Eläinlääkinnän historiakatsaus

Esihistoriallisena aikana ripustettiin koiran kaulaan taikaesineitä, jotka uskon mukaan pitivät pahat henget loitolla. Näin koiraa suojeltiin taudeilta ja sairauksilta aivan samalla tavalla kuin ihmistäkin. Kuuluisissa Hammurabin laeissa v. 1700 eKr oli Babyloniassa määräyksiä, jotka koskivat eläinten hoitoa. Eläimen omistajan oli korvattava onnistunut sairaanhoito, sen sijaan epäonnistuneesta sai hoidon antajaa rangaista. Koiria suojeltiin ja hoidettiin erikoisen hyvin muinaisessa Syyriassa ja Egyptissä, sillä ihmisen vaeltava sielu saattoi uskon mukaan asettua eläimeen, ja kulkukoiraakin oli sen vuoksi käsiteltävä hyvin.

Muinaisessa Kreikassa lääketaidon harjoittajat hoitivat sekä ihmisiä että eläimiä, kunnes neljännellä vuosisadalla eKr Platon esitti, että on rikos hoitaa eläintä, sillä lääketaito on pyhää. Sama mielipide esiintyi Hippokrateen, lääketaidon isän, kuuluisissa kirjoituksissa Corpus Hippocraticum.

Rooman valtakunnassa lääkinnän kehitys taantui kristinuskon vaikutuksesta, ja alan kirjallisuus yritettiin hävittää uskonnon vastaisena. Kuolematon sielu oli kirkon oppien mukaan vain ihmisellä. Kun eläimillä ei ollut sielua, niitä ei saanut hoitaa eikä ollut väliä, vaikka niiden käsittely olisi ollut julmaakin. Taantumuksen aika kesti useita vuosisatoja, ja antiikin tiedot ja taidot säilyivät vain Välimeren maiden yliopistojen kätköissä ja kammioissa.

Tarttuvien kotieläintautien leviäminen ja niiden aiheuttamat valtavat menetykset 15.-16. vuosisadalla herättivät jälleen kiinnostuksen eläinten lääkintään ja tautien torjuntaan. Kirkko otti nopeasti ohjakset käsiinsä, ja monet eläimet saivat silloin omat suojeluspyhimyksensä. Lyoniin perustettiin ensimmäinen eläinlääketieteellinen korkeakoulu 1762. Eri puolilla Keski-Eurooppaa oli toiminnassa vuoteen 1800 mennessä kaikkiaan 25 eläinlääketieteellistä korkeakoulua. Ruotsin eläinlääkärikorkeakoulu perustettiin Tukholmaan 1821, joskin maan ensimmäinen eläinlääkinnällinen keskus oli jo vuonna 1769 aloittanut toimintansa Skarassa.

Suomessa järjestelmällinen eläinlääkintähuolto alkoi v. 1843, jolloin läänineläinlääkärilaitos aloitti toimintansa. Eläinlääketieteellinen korkeakoulu perustettiin vasta vuonna 1945 Helsinkiin. Korkeakoulun pieneläinklinikka, jossa hoidetaan myös koiria, aloitti toimintansa v. 1965. Kotimaisen opetuksen turvin voitiin koirien sairauksien tutkimus ja hoito vähitellen järjestää ajan ja kenneltyön vaatimuksia vastaavaksi.

Maassamme vallitsi 1970-luvulle saakka eläinlääkäripula, ja kun maan koirakantakaan ei ollut kovin suuri, ei ollut todellista pienten eläinten hoitoon erikoistuneiden eläinlääkärien tarvetta. Elintason noustua ja kenneltoiminnan saavutettua nykyiset mittasuhteet arvioitiin, että vähitellen erikoistumista tällekin alalle tulisi tapahtumaan. Eräänä viitteenä voitiin pitää pieneläinpraktiikkaa harjoittavien eläinlääkärien erikoisyhdistyksen perustamista v. 1965. Yhdistyksen  pyrkimyksenä oli edistää erikoistumiskehittymistä mm. koiran sairaalahoidon alalla. 1970-luvulla meilläkin, kuten muualla Skandinaviassa, oli pieneläinklinikoita, joissa eläinlääkärit hoitivat yksinomaan lemmikkieläimiä. Tähän saakka olivat koirista huolehtineet erilaisissa viroissa toimivat eläinlääkärit, jotka työaikansa jälkeen ja vapaa-aikanaan pitivät polikliinista vastaanottoa. Vaikka vastaanotot olivatkin varsin hyvin varustettuja, ja niiden aikana voitiin tehdä vaativiakin leikkauksia, oli sairaalapaikkojen puute varsin ilmeinen. Eläinlääketieteellisen korkeakoulun ja opaskoirakoulun sairaalan paikat eivät pystyneet tyydyttämään hoitopaikkojen tarvetta. Lisäksi ne sijaitsivat Helsingissä ja näin maan muut osat jäivät sairaalahoidon ulkopuolelle.

