä se seisookin vain paikallaan, saattaa jopa katsella aivan muualle. Jotkut omistajat ajattelevat, että lemmikki "osoittaa mieltään" omistajan poissaolon takia. Kissa tai koira ei kuitenkaan vaatimattomalla otsalohkollaan pysty niin laskelmoituun toimintaan kuin mitä mielenosoitus edellyttäisi. Sen sijaan se todennäköisesti painiskelee epätietoisuuden kanssa: onko tuo varmasti se tuttu ihminen vai joku ihan muu? Meille ihmisillehän näkö on keskeisin aisti, joten jos näemme jotain omin silmin, uskomme, että se on totta. Kissoille ja koirille jokin on varmimmin totta silloin, kun sen on haistanut omin sieraimin. Nyt tuohon pihalle on siis aivan yllättäen ilmaantunut ihminen, joka jopa kissan tai koiran hiukan sumealla näöntarkkuudella vaikuttaisi kyllä omalta tutulta ihmiskumppanilta. Mutta tästä matkan päästä on vaikea haistaa kunnolla, onko se nyt se vai ei... Ja sekin vähä, mitä tästä etäältä pystyy haistamaan, on sekoittunut joihinkin ihan vieraisiin hajuihin.


Täältäkin löytyy aina kaikenlaista uutta ja mielenkiintoista!



Lähde: Telkänranta Helena, Millaista on olla eläin?, 2015, SKS