Koiran sairaanhoito on eläinlääkinnän yleisen kehityksen ja alalla tapahtuneen erikoistumisen ansiosta saavuttanut nykyisin varsin korkean tason. Koirien lukumäärän ja sairaanhoitopalvelusten kysynnän voimakkaasti lisäännyttyä on varsinkin vauraissa "kennelmaissa" perustettu hyvin varustettuja pieneläinklinikoita, joissa koirat voivat saada täydellistä sairaalahoitoa.

Lääketieteen viimeaikainen nopea kehitys on heijastunut myös koiramaailmaan. Koirien terveyteen ja hyvinvointiin on kiinnitetty 2000-luvulla yhä enemmän huomiota ja monia tutkimuksia on valmistunut. Suomi on 190 muun valtion kanssa allekirjoittanut esimerkiksi kansainvälisen biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen. Sopimuksen tavoitteet ovat biologisen monimuotoisuuden suojelu, sen osien kestävä käyttö ja perintöaineksen käytöstä saadun hyödyn oikeudenmukainen ja tasapainoinen jako.

Sopimusta toteutetaan Suomessa mm. kansallisella eläingeenivaraohjelmalla. Ohjelman päätavoitteena on kannustaa kotimaisten eläinsuojeluohjelmien hyvän kansainvälisen kilpailuaseman ylläpitämistä, alkuperäisrotujen geenivarojen säilyttämistä ja alan tutkimusta. Ohjelman koordinaatiosta vastaa Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT.

Kun ohjelmaa vuonna 2004 laadittiin, se rajattiin koskemaan myös kansallisia koirarotuja. Ohjelman mukaan suomalaisten koirarotujen populaatiorakenne ja sukusiitosasteet tulisi selvittää, ja tämän selvitystyön pohjalta suositeltiin toimenpiteitä rotujen geneettisen vaihtelun ylläpitämiseksi ja sukulaistumisen hillitsemiseksi. Ohjelman toteuttamisessa eri eläinlajien jalostusjärjestöt huolehtivat kestävän käytön periaatteiden täyttymisestä. Kennelliitto toimiikin aktiivisesti, jotta koirat sisällytettäisiin ohjelmaan ja niille saataisiin käyttöön esimerkiksi geeni- ja alkiopankit.

Viime vuosina koirien dna-testit ovat yleistyneet ja tulleet myös tavallisen koiranomistajan käyttöön. Pra- ja DM-testi sekä HS-riskivarianttitesti ovat jo tuttuja sennenkoirien omistajille. MyDogDNA-testi lienee viimeisin testi, jonka avulla kartoitetaan koiran DNA-perimää, yli 100 koirilla tunnettua perinnöllistä sairautta ja ulkomuodon periytymiseen liittyviä ominaisuuksia, tuoden lisäksi tietoa niin yksittäisen koiran kuin rodunkin sisäsiittoisuudesta. MyDogDna-testin avulla voidaan seurata ja parantaa monimuotoisuutta, sen avulla voidaan nähdä ja tuoda yhteen eriperimäisiä koiria ja siten ehkäistä resessiivisten tautien ilmenemistä säilyttäen samalla rodun ulkoasulle ja käyttötarkoitukselle arvokkaat geenimuodot, jolloin sillä on suuri arvo myös kasvattajille.

Yksi tunnetuimmista koirien geenitutkijoista tänä päivänä on Hannes Lohi. Hän on eläinlääketieteellisen molekyyligenetiikan professori ja johtaa Folkhälsan-instituutin ja Helsingin yliopiston yhteistä koirien geenitutkimusryhmää. Tutkimusryhmän työ on johtanut useiden koirien tautigeenien paikantamiseen ja sopivien geenitestien kehittämiseen. Hannes Lohi on myös tuonut suuren yleisön tietoisuuteen koiratutkimuksen hyödyt ihmisten sairauksien tutkimisessa.

Joko teidän perheessä käytetään omegakolmea vauvasta koiraan?



Lähde: Heiman Johanna, Eläinlääkinnän historiaa, Sennen koira 3/2015, s. 46-47